Mitä Lontoossa maksaa: se kaikki muu (ja mitä täällä jää säästöön)

Lontoo ja raha -postaussarjani onkin edennyt jo siihen viimeiseen osaansa: mikä onkin sitten se, mistä voi jäädä eniten rahaa säästöön.

Olen kirjoittanut edellisissä osissa siitä, kuinka paljon rahaa Lontoossa kuluu julkiseen liikenteeseen, ruokaan ja juomaan sekä asumiseen. Taustaksi voin sanoa, että euroiksi käännettynä saan tällä hetkellä kutakuinkin suomalaisten yleisintä kuukausipalkkaa – toki Lontoon ’keskipalkkaan’ verrattuna saan kulttuurialalaisena tätä vähemmän. Omalla kohdallani noihin edellämainittuihin kuluihin menee palkastani tällä hetkellä yhteensä päälle 60% kuukausittain.

Mitä täällä sitten maksaa se ’kaikki muu’? Tällä tarkoitan kaikkea puhelinlaskusta ja harrastuksista keikkalippuihin, vaatteisiin, ihonhoitotuotteisiin tai vaikka huonekasveihin.Tämä on lukuna ehkä se, missä on eniten joustavuutta riippuen kuluttajasta.

Liikunta on itselleni todella tärkeää, joten käytän tanssistudioni kuukausikorttiin kuukausittain mukisematta 70 puntaa (tämänhetkisellä kurssilla noin 76 euroa). Halvemmallakin (ja toki paljon kalliimmallakin) voisi täällä liikuntaa harrastaa, mutta pidän tuosta paikasta todella paljon ja se on työpaikkani lähellä, mikä mahdollistaa lounastunnilla jumpassa käymisen. Toinen vakituinen kuukausittainen kuluni on puhelinlaskuni: tässä kuitenkin koen maksavani paljon vähemmän kuin aikoinaan Suomessa, oma liittymäni on vain 10 puntaa kuukaudessa.

Olen näiden lisäksi varannut kuukausittain noin 150 puntaa tähän yleisten menojen kategoriaan. En osta hirveän herkästi uutta tavaraa, ja vaatteissakin suosin käytettyjä.Katselin kuitenkin ylöskirjaamiani lukuja tästä viimeisen puolen vuoden ajalta, ja kyllä tuo 150 puntaa on tullut täyteen joka ikinen kuukausi. Omia kulukohteitani ovat olleet muun muassa kulttuuritapahtumat (kuten leffa- ja keikkaliput), lentokenttäjunat, suoratoistopalvelut, lahjat ja tuliaiset, kodintarpeiden ostaminen (kuten uudet lakanat) sekä muutaman kerran myös pyykkien vieminen pesulaan. Tein alkuvuodesta päätöksen myös alkaa käydä useammin hierojalla. Jos saan kuukausittain mitään lisätuloja (esim. kirppismyynneistä), laitan ne lisäkassaksi juuri tähän.

Olen itse tyytyväinen tähän lukuun, koska en juurikaan käytä sitä tavaraan vaan kokemuksiin ja palveluihin. Ei sillä toki voi viikottain tehdä isompia ostoksia, mutta olen voinut tehdä asioita, jotka todella ovat tuoneet jotain mukavaa arkeeni: esimerkiksi juuri hierojalla käyminen silloin tällöin on ollut todella mukava lisä, johon olen mielelläni käyttänyt rahaa. Haaveilen kuitenkin, että aloittaisin esimerkiksi ruotsinkielen tunnit tai kävisin vaikka keramiikkakurssilla, mutta tällä hetkellä olen priorisoinut, että rahaa on jäänyt liikuntaharrastukseen ja tapahtumiin.

