Olihan päiväkoti nyt varmasti paras paikka lapselle?

Minä en ole käynyt elämäni aikana kertaakaan yhdessäkään päiväkodissa. En lapsena enkä aikuisena. Olen sen sijaan saanut kulla piruilua, vittuilua ja ties mitä siitä että en ole lapsuuttani viettänyt päiväkodissa vaan olen ollut koti hoidettu lapsi. Vittuilemassa on olleet niin koulukaverit kuin opettajatkin.

Onko todellakin niin että päiväkoti jossa lapsia tulee kotiin mustelmilla, haavoilla ja suoraan sanottuna kuin katujyrän alle jääneinä kotiin. Jos lapsi olisi koti hoidetun päivän jälkeen mustelmilla ja haavoilla toistuvasti olisi perusteet oikeastaan kellä tahansa  tehdä lastensuojeluilmoitus koska lapsiparkaa pahoinpidellään kotona. Päiväkodin kohdalla voi vaihtaa päikkyä tai vaan tyytyä siihen että kukaan ei kerkeä katsomaan kuka Matilta tai Maijalta on tällä kertaa tintannut nenän solmuun tai silmän mustaksi.

Missä menee raja, jossa todetaan että päiväkoti ei ole enää lapsen edun kannalta ainut ja oikea vaihtoehto? Pitääkö päiväkodissa tapahtua jotain todella peruuttamatonta ja vakavaa että silmät nykytilanteeseen päiväkodeissa aukeaa viimeisimmältäkin unikeolta. Minä väitän että mitään sellaista ei ole olemassa mikä avaisi näiden unikekosten silmät.

Hoitajat ei ole missään nimessä syypäitä siihen että päiväkodeissa ei ole resursseja hoitaa lapsia niin kuin lapset ansaitsisi tulla hoidetuiksi. Vika on ihan täysin meidän päättäjissä, jotka ovat päättäneet sulkea silmänsä tilanteelta. Hoitajat joutuu vanhemmilta ja esimiehiltä ottamaan vuodesta, kuukaudesta, viikosta ja päivästä toiseen kuuleman täysin mahdottomia vaatimuksia, määräyksiä ja pyyntöjä. Ei ole ihme että uupumus iskee ja hoitajat on sairaslomakierteessä. Yhdenkään työntekijän ei tarvitse kestää tuollaista kohtelua työssään. Parhaansa pitää tietenkin jokaisen tehdä mutta mahdottomaan ei tarvitse kenenkään edes yrittää pystyä.

Lopuksi

Suomalainen syntyvyys huolestuttaa päättäjiä mutta huolestuttaako aidosti? Kuka enää haluaa tehdä lapsen kun tietää että tulee painostetuksi ympäristön toimesta kilpavarustelu kierteeseen ja kun elättääksensä lastaan joutuu tämän viemään hoitoon saa sen sieltä takaisin mustaksi mukiloituna. Ja jos erehtyy puuttumaan päiväkodin menoon saa vastaukseksi kehotuksen vaihtaa päiväkotia tai palkata oma hoitaja lapselle. Ja herran jestas jos lapsella on paidassaan tahra tai housujen polvessa reikä on se syy tehdä lastensuojeluun ilmoitus. Kuka haluaa tällaiseen sirkukseen tehdä lapsen? En minä ainakaan ja näinpä pysyn edelleen lapsettomana. Ja ennen kuin kukaan tulee kysymään, hyväksynkö sitten kotona hoidettujen lasten kaltoinkohtelun niin vastaan että en tietenkään.

 

Perhe Vanhemmuus

Vaikea asia nimeltään miehen mummo

Kun aloitimme mieheni kanssa yhteisen elämän, päätimme että kohtaamme kaiken mitä eteen tulee yhdessä. Niin olemme tehneet emmekä ole salailleet toisiltamme asioita.

