Miksi suomalaiset eivät hanki lapsia?

sukat.jpg

Pari päivää sitten saimme kuulla Suomen tulevaisuuden kannalta merkittäviä uutisia: syntyvyys on jyrkässä laskussa.Viime vuonna syntyvyys oli mittaushistorian alhaisin, ja tänä vuonna tullaan todennäköisesti tekemään uusi ennätys. Jos syntyvyys pysyy jatkossa yhtä alhaisena kuin viime vuosina, Suomen väkiluku kääntyy jo 17 vuoden kuluttua laskuun. 2050-luvulla eli reilun 30 vuoden kuluttua väkiluku olisi jo pienempi kuin tällä hetkellä.

Miksi suomalaiset eivät enää hanki lapsia? Tänä päivänä elintasomme on korkeampi kuin koskaan aikaisemmin. Selityksiksi on tarjottu muun muassa perhepoliittisia päätöksiä, yksilökeskeisen kulttuurin voimistumista ja tulevaisuuden epävarmuutta. Uskon, että jokainen edellä mainituista seikoista vaikuttaa asiaan ainakin pieneltä osalta. Vapaaehtoisesti lapsettomien aikuisten määrä kasvaa, mutta samaan aikaan Suomessa on paljon tahattomasti lapsettomaksi jääneitä naisia ja miehiä. Suomalaiset toivovat keskimäärin noin kahta lasta, mutta todellisuus ja toiveet näyttävät kulkevan yhä kauemmaksi toisistaan. Tämän vuoden lukujen perusteella yksi suomalainen nainen synnyttäisi keskimäärin enää 1,43 lasta, kun vielä vuonna 2015 luku oli 1,7.

Itsekin mietimme pitkään, haluammeko ylipäätään lapsia, ja jos kyllä, niin missä vaiheessa. Kirjoitin aiemmin postauksen siitä, milloin on oikea aika hankkia lapsia (vastaus: ei milloinkaan). Olemme myös pohtineet sitä, kuinka monta lasta hankimme. Lapsilukua mietittäessä omalla kohdallamme suurimmiksi vaikuttajiksi ovat nouseet taloudellinen pärjääminen, tulevaisuuden epävarmuus sekä oma mukavuutenhalumme. Vaikka suomalaisten elintaso on korkea, samaan aikaan tulevaisuus näyttää paljon epävarmemmalta kuin esimerkiksi omassa lapsuudessani. Työelämä muuttuu jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla, ja vakityön saaminen tuntuu olevan monilla aloilla yhtä todennäköistä kuin lottovoitto. Minullakaan ei ole tiedossa työpaikkaa, johon palata perhevapaiden jälkeen. Jos olisin odottanut lapsen hankkimisen kanssa siihen asti, että olen vakituisessa työsuhteessa, olisi lapsihaaveelle tullut lykkäystä todennäköisesti useammalla vuodella. Ja minä sentään työskentelen terveydenhoitoalalla, jonka työllisyystilannetta pidetään yleisesti hyvänä.

Tulen pienituloisesta perheestä. Ruokaa oli riittävästi pöydässä ja lapsilla sopivan kokoiset vaatteet päällä, mutta ylimääräiset mukavuudet olivat suhteellisen harvinaista herkkua. Emme käyneet ulkona syömässä ja lapsuuteni lomamatkat rajoittuivat muutamiin Ruotsin-risteilyihin. Asuimme huonojen liikenneyhteyksien päässä ihan liian pienessä asunnossa perheemme kokoon nähden. Raha ei ole ykkösprioriteettini elämässä, mutta myönnän, että haluaisin itse elää oman lapseni kanssa perusmukavaa elämää ilman jatkuvaa huolta rahojen riittävyydestä. Siinä missä toisen lapsen hoitaminen ei mene ”siinä ensimmäisen ohella”, jokainen lapsi myös lisää perheen kuluja paljon enemmän kuin mitä hänestä kuukausittain maksetaan lapsilisää. Haluan, että lapsellani on mahdollisuus käydä silloin tällöin Hoplopissa ilman, että seuraavan viikon ruokabudjettia tarvitsee leikata. Ja että voimme hääpäivinämme käydä mieheni kanssa ravintolassa syömässä, eikä tarvitse miettiä, riittävätkö rahat ensi kuussa bensaan. En tarvitse luksusta, mutta en haluaisi myöskään joutua tinkimään arjen perusasioista.

