Arjen pieniä iloja-haaste
Kirjoitin muutama päivä sitten kasvavasta syys-, stressi- tai mikälie-ahdistuksestani. Kommenttikentässä ihana Jermia kommentoi, että ehkä pitäisi keskittyä kirjoittamaan niistä arjen pienistä iloista, jotta ne ei jää huomaamatta. Aika hyvä pointti. Keskityin oikein kunnolla miettimään muutamaa viimeistä päivää ja niitä hymyn hetkiä. Ja onhan niitä, paljon. Enkä nyt tarkoita isoja ja merkittäviä juttuja, kuten perheen kanssa vietetty aika, vaan just niitä ohi kiitäviä, jotka helposti jäävät muun arjen jalkoihin, mutta jotka olisi tärkeää huomata, jotta jaksaa kahlata läpi synkeämmän ajanjakson. Mä mietin myös, että kuinka hienoa olisi kantaa mukana muistivihkoa, johon kirjottaisi ylös joka kerta, kun joku hymyilyttää oikein kunnolla. Sitä voisi olla myöhemmin aika hienoa katsella ja tajuta, että ei se mun elämä nyt niin kamalaa olekaan. Ja juuri siksi, edellisen huomattavasti masentavamman postauksen sijaan, haluan nyt listata viime päivien ihanimpia hetkiä. Ihan vaan ne, jotka ekana pomppaavat mieleen.
- Eräänä päivänä puin lapsia päiväkodin eteisessä kiireisenä, enkä varmasti tippaakaan hymyilevänä. Ratkaisin vasemmalla kädellä yhden kadonneen hanskan arvoituksen ja jatkoin muina naisina toisen lapsen pukemista. Hanskan omistaja tuli mun eteen hymy naamallaan ja hihkaisi: ”Sä oot kyllä tosi hyvä!” Yhtäkkiä olikin helpompi hymyillä.
- Katselin töissä harjoittelijan olemista lasten kanssa ihaillen ja muistelin, kuinka mäkin olin tuollainen vielä kymmenen vuotta sitten. Päätin, että annan lapsille enemmän syli- tai kainaloaikaa.
- Käperryin yhtenä iltana ihan superväsyneenä sohvalle ja päätin, että tästä en liiku mihinkään. Kissat näkivät tilaisuutensa tulleen ja syöksyivät välittömästi viereen nukkumaan. Jonkin ajan kuluttua mun oli pakko nousta paikat puutuneena, mutta kissaneidit jäivät vieretysten hurisemaan. Ihanat.
- Yhden pienen tytön hymy tuntui valaisevan koko huoneen. Lapsissa on ihmeellinen voima, ei pääse mihinkään.
- Join yhtenä aamuna kolme kuppia kahvia kahden sijaan. Sekin on aika ihanaa.
- Eräänä päivänä kotiin tullessa poitsu juoksi kädet levällään mun syliin. Hetken tuntui, että kaikki maailman murheet katoaisivat.
Minun rakkaat miehet.
- Mies on ollut lomalla koko viikon, joka käytännössä katsoen tarkoittaa, että mun ei ole tarvinnut tehdä ruokaa kertaakaan tällä viikolla. Se, jos mikä, on onnea.
- Päätin, etten osta suklaata. Sitten menin masentuneena kauppaan ja heitin kaikki periaatteet romukoppaan. Ostin kaksi levyä suklaata, menin kotiin ja keitin kattilallisen glögiä. Käperryin miehen viereen sohvalle ja syötiin kaikki suklaat. Eikä edes kaduta.
- Menin Zumbaan aika jäätävän väsyneenä (okei, jos tän jälkeen vielä käytän sanontaa ”jäätävän väsynyt”, niin saa huomauttaa), ja oikeasti ei olisi jaksanut vähempää kiinnostaa. Mutta menin siis kuitenkin ja zumbasin sydämeni kyllyydestä. Osasin ekaa kertaa kunnolla kaikki biisit ja hitsi, olin iloinen, että menin.
- Piirreltiin poitsun kanssa pöydän ääressä. Poitsu lähti hetkeksi kertomaan isälleen jotain juttuja ja mä vahingossa kokeilin tusseja poitsun paperin reunaan. Pojan tullessa takaisin järkytys oli toki suuri, mutta koska poitsu oli just piirtänyt avaruusaluksen, niin kerroin vaan piirtäneeni viereen planeettoja. Voi lapsen intoa! Tyyppi alkoi piirrellä myös avaruusöllejä ja auringon ja taivaan ja nurmikon… Siis missä välissä mun lapseni on oppinut piirtämään niin hienosti? Mun taitava, taitava 3-vuotiaani! (Arvatkaa, löydänkö enää sitä superhienoa piirrustusta?!)
- Opin tekemään tupsupipoja. Siis en todellakaan sellaisia oikeasti päähän mahtuvia, vaan sellaisia pikkuisia koristemalleja. Ihania.
Nää on muuten just sopivia Barbie-nukeille. ;)
- Mies oli pikkujouluilemassa, joten mentiin poitsun kanssa töistä/hoidosta suoraan kaupungille hengailemaan ja oltiin siellä melkein iltapala-aikaan saakka. Syötiin ihan liian herkullinen täytetty croissant sekä ihan liian valtava ja ihan liian suklainen muffinssi. Kahvilan myyjä antoi ylimääräisen suklaanamun cappuccinon seuraksi, jotta poitsukin sai. Ihailtiin joulukoristeita ja -valoja. Käppäiltiin kaupoissa huviksemme. Käytiin leikkipaikalla hassuttelemassa. Laulettiin kotimatkalla tonttulauluja, ettei poitsu nukahtaisi. Vitsi, meillä oli superkivaa.
- Joulu on melkein täällä ja tänä viikonloppuna aion laittaa kodinkin joulukuosiin. Vähän valoa pimeyden keskelle, ihanaa!
Kauppakeskus Willan jouluvalot on aikas ihanat.
- Otin palkatonta vapaata, hyh, jotta mulla on pidempi viikonloppu. Rahasta viis, jokainen lepopäivä on tervetullut. Ajattelin tänään hassutella, lepäillä ja unohtaa, että tää kämppä vaatisi suursiivousta.
Ei maailman suurimpia asioita ja monelle merkityksettömiä, mutta mun elämää nämä pienet hetket on valaisseet.
***
Ja koska hyvää mieltä ei voi koskaan levittää liikaa, niin teen tästä saman tien haasteen. Tarkoituksena on siis kertoa arjen pienistä iloista, niistä, jotka muuten jäisivät ilman huomiota. Niistä, joilla ei välttämättä ole mitään merkitystä muille, mutta jotka ovat tehneet sinut iloiseksi ainakin pieneksi hetkeksi. Sellaisista, jotka saavat sinulle hymyn huulille. Kertoa saa sanoin tai kuvin, yhdestä päivästä tai pidemmästä ajanjaksosta. Haasta mukaan muitakin, jotta hyvä mieli leviää. Tehdään syksyn synkkyydestä hitusen siedettävämpi.
Itse haastan mukaan:
sekä
***
Ihanaa viikonloppua kaikille!