Shine On You Crazy Diamond
Nyt on ehkä vihdoin avata yhtä sellaista tämän loppusyksyn projektia, josta olen ainakin jossain välissä ainakin vihjaissut hiukan.
Minulla on nimittäin lapsesta asti ollut unelma. Siitä saakka kun seurakuntatalon ilmoitustaululla näin kuvan lähetystyöntekijäperheestä, ja mietin itsekseni, että kunpa minäkin joskus saisin tehdä tuota. Enhän minä silloin edes tajunnut mistä lähetystyössä varsinaisesti oli kyse, ymmärsin lähinnä vain sen, että tuo perhe on saanut matkustaa kauas, jonnekin mitä en osaa oikein vielä kuvitellakaan, auttamaan ihmisiä jotka sitä tarvitsevat.
Siitä asti se on ollut sellainen hahmoton haave, jotain mistä en toisaalta uskaltanut edes haaveilla kunnolla. Enhän minä ole sellainen ihminen, sellainen rohkea. Sellainen, joka lähtee. Ja eihän minulla ole edes mitään hyödyllistä ammattiakaan tuollaiseen. Kuka muka lähetystyössä tai kehitysavussa tarvitsisi oikeustieteilijää (miksi vielä lukiossa kuvittelin opiskelevani) tai englannin kääntäjää?
Kun vihdoin seitsemän vuotta sitten vaihdoin koulutusta ja ammattia, kesti hetken ennen kuin tajusin tuon lapsuuden unelmani olevan sittenkin uudelleen lähempänä. Sairaanhoitajiahan nimenomaan tarvitaan kehitysavussa ja erityisesti katastrofialueilla tehtävässä avustustyössä. Vielä opiskeluaikana tuo ajatus oli vielä ihan pieni ja hatara, en oikein vieläkään uskaltanut kunnolla edes haaveilla siitä. Edelleen ajattelin, että tuohon työhön tarvitaan ihan toisenlaisia ihmisiä, ei tällaisia kuin minä.
Mutta sitten. Hiukan opiskelujeni päättymisen jälkeen jouduin muutenkin kääntämään elämäni ympäri ja käymään läpi uudelleen kaiken sen, mitä oikeastaan elämältä haluan. Ja tuo ajatus löysi itsensä jälleen pintaan, ja annoin itseni vihdoin ihan oikeasti alkaa haaveilla avustustyöntekijäksi hakeutumisesta. Hitto sentään, miksen muka olisi juuri oikeanlainen ihminen siihen työhön? En ehkä peloton rämäpää, mutta sitäkin sitkeämpi, päättäväisempi, rohkeampi ja heittäytyvämpi kun sitä oikeasti tarvitaan. Silloin kun sillä oikeasti on merkitystä.
Ensin piti kuitenkin malttaa mielensä ja kerätä työkokemusta. Ainakin Punaisella ristillä vaatimuksena on kolmen vuoden työkokemus, joka minulla on nyt juuri vuodenvaihteessa täyttymässä, siksi olen vihdoin saanut nyt täyttää hakemusta Punaisen ristin kevään IMPACT-kurssille. Yhtä aikaa superinnoissani, mutta jännittyneenä. Oikeastaan kaikkein eniten jännittää kuitenkin se, pääsenkö edes kurssille, itselläni ei nimittäin valitettavasti Punaisen ristin toiminnasta juurikaan kokemusta ole, ja ymmärtääkseni sitä noissa valinnoissa aika paljon painotetaan. Muut vaatimukset pitäisivät kyllä täyttyä.
Aion silti ehdottomasti nyt joka tapauksessa hakea kurssille, onnistuu kurssille pääseminen sitten tällä kerralla tai ei. Ja jos tällä kerralla ei vielä tärppää, aion ehdottomasti yrittää ensi syksynä uudelleen. Ja uudelleen, niin kauan että onnistun, sillä nyt kun olen vihdoin päästänyt tuon haaveeni valloilleen, olen tajunnut etten ehkä mitään ole elämässäni halunnut saavuttaa niin paljon kuin tuon; päästä työskentelemään avustustyöntekijänä missä sitten tarvitaankaan.
Ja ei-niin-harmillisena varasuunnitelmana on (jos ei kurssipaikka vielä aukea) hakeutua täällä Norjassa mukaan Punaisen ristin toimintaan, sekä saadakseni kerättyä Punaisen ristin toiminnasta kokemusta että toisaalta ihan siksi että se aidosti todellakin minua kiinnostaa, aiemmin elämässä ei vain ole ollut tilaa sille. Nyt se tuntuisi kuitenkin hyvältä keinolta myös verkostoitua ja saada työn lisäksi mielekästä toimintaa myös vapaa-ajalle.
Mutta, nyt siis jos jollain on vielä hyviä viime hetken vinkkejä hakemukseen, kokemuksia hakemisesta tai kurssista (tai mikä vielä parempaa, avustustyöntekijänä toimimisesta) niin otan niitä ilomielin vastaan! Vinkkejä otetaan myös vastaan siitä, miten ihmeessa saan tuon hakemuksen hakuajan puitteissa vielä perille Suomeen jos postin lakko edelleen jatkuu! :)