Niin siinä sitten kävi, kuten epäilinkin: minulla on raskausdiabetes. Kävin maanantaina sokerirasituskokeessa, ja muutaman tunnin päästä näin Omakannasta tuomioni. Minä jäin kiinni paastoarvosta eli ensimmäisestä verinäytteestä. Se oli aavistuksen verran liikaa koholla. Yhden ja kahden tunnin arvot sen sijaan olivat normaalit. Sokerirasitus ei ole mikään kaikkein mukavin kokemus, sillä puolen vuorokauden paastoamisen jälkeen joutuu juomaan tyhjään vatsaan glukoosiliuosta. Se aiheutti ainakin minulle heikotusta ja pahoinvointia, mutta onneksi pystyin olemaan oksentamatta – siinä tapauksessa koe olisi nimittäin jouduttu keskeyttämään.

Raskausdiabetes tarkoittaa käytännössä sitä, että odottavan äidin verensokeripitoisuus on liian korkea. Samalla myös sikiön verensokeri- ja insuliinipitoisuudet kohoavat, mikä lisää riskiä siihen, että sikiö kasvaa suurikokoiseksi. Jos äidin verensokerit ovat raskausaikana koholla, vastasyntyneellä lapsella on suurentunut riski siihen, että hänen verensokerinsa ovat liian matalalla. Siksi näiden vauvojen verensokeria seurataan normaalia enemmän synnytyssairaalassa. 

Raskausdiabetes korjaantuu lähes aina heti synnytyksen jälkeen, eli synnytyksen jälkeen äitiä ei enää luokitella diabeetikoksi. Raskausdiabetes kuitenkin lisää riskiä sairastua 2-tyypin diabetekseen myöhemmin elämässä. Jopa 50 prosenttia raskausdiabeetikoista sairastuu 2-tyypin diabetekseen 10-15 vuoden kuluessa!

Ei kovin mukavia faktoja vauvan eikä äidin kannalta. Onneksi edellä mainittuihin riskeihin voi ainakin yrittää vaikuttaa itse omilla valinnoilla: syömällä terveellisesti ja liikkumalla voi pitää verensokerit tasaisempana. Ruokavalio onkin tärkein raskausdiabeteksen hoitomuoto. Toki on tapauksia, jolloin oikeasta ruokavaliosta ja elämäntavoista huolimatta sokerit vain pysyvät koholla, ja silloin tarvitaan lääke- tai insuliinihoitoa.

Ainakaan ei voisi löytyä parempaa syytä muuttaa omia elämäntapoja terveellisempään suuntaan. Herkuista kieltäytyminen on varmasti helpompaa, kun ajattelee oman lapsen terveyttä. Hieman surettaa, että edes jouluna ei voi herkutella, mutta ehkä yhden tai kaksi joulutorttua ja pari suklaakonvehtia voi syödä ilman, että tarvitsee potea hirveän huonoa omaatuntoa. Ja onneksi kuitenkin voi syödä kinkkua ja laatikoita, ilman niitä ei joulu olisi joulu.

Raskausdiabetesdiagnoosini osuu aika lailla samoihin aikoihin, kun siirryn toiselta raskauskolmannekselta viimeiselle kolmannekselle. Tuntuu, että toisaalta raskausaika on mennyt nopeasti, toisaalta taas en malttaisi olla laskematta päiviä laskettuun aikaan. Olen ottanut joulun välietapiksi: pian joulun- ja uudenvuodenpyhien jälkeen pääsen jäämään äitiyslomalle, ja jouluun taas on vain kuusi viikkoa aikaa. Vielä olisi paljon valmisteltavaa ennen vauvan syntymää. Esimerkiksi vauvan huone pitäisi laittaa kuntoon, eikä meillä ole pinnasängyn lisäksi mitään muita kalusteita hankittuna (ja pinnasängystäkin puuttuu patja).

Jos palataan vielä siihen raskausdiabetekseen, tällä hetkellä eniten sen osalta minua mietityttää synnytys. Ensisijaisesti haluaisin synnyttää alateitse, mutta ajatus mahdollisesti yli nelikiloisen vauvan synnyttämisestä tuntuu vähän pelottavalta. Jos vauva näyttää kasvavan kovin isoksi, en tiedä, onko ensisijainen vaihtoehto sitten käynnistää synnytys vai vaihtaa synnytystapa suunniteltuun sektioon. Luulen, että otan asian puheeksi ensi neuvolakäynnillä, ja toivottavasti olen sitten viisaampi asian suhteen. Suunnitelmissani on muuten myös kirjoittaa oma postauksensa siitä, mitä olen etukäteen miettinyt synnytyksestä.

Olisi ihana kuulla muiden kokemuksia raskausdiabeteksesta ja etenkin synnytyksestä!