Mpigi. Pieni kylä Kampalan ulkopuolella. Matkaa noin 30km, mutta aikaa tämän matkan taittamiseen meni melkein 1,5h. No mutta edelleen, bussissa onpi tunnelmaa ja matkan varrella niin paljon näkemistä. Mpigissä oli terveyskeskus, joka toimi tavallaan sairaalana. Siellä me kaikki kävimme tutustumassa, mutta kuitenkin paikka on suunnattu enemmänkin hoitajille. Me sossut voimme puolestamme harjoitella lähiympäristön orpokodeissa ja kuurojen koulussa.

Sairaalassa kiersimme tutustumassa eri osastoihin ja kävimme myös HIV-klinikalla, jossa kaikilla potilailla oli.. no HIV. Odotushuone oli täpöten täynnä, hyvä että mahtui käytävällä kävelemään. Seinät täynnä valistusjulisteita; ”Test your love ones”, ” One of the four teenage girls in Uganda are pregnant or already have a child” jne. Älytöntä. Ugandassa tytöillä HIV on paljon yleisempää kuin pojilla. Mitä tämä kertoo? Aikuisilla miehillä on paljon suhteita nuorten tyttöjen kanssa ja tämä on osaltaan selitys lukujen eroihin tyttöjen sekä poikien välillä, mutta myös seksuaalisella hyväksikäytöllä on suuri merkitys näihin lukuihin. Tuntuu niin epäreilulta tällainen miesten valta-asema täällä Afrikassa ja yleensäkin maailmassa. Vaikka naisen asema on mennyt täälläkin eteenpäin ei se vielä riitä. Näin suomalaisena naisena on vain vaikea kuvitella tälläinen tilanne, jossa naisella ei ole valtaa omaan elämään. Ja mitä köyhempi sitä riippuvaisempi nainen on miehestä. Kuitenkin nainen pyörittää perhettä ja sitä arkea usein täysin yksin. Slummeissa alkoholiongelmat ovat hyvin yleisiä, josta kertoo myös se, että Ugandassa 100% alkoholia juodaan 19 litraa vuodessa asukasta kohden.. Suomessa sama luku on noin 10 litraa.

Osastolla oli niin miehiä kuin naisia, mutta myös ihan pieniä lapsia. Tämä näky pisti miettimään entisestään. Vaikka tiedämme, ettei HIV tartu tuosta noin vaan jännitti silti paljon mennä sisään osastolle. Sillä hetkellä kun kävelimme sisään HIV potilaiden joukkoon, omat tuntemukset olivat todella sekavat. Tuntui niin pahalta katsoa silmiin suloista, noin reilun vuoden ikäistä lasta ja tietää, että hänenkin päivänsä ovat luetut kyseisen sairauden takia. Hän ei ole voinut vaikuttaa siihen millään tavalla itse ja onko voinut hänen äitinsäkään? Usein on itku tullut silmäkulmaan, kun kuuntelee ihmisten tarinoita ja näkee ikäviä asioita ympärillä.

Tuntuu niin lohduttavalta tajuta, että Suomessa (ja monissa muissakin maissa) meillä kaikilla on asiat niin hyvin ja omat perheet sekä läheiset voivat hyvin. Toisaalta myös välillä tulee epäoikeudenmukaisuuden tunne sen takia, että miksi me olemme tottuneet elämään niin hyvissä oloissa. Kaikki on käden ulottuvilla, eikä tarvitse taistella perushyvinvointiin liittyvistä asioista. Miksei asiat voisi mennä tasan tällaisten maiden välillä? Uganda on myös erittäin korruptoitunut maa, maailmalaajuisesti sijalla 13., joka vaikuttaa suuresti tämän maan tilanteeseen. Varat menevät rikkaille, vaikutusvaltaisille ihmisille ja heidän hyväksi sekä intresseihin ennemmin kuin köyhien tilanteiden parantamiseen. Köyhien ja rikkaiden erot vain kasvavat. Myöskään poliisiin täällä ei korruption vuoksi voi luottaa, mikä tuntuu kummalta näin suomalaisena, sillä meille poliisi on yleensä se, joka viime kädessä tulee apuun ja on oikeudenmukainen. Mutta ei. Niin paljon on asioita, joita meidän pieni pää ei pysty ymmärtämään. Aivoilla on paljon töitä prosessoida asioita öiden aikana ja iltaisin on aina aivan väsynyt. Tuntuu, että tähän viikkoon on mahtunut niin paljon iloa ja surua. Tunteet ovat kulkeneet vuoristorataa päivästä toiseen ja öisin on tarvinut enemmän unta kuin normaalisti. 

