Kälylläni on Meksikossa 3kk ikäinen vauva eli lähes samaan aikaan syntynyt kuin Niña. Hänen ei juuri tarvitse keksiä vaihtoehtoisia keinoja vauvan viihdytykseen, koksa paikalla on lähes koko ajan lastenhoitaja. Eikä tässä vielä kaikki. Erikseen on vielä kodinhoitaja, joka siivoaa ja laittaa ruuan. Eikä muuten tässäkään vielä kaikki! Lisäksi paikalla on lähes aina myös – ah niin rakas anoppini. Ja  käly valitti kuinka väsynyt on. Että ei ollut ymmärtänyt, kuinka rankkaa tämä vauva-aika onkaan. Niinku oikeesti? 

Me yriteltiin jutella Skypessä lähestyvästä visiitistämme Meksikoon, mutta eihän siitä oikeen mitään tullut. Mä hytkytin ja veivasin Niñaa, pompin välillä kääntelemään piffejä paistinpannussa, ja puunasin esikoisen kaatamia maitoja tuolilta ja lattialta. Kälyni kysäisi, josko juteltaisiin toinen päivä, kun mulla on aikaa. Totesin, että nyt on ihan hyvä hetki, kun ei ollut sinä päivänä juuri mitään tekemistä. Kälyni nauroi kuin hyvällekin vitsille ja sanoi, että soittaisin kun oikeasti olen vapaa, palataan, adios. Ja sulki linjan. Oikeesti, ei ymmärtänyt, että paljon rauhallisempia hetkiä mulla ei ole.

Taas tajusin kuinka erilaiset maailmamme todella ovat. Turhaan edes yrittäisin selittää miksi en ota lastenhoitajaa. Esikoisen syntyessä Meksikossa multa kyseltiin lastenhoitajan tarpeesta ja suositeltiin vaikka mitä luotettavia veljen tyttäriä ja serkun kaimoja. Nauroin ja kieltäydyin. En oikeesti edes ymmärtänyt, että ihmiset oli ihan tosissaan. Mähän olin kotona ja koko suku pyöri muutenkin auttamassa.

Mitä se lastenhoitaja sitten tekee? Tai siis oikeestaan mitä äiti sitten tekee? Molemmat seurustelee vauvan kanssa, äiti ruokkii, hoitaja vaihtaa vaippaa.. En mä tiedä. Kun ne kaikki kodin työtkin kuuluu tosiaan vielä kolmannelle henkilölle.  Ainakin äiti saa syödä ruokansa lämpimänä ja hörppiä kahvin rauhassa. Luksusta.. Mutta kyllä siitä huolimatta mua suorastaan ahdistais. Siis ahdistais, että kotona pyörisi koko ajan joku vieras palkattu henkilö. Ja eniten ahdistais, jos lisäksi vielä oma äitikin pyörisi paikalla. Etenkin, jos hän muistuttaisi vähääkään anoppiani… Huhhuh.. Niin ja miten tällaiseen on edes varaa? Kyllä Suomessa hyvätuloistakin vähän kirpaisisi. Meksikon palkkaerothan sen tietenkin mahdollistaa. Lastenhoitajalle kälyni sanoi maksavansa n.3 euroa päivästä, kodinhoitajalle n. 100 euroa kuussa..

Ihmiset, ajattelutavat, kulttuuri, yhteiskunta – kaikki on niin erilaista Meksikossa. Kolme vuotta siellä asuneena opin ymmärtämään kohtuullisen paljon näistä kaikista. Opin ymmärtämään miten siellä ajatellaan asiat. Opin, että monissa asioissa mun piti ajatella kuin meksikolainen ja unohtaa omat ajattelutapani. Opin, että Papin perhe, eikä kukaan muukaan ainoastaan Meksikossa asunut koskaan ymmärtäisi mun ajattelutapoja ja valintoja. 

Tämä lapsenhoitajan palkkaus kälyni tilanteessa ei mulle kuitenkaan ole kokonaan vielä avautunut. Olen aikaisemminkin blogissani kirjoittanut, että Meksikossa on täysin normaalia, että lapsella on monta muutakin hoitajaa kuin vain äiti (vanhemmat). Ei siellä varsinaisesti ajatella, että Väsynyttä äitiä tarvitsee auttaa ja Annetaan äidille omaa aikaa.  Elämään kuuluu, että koko lähipiiri hoitaa lasta; toimii lapsen kasvattajana. Ihanaa, jos täälläkin olisi niin! Mutta että joku vieras hoitaa lasta lähes yhtä paljon kuin oma äiti?..  

No, eivätpä hekään täysin ymmärrä kieltäytymistäni hoitajasta. Tai ainakaan kummasteluani hoitajan tarpeesta. Miten sen selittäisin heille?

Suomalaiset haluaa omaa rauhaa. Harva haluaisi lastenhoitajaa (tai sitä äitiään) ”oleskelemaan kanssaan” koko päiväksi. Apuakin meidän on usein äärimmäisen vaikea pyytää, vaikka sitä oikeasti tarvitsisikin. Apua on usein vaikea jopa hyväksyä, vaikka pyytämättä tarjotaan. Se on ehkä jopa osoitus jonkunlaisesta heikkoudesta. Eikö tuo nyt pärjää.  Saatetaan katsoa jopa kieroon sitä, jos lapsien oma isovanhempi hoitaa heitä paljon. Mitä lastenhoitajan palkkaukseen tulee, niin ei kovin monella olisi varaa kokopäiväiseen lastenhoitajaan. Mutta se nyt on pikkuseikka, koska  harva sitä tosissaan harkitsisikaan. Toisaalta meillä on paljon tapetilla, kuinka äidit ovat väsyneitä ja tarvitsevat apua. 

Ainakaan tällainen selitys ei toimisi 😉  Papi sanoi siskolleen lyhyesti ja ytimekkäästi, että täällä ei ole tapana. Hän on Suomessa asuessamme oppinut kulttuuriemme välisistä eroista ainakin sen, että joitakin asiota ei vain voi ymmärtää; ne vain tulee oppia ja hyväksyä. Ja sen kuinka turhaa on yrittää avata monia asioita edes omalle perheelleen. (Ai kuinka kadehdin miehiä Täällä on tapana ja täällä ei ole tapana. Mitä sitä asioita sen enempää pohtimaan, analysoimaan ja selittelemään).

Viikon päässä ollaan sitten paikan päällä Meksikossa. Näen livenä lastenhoitajan funktion. Varmaan lainaakin häntä vähän. Tacoja on hankala syödä vauva kainalossa.

Lisäksi näen mm. myös kälyni joulukuusen; sen kuulkaas koristeli ihan tunnetun kauppaketjunkin käyttämä  kuusenkoristelija 😀 

Kuva täältä, alunperin varmasti jostain muualta..