Olemme kohdanneet yhdessä sen että kymmenen yhdessä olo vuotemme aikana miehen mummo on sekoillut. Aluksi se oli viihdyttävää tai myötähäpeää aiheuttavaa. Aluksi epäilimme että mummon tempaukset johtuu siitä että hän oireilee puolisonsa kuolemaa. Lopulta tälle sekoilulle löytyi ihan oikea diagnoosikin muistisairaus.

Muistisairaan lähellä eläminen ei ole helppoa ja vaikeinta tämä aika on ollut miehen enoille ja heidän perheilleen etenkin kun toisella enolla on tänä sekoilun aikana ollut kotona kolme pientä lasta. Mieheni vanhemmat ei ole niinkään osallistuneet mummon asioiden hoitamiseen sillä he ovat ulkosuomalaisia.

Tämän vuoden aikana on pakko ollut todeta että ei tilanne ei ole enää hoidettavissa sillä että mummolle viedään ruokaa kotiin, siivotaan, pelataan muistipeliä, vahditaan lääkkeiden otot, soitellaan kuulumisia, tehdään pihatyöt jne. Mummo on alkanut häiriköimään naapureitaan alatyylisillä huuteluilla ja uhkailuilla. Samaa kohtelua on osakseen saanut myös kaupantyöntekijät, julkisen liikenteen henkilökunta, omaiset, eikä pankkien kassatyöntekijätkään ole saanut solvauksilta olla rauhassa.

Kaikki arjen hoitamisen ongelmat ja käytöshäiriö ovat onneksi otettu vakavasti terveydenhoidossa ja miehen mummolle on järjestetty asuinpaikka laitoksessa. Tästä olemme nyt saaneet kuunnella erittäin kovaa kritiikkiä. Jokaiselle muutto on aina stressin aihe mutta kun ei ole enää kykyjä kohdata niitä negatiivisia tapahtumia / tunteita niin paha olo purkautuu läheisiin. Minä sain eilen kuulla olevani sian sikiö joka ei ymmärrä maailman menosta mitään ja mies sai kuulla olevansa älyltään vain mies strippariksi sopiva äpärä. Nämä loukkaukset ei jaksa enää satuttaa. Olemme rakentaneet itsellemme henkisen suojamuurin. Muuri on ymmärrys siitä että kyseessä on sairas ihminen ja jos hän olisi terve eihän tuollaista sanoisi eikä varmaan oikeasti edes ajattele niin.

Huominen

Miehen mummo on tänään muuttanut (tätä kirjoitettaessa noin 30min aikaisemmin laitokseen). Muutto ei mennyt ihan mutkitta mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Huomenna ajamme miehen mummon talolle ja alamme tyhjentämään sitä miehen serkkujen, enojen ja vanhempien kanssa. Osa tavaroista menee roskalavalle osa omaisille ja osa varastoon. Arvotavarat menee mummon lapsille eli mieheni äidille ja enoille. Jäte kuten posti rullakot, trukkilavat, homeinen sohva kuistilla jne arvoton tavara jätelavalle ja loput varastoon. Tämä lajittelu on tehtävä nyt vaikka se ehkä vähän väärältä tuntuukin. Seuraava askel onkin talon kunnon kartoittaminen josta sitten seuraa remonttia / asunnon vuokraus. Vuokratulot menee miehen mummolle ja niillä katetaan mummon asumista laitoksessa. Uskon siihen että huominen on fyysisesti ja psyykkisesti raskas sekä haikea. Eihän elämä miehen mummon kanssa ole pelkkää helvettiä ollut vaan siellä on niitä hyviäkin hetkiä koettu. Raskainta tänään / huomenna tulee olemaan mieheni nuorimmalle enolle, sillä hän on hoitanut suurella päättäväisyydellä byrogratian ja mummon kuljettamisen tänään uuteen asuinpaikkaan. Tärkeintä on nyt se että mummo on turvallisessa asuinpaikassa ja meillä on edessä ehkä niitä hyviäkin hetkiä edessä. Loppujen lopuksi tämä taitaa kaikille olla suuri helpotus.

 

 

Perhe Vastuullisuus