Under The Table

Vaikken niin kovin vanhaksi ole vielä ehtinyt elää, on elämääni mahtunut aika monta juhlapäivää. Juhlia, merkkihetkiä. Kakkuja ja kuohuviinilaseja. Yksi maailman onnellisin päiväkin. Riemukasta iloa, merkkipaaluja.

Mutta silti en voi olla miettimättä, miten oikeasti ne elämän onnellisimmat päivät ovat kaukana noista hetkistä.

Ne ovat esimerkiksi niitä päiviä, kun on saanut nukkua pitkään, herätä rauhassa. Ihan tavallisena torstaina syödä aamiaisen sängyssä, ihan vain koska huvittaa. Kun paleltaa ja saa laittaa jalkaan villasukat ja keittää teetä. Käydä lenkillä ja tajuta että on siihen puuhaan ihan liian kylmä ilma, mutta samalla tajuttoman kaunis.

Hengittää pistelevää pakkasilmaa, katsoa lumista maailmaa ympärillään, ja tuntea kuin sama valo ja valkeus pujahtaisi samalla itseenkin.

Eksyä autiolle lämmitetylle jalkapallokentälle, mystisen hiljaisuuden ja luonnottoman valon keskelle. Hypnotisoivaan hetkeen, kun samalla tekisi mieli tehdä kärrynpyöriä keskellä kenttää ja huutaa riemusta, toisaalta seistä ihan hiljaa, pimeän ja valon, lämmön ja jäätävän kylmyyden kummallisessa risteyskohdassa.

Jatkaa matkaa kun sormia viimein paleltaa liikaa.

Törmätä rikkinäiseen valokylttiin, joka oikeasti onkin miljoona kertaa kauniimpi noin, muka viallisena, ihan kuin me ihmisetkin.

Ystävän kysyessä, mitä odotat seuraavasta päivästä eniten tajuta vastauksen olevan ihan kaikkea;

aaamukahvia, töitä, oi töitä jonne on kahdessa päivässä melkein ehtinyt tulla jo ikävä,

pakkasta, uusien juoksukenkien korkkaamista, kaikkia kahvikupillisia: sitä päivän ensimmäistä kylpyhuoneessa meikatessa juotua, kaikkia kiireessä hutaisten seisten hörpittyjä, niitä kesken jääneitäkin, joita tuntia myöhemmin kerää poimimassa jäähtyneinä pois. Rauhassa pöydän ääressä jutellen nautittuja, yksin kotona keitettyjä. Jopa kotona odottavaa tiskivuorta, joka vain muistuttaa hyvästä yhdessä vietetystä illasta.

Koko elämää.

♥ Under The Table – Banks