Euphoria

No eihän se kauaa kestänyt.

Heti lauantaina pääsin melko inter-skandinaaviselle brunssille syömään tanskalaisia smørrebrødejä täällä Norjassa kahden ruotsalaisen kanssa. Väkisinkin hymyilytti.

Brunssin jälkeen oli vuorossa iltavuoro töissä ja seuraavana aamuna taas aamuvuoro. Ja kyllä, taas muistin miksi teen juuri sitä työtä jota teen, erityisesti juuri tuolla. Huippumielenkiintoinen ja haastava työ yhdistettynä mahtaviin kollegoihin, eipä ole kyllä valittamista. Ja kuten aina välillä, lauantaina iski taas sellainen yhtäkkinen ”ei vitsit, täällä mä olen ja asun Norjassa ja teen töitä norjaksi joka päivä”-kiitollisuudenpuuska. Sitä yleensä vain elää arkea ja elämäänsä ja pikkuisen turtuu siihen kaikkeen, onneksi kuitenkin aina silloin tällöin tajuaa, että se kaikki ei ole mitään itsestäänselvyyttä.

Sunnuntaina töiden jälkeen jaksoin kuin jaksoinkin käydä vielä lenkillä, joka itse asiassa vierähti vielä suunniteltua pidemmäksikin. Mutta jotenkin  juoksukin kulki aiempaa paremmin, tosin mitään ennätyksiä ei tuon perusteella todellakaan lähdetä Maltalta hakemaan, mutta antoipahan ainakin varmistusta siitä, että koko hommasta ehkä ihan kunnialla (tai ainakin konttaamatta) päästään läpi. Onneksi voi myös olettaa, että Maltalla ei tarvitse ihan niin usein sipsutella liukkaiden paikkojen vuoksi. 😉

Ja sitten, tänä aamuna, pitkien yöunien jälkeen sain pomolta tekstiviestin kahdesta työvuorosta tälle viikolle. Nyt on siis jo kolme kasassa, eivätkä ne edes mene päällekkäin aiemmin tälle viikolle suunniteltujen menojen kanssa, päinvastoin sopivat täydellisesti.

Pienten kommunikaatio-ongelmien jälkeen tuntuu uudelleen löytyneen yhteys erään ystävän kanssa.

Enkä enää oikein edes muista, miksi olin aiemmin niin maassa.

Sain aiheeseen liittyen pari kommenttiakin viikonlopun aikana, ihmisiltä, jotka eivät edes tienneet aiemmasta pettymyksestäni tai pahantuulisuudestani mitään. Yksi työkaveri totesi minulle, että ”olet kyllä positiivisin ihminen, jonka olen ikinä tavannut. Niin positiivinen, että se on melkein pelottavaa, mutta ihan hyvällä tavalla”. Toinen totesi minulle sunnuntai-iltapäivällä ”olin ihan nuutunut ja väsynyt mutta nyt kun olet istunut siinä hetken juttelemassa, olen itsekin taas täynnä virtaa”.

Ja pakko todeta, että ehkä mikään kehu ei koskaan ole tuntunut niin hyvältä kuin nuo kommentit. Tähän pisteeseen on nimittäin kuljettu pitkä ja raskas tie. En usko että kukaan vielä viisi vuotta sitten olisi kuvannut minua noin sanoin, enkä itse ainakaan, päinvastoin. Paljon on kannettu tyytymättömyyttä, kateutta, katkeruuttakin. Epämääräistä huonoa oloa, joka on varmasti tuntunut myös oman itsen ulkopuolella. Toisaalta paljon on myös tehty työtä tuon muutoksen eteen, niin konkreettisia elämänmuutoksia kuin paljon omien ajatusmallien työstämistäkin.

Ja myönnettäköön, että helppo sitä kai onkin olla positiivinen, kun elämässä on peruspalikat kunnossa, eikä mitään kovin suuria huolia käytävänä läpi. On terveys, työpaikka, perhe ja ystävät (vaikka osittain kaukana ovatkin), ei varsinaisia taloudellisia huolia, saa tehdä juuri sitä mitä haluaa, vieläpä huolehtia ja olla vastuussa vain itsestään. Eli aika paljon taitaa olla ihan puhdasta onneakin tässä matkassa mukana, ainakin juuri nyt.

Mutta niinpä, sitäkin kiitollisempana saan aloittaa tämänkin uuden viikon.

Hyvää, onnellista alkanutta viikkoa!

♥ Euphoria – Blaudzun