Kotona

Taas on tullut todistettua, että omaa sänkyä ei kyllä voita mikään. Takana varsin tarpeeseen tulleet 12 tunnin yöunet! Normaalisti hädin tuskin edes viikonloppuisin saan nukuttua yli 8 tuntia, nyt taisi olla hiukan väsymystä ja univelkaa taustalla..

(Jossain siellä, kotien välillä)

Kotiinpaluun yhteydessä on tullut käytyä läpi aikamoinen kirjo eri tunteita. Toisaalta odotin kotiinpääsyä todella paljon, pääsyä nimenomaan omaan sänkyyn nukkumaan, omien tavaroiden ympäröimäksi, näkemään perhettä ja ystäviä. Toisaalta heti kotiin päästyä iski ahdistus – mitä minä täällä muka oikein teen? Tuntui suunnattomalta takapakilta olla yhtäkkiä jälleen täällä, mistä nimenomaan halusi lähteä pois, olkoonkin että täällä oleminen on nyt joka tapauksessa hyvin lyhytaikaista. Olen tietysti myös aivan varma siitä, että viikon aikana unohdan kaiken sen (vähänkin), mitä norjasta tähän mennessä olen oppinut.

(Finnair ei tällä kertaa vakuuttanut muuta kuin poikkeuksellisesti edullisimmalla hinnallaan ja tyylikkäällä Marimekko-kuosillaan. Kone oli vanhan ja nuhjuisen oloinen, esim. Norwegianista poiketen siellä ei ollut wifiä, ja kauniista pahvimukista tarjoiltu teekään ei juuri lämmittänyt sillä se oli haaleaa ja sitä tarjoiltiin nolon pieni puolikas mukillinen. Ihan oikeastiko teen määrälläkö aiotte Finnair säästää kustannuksia?)

No eiköhän ne tunteet tässä vielä vajaan viikon aikana tasoitu. Tarkoituksenani on siis nyt juhannuksen ja viikonlopun aikana pakata auto täyteen ja sitten ensin tietysti laivalla matkata Ruotsiin, josta Tukholmasta sitten ajaa Osloon. Uuteen asuinpaikkaani on onneksi helppo ajaa kulkematta läheltäkään Oslon keskustaa! Tällaiselle autoilua vihaavalle se on aikamoinen plussa. Aivan hirveän paljoa ei siis millään edelleenkään saa mukaan pakattua, aika paljon joudun siis ostamaan paikan päältä esim. huonekaluja. Valitettavasti se onnistuu kuitenkin vasta pikkuhiljaa, sillä takuuvuokran ja matkakulujen ym. jälkeen ei valitettavasti tilillä enää kauheasti pelivaraa ole. Mutta yllättävän vähällä sitä alkuun kyllä pärjääkin! :)

Yksi odotetuimmista hetkistä oli tietysti oman koiran näkeminen kolmen viikon erossaolon jälkeen <3. Eihän se minua ollut vielä unohtanut! Sama pieni rakas höppänä se on kuin aina ennekin. (Lähes yhtä lämpimiä tunteita koin kyllä myös harjatessani hampaitani sähköhammasharjalla 3 viikon manuaalisen harjauksen jälkeen – koukussa mikä koukussa! Onneksi tällä kertaa se mahtuu aivan varmasti pakkauksiin mukaan.)

Asunnosta tosiaan lisää sen verran, että kyseisellä sairaalalla on oma asuntosäätiö, jolla on aikamoinen määrä asuntoja aivan sairaalan vieressä. Asuntoja myönnetään tarpeen mukaisessa järjestyksessä sairaalan työntekijöille. Joten kun sain työstä viralliset paperit vihdoin sähköpostiini, sain haettua asuntoa säätiöltä. Ja ilmeisesti asunnoton yksin muuttava suomalaistyttö meni aika lailla listan kärkeen, sillä tosiaan lähetin hakemuksen torstai-iltana ja seuraavana päivänä puoliltapäivin sain sähköpostiini viestin myönnetystä asunnosta. Oslon asuntomarkkinoilla tuollainen on kuulemma aivan käsittämätön onnenpotku. Sijaisena jouduin kuitenkin maksamaan 3 kuuakuden takuuvuokran asunnosta, mikä tietysti kirpaisi aika kovasti, vaikka vuokra ei tosiaan aivan niin korkea ole kuin lähempänä Oslon keskustaa olisi. Kävelymatka töihin tulee myös olemaan n. 3 minuuttia, aikamoinen plussa sekin! Asun onneksi kuitenkin varsin väljän talorykelmän uloimmassa reunassa, joten aika rauhallista varmaankin tulee olemaan, toivottavasti. Alueesta olen entuudestaan kuullut ihan hyvää, on kuulemma rauhallinen ja mukava alue ja paljon hyviä lenkkeilymaastoja. Bussit kulkevat keskustaan todella tiheästi, joten mitenkään jumissakaan siellä ei tarvitse kokea olevansa.

Lähtiessä asunnolta eilen kohti lentokenttää en voinut lakata hymyilemästä. Olla matkalla kohti kotia, uudesta kodista, siinä on kyllä aika hyvä tunne. Ja tietää saavansa palata tänne, ihan oikeasti asumaan, tavaroiden ja sen maailman rakkaimman koiran kanssa. Saada pikkuhiljaa aloitella elämää uudessa maassa, uusien mahtavien tyyppien ympäröimänä. Vielä on monta raskastakin askelta otettavana aivan varmasti, mutta samoin niitä hyviä, keveitä, onnellisia askeleita. Ja ne raskaatkin askeleet vievät jokainen eteenpäin, yksi kerrallaan.

Nyt siirryn sentään hiukan viettämään juhannusta ensin ystäviä ja perhettä  nähden, huomenna jatkuvat taas pakkauspuuhat. Ihanaa juhannusta!