Earned it
Moi!
Täällä vietetään taas onnellisesti vapaapäivää. Tiedossa on siis siivoamista, pyykinpesua ja ruokaostosreissu, villejä suunnitelmia siis. 🙂 Jostain syystä kyllä itse ainakin nimenomaan nautin tuollaistenkin juttujen hoitamisesta nimenomaan vapaapäivinä tai iltavuoroaamuina, kun ei oikein ole kiire minnekään ja saa rauhassa puuhastella kotona. Erityisesti pyykinpesu on jostain syystä ihan lempipuuhaani, on vain yksi parhaista tunteista kun kaappi on täynnä puhtaita viikattuja pyykkejä ja pyykkikori ammottaa hetken tyhjillään, kaikilla kai omituisuutensa.. 😀
Loppuviikko viikonloppua lukuunottamatta siis menee taas töissä, ihan hyvin on siis tähän mennessä ainakin vuoroja minulle kertynyt. Täällä vaikuttaa olevan aika tarkat säännöt työajoista, yli 13 tunnin työvuoroa ei voi tehdä ja vain kahtena peräkkäisenä sunnuntaina voi olla töissä, sen vuoksi minullakin on ainakin sunnuntai nyt viikonloppuna vapaata. Ihan hyvä, ehdinpähän nähdä hiukan ehkä ystäviäni Oslossa. Rakastan vuorotyön aikaansaamia arkivapaita, mutta myönnettävä se on, että kyllä ne tietysti sosiaaliseen elämään vaikuttavat, jos itse on juuri viikonloput töissä kun muut ovat vapailla.
Näkymät mustikkametsän varrelta
Töissä on onneksi myös päivä päivältä entistäkin kivempaa. Suurin osa muista työntekijöistä on ehtinyt jo tulla edes hiukan tutuiksi ja itse työtäkin hahmottaa jo paremmin. Myös kielen kanssa alkaa jo pärjätä paremmin. Tai tuota juuri oikeastaan pohdinkin, voi olla että kielitaito itsessään ei juurikaan ole vielä kehittynyt suunnattomasti, vaan ennemminkin virheiden ja oman osaamattomuuden sietokyky on kasvanut. Uskaltaa rohkeammin ihan vaan yrittää ja olla välittämättä kielioppivirheistä, keskittyy vain saamaan sanomansa perille. Jonkin verran enemmän huomaan myös korjaavani omaa puhettani heti kun huomaan tehneeni virheen; ”eikun toi olikin ruotsia”, ”eikun se onkin et-sukuinen sana” jne. kun taas aiemmin lähinnä vain nolostui virheistään ja soimasi vaan itsekseen osaamattomuuttaan. Ei niitä virheitä nyt oikeasti tarvitsisi korjailla, mutta jotenkin itselle tulee parempi olo kun pääsee korjaamaan niitä, osoittamaan ettei olekaan ihan niin tyhmä. 😀
Koska olen tajunnut, että kielitaidottomuudesta (tai siis vähäisestä kielitaidosta) tulee nimenomaan tyhmä olo. Kun joutuu monta kertaa pyytämään, että voisitko toistaa, eikä silti tajua mitä toinen sanoo, vaikka älyllä tuossa asiassa nyt ei tietenkään kyllä mitään tekemistä ole. Ja onneksi vähän päinvastoin moni on ollut todella yllättynyt, kun olen kertonut asuneeni vasta alle pari kuukautta Norjassa, että puhun kuitenkin senkin verran hyvää norjaa. Moni myös ymmärtää tekemiäni virheitä aika paljon paremmin, kun kuulee minun oppineen ruotsia aiemmin, väkisinkin nimittäin pujahtaa nimenomaan ruotsin kielen sanoja ja sanontoja sinne norjan joukkoon. On se ruotsi sittenkin näköjään juurtunut yllättävän syvälle.
Näissä merkeissä eli 2,5 tunnin metsälenkillä koiran kanssa mm. mustikoita poimien vietettiin viime perjantain vapaata, tänään valitettavasti sateen vuoksi taitaa jäädä pidemmät lenkit väliin..
Oikeastaanhan näillä paikkeilla tulee täyteen suunnilleen kuukausi virallista Norjassa asumista. Aina välillä sitä oikein havahtuu tajuamaan, että täällä sitä nyt ollaan. Käydään kävelyllä koiran kanssa uskomattomissa norjalaismaisemissa. Asutaan täällä Oslon, lempikaupunkini vieressä. Tehdään töitä norjaksi, haasteistaan huolimatta se tuntuu pohjimmiltaan kuitenkin huippuhyvältä, olenhan kuitenkin jo pitkään nimenomaan siihen tähdännyt, opiskellut ja valmistautunut, nyt kaikki se pohjatyö pääsee vihdoin oikeasti käyttöön.
Tämä on ehkä juuri niitä hetkiä elämässä, kun pitää hiukan pysähtyä ja keskittyä miettimään, mitä on saavuttanut, mihin asti on päässyt, miten hyvin asiat elämässä ovatkaan.
Turussa on tottunut sateen jälkeen näkemään erityisesti joissain paikoissa järjettömät määrät kotiloita sateen jälkeen, täällä olen saanut huomata saman ilmiön, mutta käsittämättömän suurilla ällöttävillä etanoilla. Ainut asia jonka vaihtaisin samantien! :D
Jos muuten arkeni täällä Norjassa kiinnostaa enemmän, niin kyllä, minäkin olen hurahtanut Snapchatiin. Olin todella skeptinen kyseisen sovelluksen suhteen aikaisemmin, mutta niin siinä vain kävi että olen totaalisen koukussa.. Mutta jos siis kiinnostaa, niin minut löytää sieltä nimimerkillä ainokatrij.
Mm. mustikkametsältä oli tietysti pakko snapata kaverille todistusaineistoa. :)
Kivaa viikonjatkoa!