Kokonaan oma kysymyksensä on se, onko syntyvyyden lasku edes huono asia. Suomen kansantalouden ja nykyisen eläkejärjestelmän (jota pyramidihuijaukseksikin on luonnehdittu) kannalta epäilemättä on. Jotta saisimme ylläpidettyä eläkejärjestelmäämme, tarvitsemme enemmän työikäisiä veronmaksajia. Karu fakta kuitenkin on, että maapallon tulevaisuuden kannalta on sitä parempi, mitä vähemmän täällä on ihmisiä kuluttamassa luonnonvaroja. Etenkin me länsimaalaiset käytämme niitä kiihtyvällä vauhdilla, joten eikö siis olekin hyvä, jos meitä on tulevaisuudessa täällä vähemmän? Isossa mittakaavassa varmasti kyllä. En silti aio tuntea syyllisyyttä (ainakaan kovin paljon) siitä, että tulen synnyttämään ainakin yhden lapsen. Olen huolissani lapseni ja maapallon tulevaisuudesta, mutta toivon, että jonkin ihmeen kautta löytyisi maailmanlaajuista poliittista tahtoa pysäyttää ilmastonmuutos. Keinot siihen kun ovat jo nyt olemassa, mutta yksittäinen ihminen tai edes valtio ei voi sitä yksin tehdä. Sitä ennen voin itse ryhdistäytyä ja alkaa tekemään omassa elämässäni enemmän ekologisia valintoja sekä äänestää poliitikkoja, jotka osaavat katsoa omaa elinikäänsä pidemmälle tulevaisuuteen.

Tämä on aihe, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksianne!

Perhe Raskaus ja synnytys Vanhemmuus Uutiset ja yhteiskunta

Odotuksia ja ajatuksia synnytyksestä

Kevät.jpg

Vaikka moni asia tässä raskaudessa on huolestuttanut ja mietityttänyt minua, jostain syystä en ole juurikaan uhrannut ajatuksia tulevalle synnytykselle ennen viime päiviä. Nyt kun minulla todettiin raskausdiabetes, on synnytys alkanut hieman enemmän jännittämään. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, haluaisin ensisijaisesti synnyttää alateitse.

Terveydenhoitajaopintoihini kuuluvassa harjoittelussa minulla oli mahdollisuus päästä näkemään kaksi alatiesynnytystä ja yksi suunniteltu sektio. Jokainen niistä oli ihan omanlaisensa kokemus, ja alatiesynnytykset keskenään aivan eri ääripäistä. Opintojeni myötä olen tutustunut alatiesynnytysten ja sektioiden hyötyihin ja haittoihin, mutta en todellakaan pidä itseäni asiantuntijana. Vaikka komplikaatioriskit ovat sektiossa jonkin verran suuremmat kuin alatiesynnytyksessä, en silti halua arvottaa eri synnytystapoja. Jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen, eikä mikään synnytystapa ole toista hienompi tai aidompi.

Kun olin harjoittelussa neuvolassa, ohjasin asiakkaitani kirjaamaan ylös ajatuksia ja toiveita synnytykseen liittyen. Tällainen pohdinta voi olla hyvää henkistä valmistautumista, mutta samalla tulisi kuitenkin muistaa, että kyse ei ole synnytyssuunnitelmasta tai vaatimuslistasta, jonka mukaan varmasti tullaan menemään. Synnytykseen liittyy kuitenkin aina tiettyjä riskejä, ja tilanteesta riippuen toiveita ei ole aina mahdollista toteuttaa.

Jos saisin itse päättää, millainen synnytyksestäni tulee, haluaisin varmaankin mahdollisimman luonnonmukaisen synnytyksen. Tällä tarkoitan sitä, että että synnytyksen kulkuun tarvitsisi puuttua mahdollisimman vähän, eikä lääkkeellisiä kivunlievitysmenetelmiä tarvitsisi käyttää (ainakaan paljon). Jopa vesisynnytys voisi olla yksi mahdollinen vaihtoehto, mutta en tiedä, onko se omassa synnytyssairaalassani edes mahdollinen.

Kivulias synnytys ei mielestäni ole millään tavalla itseisarvo, enkä halua kokea niin sanotusti turhaa kipua. Syy siihen, miksen tällä hetkellä hingu lääkkeellistä kivunlievitystä, on vauvan vointi. Esimerkiksi epiduraalipuudutus saattaa joissain tapauksissa lievittää kipua niin paljon, ettei supistuksia enää kunnolla tunne, ja ponnistamisvaihe voi pitkittyä. Lisäksi jotkut lääkkeet vaikuttavat äidin lisäksi myös vauvaan. En kuitenkaan poissulje lääkkeellistä kivunlievitystä, sillä en voi etukäteen tietää, miten hyvin tulen sietämään synnytyskipua. Voi olla, että rukoilen epiduraalia jo synnytyssairaalan ovella.

Raskausdiabeteksen myötä minulla on suurentunut riski siihen, että vauva kasvaa kohdussa suurikokoiseksi. Jos niin käy, joudun miettimään, olisiko suunniteltu sektio sittenkin parempi vaihtoehto. Pääsen toivottavasti synnytystapa-arvioon, jossa tehdään päätös synnytystavasta. Mielummin suunniteltu sektio kuin suuririskinen alatiesynnytys. Tämä on synnytykseen liittyvä toiveeni, josta toivottavasti saan pitää kiinni.

Millaisia toiveita teillä oli etukäteen synnytykseen liittyen? Kuinka hyvin ne toteutuivat?

Perhe Raskaus ja synnytys Ajattelin tänään