Siivoa vaatekaappi, pelasta parisuhde

DSCF0247.JPG

Tässä on meidän kahden hengen talouden ainoa vaatekaappi. Edellisiltä vuokralaisilta saadun kaapin päälle on mahdutettu muutama Mujin kankainen säilytyslaatikko, ja sukat niinikään ovat Mujin muovilaatikoissa kaapin alla. Tämän lisäksi vaatteille on yksi pienehkö lipasto, ja sitten niitä pinoja, pinoja ja pinoja…

Meillä ei kummallakaan mielestäni ole mitenkään mahdottoman isoa vaatekokoelmaa ja lisäksi karsimme tavaroita paljon jo ennen muuttoamme tähän asuntoon viime vuonna. Mutta siinä vaiheessa kun kompaktissa kämpässä ei ole yleisestikään ottaen sitä kaappi- tai säilytystilaa hurjasti (ihan kirjaimellisesti siis – tänne ei mahtuisi enempää kaappeja tai lipastoja), korostuu se vaatteiden määrä kyllä todella helposti. Ulkotakit sentään voimme pitää eteisen ovesta roikkuvassa naulakossa.

Otsikko on hieman dramaattinen, sillä ei tämä sinänsä ole aiheuttanut närää: sovimme jo aluksi että poikaystävä ottaa käyttöönsä lipaston, ja minulle jää enemmän tilaa vaatekaapista. Mutta katsellessani niitä lattialle kertyviä pinoja (meiltä kummaltakin) tajusin, että ei tämä järjestely silti täysin toimi – kyllä niitä vaatteita on kertynyt tässä miltei vuoden aikana aika paljon lisää. Laitoin Netflixin uuden KonMari-ohjelman päälle taustamotivaatioksi ja aloin järjestää omia vaatteitani uusiksi.

Yksi kassillinen meni kierrätykseen, yksi paita nettikirpparille myytäväksi ja sitten joukko kesäisempiä vaatteita minigrip-pusseissa matkalaukkuun ja meidän pieneen katonrajassa olevaan ”vinttikomeroon”. Lopputuloksena sain raivattua kaapista hieman lisää tilaa meidän kummankin lattiapinoille.

Hommaa on vielä tehtävänä, eikä uusien vaatteiden hankkiminen todellakaan houkuta tänä vuonna monestakaan eri syystä. Omat vaatteeni ovat yleensäkin nykyään lähes poikkeuksetta käytettyjä kirppislöytöjä, mutta kyllä niitäkin kertyy aika nopeasti. Omalla kohdallani yksi olennainen ja toimiva säästövinkki onkin ehkä se, ettei säilytystilaa millekään turhalle vain ole (jollei halua muodostaa vaatteista sängyn päätyyn minivuorta).

Mutta kukkia ja kasveja aion edelleen hankkia tänä vuonna, ja paljon.

Suhteet Sisustus Oma elämä Rakkaus

Mitä tuon aina mukanani Suomesta

Varoitus: saattaa aiheuttaa Suomi-fiilistelyä

Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille! Joulu ja uusi vuosi vierähtivät itsellä ihanan talvisessa ja rauhaisessa Suomessa, josta palasin vuoden ensimmäisenä päivänä takaisin tänne Lontooseen.

Tämän postauksen inspiroikin matkalaukun purkaminen taas yhden reissun jälkeen. Vaikka olen löytänyt monia suosikkituotteita täältä Briteistäkin, tulee jokaiselta Suomi-reissulta mukaan aina tietyt tuotteet (puhumattakaan Muumi-mukeista, Maripaidoista ja muista erinäisistä Suomi-design-jutuista, jotka on jo kunnianhimoisin pakkausjärjestelyin tuotu tänne). Tässä näkymä siihen, mitä (kieltämättä joskus ihmettelyä herättäviä) tuotteita tämän ulkosuomalaisen täyteen ahdetusta matkalaukusta yleensä löytyy.

”You know that we have soap here in the UK too?” virkkoi poikaystäväni, kun aloin tuoda Bliwin saippuoita mukanani. Juu juu, mutta tuoksuvatko ne täällä poimulehdeltä? Tämä ei myöskään kuivata omia käsiäni yhtään.

IMG_0578.jpg

”You know that we had hand sanitiser here in the UK too?” oli kommenttina tähän. Juu juu, mutta jos et halua käsidesisi tuoksuvan esimerkiksi mansikoilta tai avokadolta vaan ihan perinteisesti vain käsidesiltä, tuo se Suomesta.

Tähän ei poikaystävä enää löytänyt sanoja. Tiedetään, kyllä täältä rosmariiniakin saa. Tämä tarttui kuitenkin vähän ex tempore mukaan kaupasta joululomalla ja mielelläänhän sen tänne toi. Mausteista puhuttaessa, kanelin ostan täällä kuitenkin Scandi Kitchenistä, siinä on pientä eroa.

IMG_0561.jpg

Ehkä tyylikkäin ihorasva-pakkaus ever. Orionin Humektania olen käyttänyt jo monta vuotta. Välillä mietin pitäisikö tutkia muitakin, mutta on tämä vielä pysynyt voittajana.

Juustojen kuningas ja kuningatar. En ole löytänyt vastaavaa vielä täältä (German Smoked Cheese ei vain ole sama!). Viime aikoina mukaan on tarttunut välillä myös Polaria.

Eihän nämä outoja ole, Vanhat autot ovat vain ihan parhaita ja jotenkin ihanan tuttuja. Piilotan nämä yleensä tuohon viime pääsiäisenä saatuun tipurasiaan, jotta en ahmisi niitä kerralla. On mukavaa palkita itsensä välillä työpäivän jälkeen vanhalla autolla. Hassusti, vaikka olenkin suuri salmiakin ystävä, olen syönyt näitä nyt Lontoossa paljon enemmän kuin mitä ikinä Suomessa! Näitä saa myös Lontoon Suomi-kaupastakin (ja näin kerran painajaista, että yritin etsiä rasiallista joulumyyjäisistä sitä löytämättä). Sain näitä myös kerran postitse synttäriyllätyksen tänne Lontooseen.

Ja pakko tässä listassa on tietenkin ne Muumitkin mainita. Tykkään todella paljon näistä xylitol-tableteistä, joiden täyttöpakkauksia tuon aina mukanani Suomen matkoilta. Mainio vaihtoehto makeannälkään.

Mistä suomalaisesta tuotteesta et itse luopuisi ulkomaillakaan asuessa? Mielelläni luen muidenkin top-listoja!

Koti Ruoka ja juoma Sisustus