ÄITIYSLOMALLA

Tänään taas noustiin jo tuttuakin tutummaksi käyneeseen bussiin ja eikun kohti perjantai päivän ensimmäistä tutustumiskäyntiä. Paikan nimi oli Loving hearts babies home. Kävimme siis lastenkodissa. Loving heartsissa kaikki lapset ovat alle 2,5-vuotiaita. Lapsia siellä oli tällä hetkellä 21, joista tyttöjä ainoastaan kolme. Saimmekin tietää mielenkiinoisen asian.. poikia hylätään täällä enemmän, koska niitä on vaikeampi kasvattaa ja, että se vie enemmän perheen voimavaroja. Tämä tuntuu oudolta, kun muuten miehillä on paljon parempi asema suhteessa naisiin. Oli sitten tyttö tai poika, tuntuu pahalta, että noin pienet ovat jo joutuneet kokemaan niin paljon epävarmuutta elämässään. Kiersimme nopeasti tilat läpi ja kauhealla kiireellä lasten luo niitä paijaamaan. Olimme kaikki aivan niiiiiin ahh.. ne olivat niin ihania, ei niitä voinut kuin vain ihastella. Siellä sydän pakahtui ja yllättävää oli, kuinka paljon itsellä on rakkautta jaettavana niille pienille. Kaikista lapsista huomasi, ettei he ole saaneet tarpeeksi läheisyyttä ja olivat vailla syliä, rakkautta, läheisiä ihmisiä. Heille riitti vain syli, eivät he tarvinneet muuta. He tarvitsivat sinua, sillä hetkellä. He tarvitsivat sinun huomiotasi vain hänelle. Lasten kanssa aika meni todella nopeaa, eikä sieltä haluttanut lähteä pois ollenkaan. Lapset tarrautuivat meihin kiinni ja itkivät lohduttomasti kun meidän oli aika lähteä ja laskea heidät sylistämme. Voi kuinka turvaton lapsi voikaan olla. Surullista huomata jo reilun parin kuukauden ikäisestä lapsesta kuinka kiintymyssuhde on puutteellinen ja syliä ja rakkautta ei ole ollut tarjolla. Molemmille oli heti selvää, että tässä on yksi meidän harjoittelupaikoista. Tässä jos jossakin voi tuntea itsensä tärkeäksi omassa työssään, apu menee aivan oikeaan osoitteeseen eikä riitäkään..

Kyynel silmässä joutui lähtemään kohti seuraavaa paikkaa ajatellen, että tuskin pahempaa enään eteen tulee, no tuli kuitenkin.. Olimme matkalla kohti koulua, joka sijaistee slummi alueella. Ajoimme sellaista tietä, millaista Suomessa ei edes bussilla ajettaisi. Meitä kehoitettiin pitämään laukusta kiinni tiukoin ottein, koska olimme astumassa slummiin. Emme ehtineet ulos bussista kun joukoittain pienia lapsia juoksi vilkuttamaan ja kiljui riemusta. He tarrautuivat käsiimme kiinni ja hyppivät syliin. Lapset pyörivät jaloissa ja kulkivat kanssamme koululle saakka. Koulun piha näytti karulta ja rakennukset siltä, että juuri ja juuri pysyvät pystyssä ( ja ehkä siksi pysyvätkin, koska ovat niin vierivieressä..). Koulussa opettaja esitteli meille luokkia ja tiloja. Täällä vieraillessa koimme saman riittämättömyyden ja kohtuuttomuuden tunteen kuin vauvojen orpokodista lähtiessämme ellei jopa pahempaakin. 

Tämä viikko on ollut erityisen raskas ja haastava meille kaikille. Olemme nähneet sellaisia asioita mitä ei olisi voinut kuvitella kokevansa. Huominen päivä on aikaa levätä ja valita paikat, joissa kukanenkin haluaa harjoitella. Tässä kuvapläjäys kuluneelta viikolta, jos sähköt pysyvät päällä ja internetyhteys ei katkea. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! Meillä on ikävä teitä!

Koulun piha ja koulussa lähes 300 oppilasta.

<3