Matkustaja

Olen viime aikoina pohtinut ottavani tavoitteeksi, että aina on seuraavat lentoliput valmiiksi varattuna. Että aina on seuraava reissu odottamassa.

Sillä reissaamisessa on kyllä sitä jotain. Olkoonkin kyseessä vain pari päivää kotimaassa, tai sitten matka jonnekin kauemmas, tuntuu että matkustaessa saa aina jonkin painon karistettua harteiltaan. Olo on pikkuisen kevyempi, on itse hiukan enemmän läsnä, juuri siinä, välissä, matkalla. 

Erityisesti tuohon mielentilaan pääsen lentokoneessa. Olen yleensä sellainen ihminen, joka puuhaa koko ajan kaikkea, oikea kunnon rauhoittuminen on minulle usein vaikeaa. Sen sijaan lentokoneessa ei oikein voi keskittyä mihinkään muuhun kuin tilanteeseen. Tällaiselle aiemmin aika voimakkaastakin lentopelosta kärsineelle on todella hämmentävää tajuta, että ihan hiukan jopa nautin nykyään lentämisestä. Siitä tunteesta, kun irrallaan kaikesta, matkalla mutta ei vielä varsinaisesti vielä missään.

Lentokoneessa istuessa moni asia tuntuu yhtäkkiä myös selkeämmältä. Elämä, onni, arjen koukerot ja haaveet, kaikki tuntuvat kirkkaammilta. Ehkä se on sen samaisen lentopelon jäännettä, että väkisin keskityn herkästi silloin miettimään, mikä elämässäni on oikeasti tärkeää, mitä oikeasti haluan. 

Ja yksi synkän kuuloinen mutta sitäkin tärkeämpi ajatus: jos nyt lentokone oikeasti putoaisi, olisinko tyytyväinen elämääni elämään. Katuisinko jotain? Olisiko jotain jäänyt sanomatta? 

Ja lennon jälkeen on mieli aina kirkkaampi, valmis ottamaan elämän vastaan, valmis jatkamaan matkaa, suunta selkeämpänä silmissä.

Tälläkään kertaa lentokone ei pudonnut  (mikä yllätys!), joten terveiset rakkaasta Suomesta! Juuri nyt matkaan Helsingistä Turkuun, mutta Helsinkiinkin palaan kyllä vielä!