Kuinka paljon pyrin sitten säästämään kuukausittain? Tämän hetkinen tavoitteeni kuukausittaiseksi säästösummaksi on 500 puntaa (noin 544 euroa, huh tuota kurssia!), mikä motivoi säästämään näissä muissa osa-alueissa. Tämä ei kuitenkaan aina tarkoita rahaa, joka jäisi tilille säästöön. Tuosta potista tulee ostettua esimerkiksi lentoliput Suomeen, maksettua hammaslääkärillä käynti tai ylipäätään ne kuukausittaiset kulut, mitkä menevät yli esimerkiksi tuosta yllämainitusta yleisten menojen kassastani. Samoin saatan joskus korvamerkitä tämän säästörahan johonkin tiettyyn tarkoitukseen: esimerkiksi nyt keväällä tämä summa tuli säästettyä aikalailla suoraan Japanin matkaa varten. Nyt kun tuo unelmareissu on toteutettu, olisi tarkoitus  kasvattaa nimenomaan sitä tilille säästöön jäävää summaa sekä tutustua tarkemmin sijoittamiseen. Pidän yleisesti ottaen tärkeänä sitä, että ennen kaikkea pyrin kuluttamaan järkevästi ja sitä kautta myös säästämään.

Summa summarum: Lontoo ei ole halvin metropoli asua, paljolti koska asumiskustannukset ja julkinen liikenne ovat täällä suhteellisen isoja menoeriä. Samoin houkutusta kuluttaa tulee täällä vastaan päivittäin: esimerkiksi tapahtumatarjontaa on täällä paljon ja toki myös niitä erilaisia kauppojakin Mujista Uniqloon. Mutta kyllä täälläkin voi jäädä rahaa säästöön ajattelevasti kuluttamalla. Sain edellisessä työssäni huomattavasti vähemmän palkkaa, mutta onnistuin silti säästämään hieman kuukausittain. Nyt kun palkkaa on enemmän, olen suurentanut ruokabudjettia, mutta muuten pyrkinyt pitämään saman säästöeetoksen päällä.

Toivottavasti tämä sarja on ollut mielenkiintoista luettavaa, ja kenties hyödyllinenkin Lontoon matkaa tai tänne muuttamista suunnitteleville. Jos et ole vielä lukenut edellisiä osia, pääset kurkkaamaan ne nopeasti allaolevista linkeistä:

Mitä Lontoossa maksaa: julkinen liikenne
Mitä Lontoossa maksaa: ruoka ja juoma
Mitä Lontoossa maksaa: asuminen

tyo-ja-raha raha matkat tyo
Kommentit (2)
  1. Näitä postauksia on ollut mukava lukea! 😀 Olen itse myös Lontoon-suomalainen, ja budjettini on samankaltainen. Huomattava ero on siinä, että maksan TfL:n kausilipusta, johon (kuten viittasitkin) menee pitkä penni… On myös kiinnostavaa huomata että vaikka ette jaa asuntoa muiden kanssa, teillä on silti ihan siedettävä kuukausivuokra. Asun kimppakämpässä, ja sen takia kulut ovat suht. alhaalla (tosin silti astronomiset Suomen mittapuulla)

    Pyrin myös säästämään n. 500 puntaa kuussa, mutta tuntuu että täällä lähtee rahan kulutus niin helposti käsistä kaikkien teatterien ja ravintoloiden keskellä, että harvana kuukautena tuohon tavoitteeseen oikeasti yllän. Joskus toki säästöön jää enemmän, joten toivon että kaikki tasapainottuu 🙂 Tuntuu myös, että monelle britillekin Lontoossa asuminen on väliaikainen/nuoruusajan juttu, jolloin säästäminen jää taka-alalle, ja rahat laitetaan huvijuttuihin 🙂

    1. Kiitti paljon kommentista ja pahoittelut että tämän huomaamisessa on kestänyt! Blogitauko hurahtikin aika monen kuukauden mittaiseksi…:D Ihana kuulla että on ollut suht samanlaiset fiilikset rahankäytöstä Lontoossa: toi kausilippu on kyllä aikamoinen rahasyöppö, puhumattakaan niistä vapaa-ajan houkutuksista! Mahtavaa että oot myös pyrkinyt säästämään noinkin ison summan kuussa, se ei aina ole tosiaankaan (etenkään) Lontoossa helppoa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *