Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämä blogi on tullut tiensä päähän. Parisuhteeni ja avioliittoni myötä omalla nimellä blogin kirjoittaminen on alkanut ahdistaa, pelottaakin. Minulle ja miehelle kuuluu hyvää, parempaa kuin vuosiin. Luultavasti palaan taas joskus blogimaailmaan. Hyvää uutta vuotta 2019! – Aada

Maanantaina saimme tietää, että Ahmed on saanut oleskeluluvan. Hän sai sen perhesiteen eli avioliitomme perusteella. Kiitos Jumalalle! Ahmed on rauhallinen, iloinen ja innoissaan, minun tunteeni menevät vuoristorataa. Kävelimme maanantaina uutisen saatuamme kaupungilla ja minusta tuntui, että meillä on oikeus siihen, siis kaupungilla kävelemiseen. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että olemme turvassa. Olen lähes kolme vuotta kävellyt […]

Ahmed. Aviomieheni Ahmed. Olen maininnut Ahmedin monta kertaa täällä blogissa, mutta en ole kertonut rakkaustarinaamme. Olen pohtinut tämän blogin lopettamista. Terveydentilani ja elämäntilanteemme takia olen kaivannut viime vuosina enemmän yksityisyyttä kuin aiemmin. Ongelma on, että minuun pakkautuu sanoja. Menen tukkoon ilman ilmaisukanavaa. Minua ei luotu olemaan hiljaa. En tiedä blogin kohtalosta. En tiedä tulevaisuudesta muutenkaan. […]

Olen kerännyt rohkeutta palata tänne. Olen kerännyt ajatuksia, jotka ovat kieltäytyneet muotoutumasta sanoiksi ja sanoja, jotka ovat lipsuneet mielestäni.      Minulla ei ole ollut sanottavaa. Minulla on ollut sanottavaa mutta ei sanoja. Minä olen kierinyt kivussa ja keskittynyt itseeni. Keskittynyt muihin. Olen miettinyt, kirjoitanko koskaan enää. Kykenenkö koskaan enää kirjoittamaan.      Masennus on syönyt aivoni. […]

Aloitin eilen yliopiston orientoivan jakson. Viime syksynä kävin samoilla luennoilla. Silloin kanssani juuri sisään päässeet kandit ovat nyt tuutoreitani. Vuosi sitten en suorittanut yhtään kurssia enkä tutustunut yhteenkään ihmiseen, ennen kuin jouduin jäämään uudelleen sairaslomalle. Tämä syksy jännittää, mutta ennen kaikkea hyvällä tavalla. Olen innoissani niin sivuaineopintojen suunnittelusta, opiskelijabileistä kuin tavallisen arjen suunnittelustakin.   Seuraan […]

Rämmin läpi ensimmäistä kurssia yliopistossa. Toivon, että tapahtuu sama ihme kuin 15 vuotta sitten, kun ensimmäisen luokan raskaan alun jälkeen rakastuin koulunkäyntiin. On suruaika. Kaipaan kolme viikkoa sitten kuollutta koiranpentuani. Pepi oli ihanin ja upein tuntemani koira. Keskiviikkoisin saan hoitoa mieleni syöpään, masennukseen. Terapiassa näen edistykseni, siinä prosessissa on tämän hetkisen elämäni merkitys. Opettelen toimimaan […]

Ystävän uudenvuodenlupaus on koota bucket list eli lista asioista, jotka hän haluaa tehdä ennen kuolemaansa. Olen jahkaillut listan tekemistä jo vuosia, joten kopioin hänen lupauksensa. Lisään asioita listaan sitä mukaa, kun ne mieleen tulevat. Aion myös tästä eteenpäin toteuttaa yhden asian listalta joka vuosi. Toissavuonna tajusin, kuinka hyvää minulle tekee yrittää asioita, joissa en usko […]

Kulunut vuosi oli yhtä rankka kuin edeltäjänsäkin, mutta samalla elämäni paras. Viime kuukausina olen ollut yhtä onnellinen kuin 4-vuotiaana päiväunilla isän, äidin ja siskon kanssa (korkein kokemani onnen taso). En ole vielä valmis paljastamaan kaikkea vuodesta 2016, mutta tässä pääpiirteet. Ensi vuonna kuulette koko tarinan.  Yö ei riittäisi, jos kirjoittaisin lausein. Sanat kertokoot. Sairaus, epätoivo, […]

Koiranpentu herätti kuten joka aamu. Käytin ulkona, annoin piimää. Palasin sänkyyn, selasin somen. Tein lättytaikinan, paistoin lätyt ja söin sokerin kanssa. A:lle tulivat mieleen isoäidin tekemät lätyt ja onnelliset muistot. Näetkö ihmeen? Tiskasin. Laitoin tulen kakluuniin. Pakkasin askartelutarvikkeet ja tärkeät paperit. (Muutan viikon päästä toiseen kaupunginosaan.) Vein muovikassilliset lasia ja muovirasioita kierrätysastioihin. Pullojenpalautuksesta sain 2,30 […]

”Kun häpeän jakaa, se pienenee, jopa lakkaa olemasta. — Siksi haluan kirjoittaa omalla nimelläni omista möröistäni ja peloistani ja kannustaa muitakin siihen. Koska vaikeneminen ei ole aina kultaa. Oikeasti se on enimmäkseen pelkkää paskaa”, kirjoitti Minna Mänttäri tänään blogissaan. Luettuani sen tiesin, että oli tullut aika. Itkin muutaman pelon kyyneleen, avasin Spotifyn ja etsin Kaija […]