Tinkaavat asiakkaat

Töissä on ollut rankempaa parisen viikkoa ja se on näkynyt myös täällä koska en ole kerennyt kirjoittamaan mitään.

Miksi töissä on ollut sitten rankempaa? Täytyy sanoa että henkisen puolen kuormitusta on ihan tuhottomasti lisännyt tinkaavat asiakkaat.

Asiakkailta ei löydy ymmärrystä meille yrittäjille ja meillä yrittäjillä ei riitä ymmärrystä asiakkaille kun tulee eteen tilanne jossa asiakas alkaa tinkaamaan. Tinkimistä yritetään kaikilla mahdollisilla tavoilla vielä senkin jälkeen kun on sanottu se tiukka hinta. Se on se jonka alle ei vaan voi mennä vaikka asiakas kertoisi nyyhkytarinan siitä että lapsenlapsen marsu kuoli viikkoa aiemmin ja uuden hankinta on syönyt nyt neuvoteltavan asian budjettia. En minä yrittäjänä sano ei tämän alle en voi myydä huvikseni tai ahneuttani.

Ymmärrystä ei myöskään tunnut tulevan siihen asiaan että materiaalikulut ovat nousseet 5.5% – 65% ja tämän takia on aivan pakko myös nostaa hintoja. Kaikille tuotteille hinnan nousu ei myöskään ole yhtä suuri vaan suurimman nousun kokee se tuote, jossa on eniten varaa nostaa hintaa mutta sen tuotteen hinnan nousu kuittaakin kuluja tuotteesta x. Tätä tosin ei kannata asiakkaalle selittää tai saa vielä käsilaukusta päähänsä jonakin päivänä.

Myös asiakkaat kertoo yhä vain useammin että yrityksestä Timo Talitintintin Talipallo tehdas saa sen ja sen jopa 2% halvemmalla hinnalla kuin me, mutta nyt asiakas haluaa juuri meiltä Timo Talitintin hinnoilla tuotteen xx. Tämä ei valitettavasti ole mahdollista. Timo Talitintti on voinut saada neuvoteltua itselleen paremmat sopimukset kuin me tai hän ei valmista täysin samaa tuotetta kuin me.

Asiakkaiden on myöskin vaikea ymmärtää sitä että valitettavasti emme tee osamaksusopimusta asiakkaan kanssa jolla ei ole ollut luottotietoja koskaan ja ulosottovelkaa on liki miljoona alkaen noin parikymppiä maksavasta lehtitilauksesta saakka. Tällaisen sopimuksen tekeminen olisi meille aivan hävyttömän suuri riski

Miten tämä vaikuttaa minuun?

En millään jaksaisi päivästä toiseen kuulla sitä kuinka ahne ja ilkeä sekä ymmärtämätön ihminen ole. En jaksa vängätä siitä että kulut on nousseet ja työntekijät ei tee töitä palkatta. En jaksaisi kuunnella enää ensimmäistäkään nyyhkytarinaa ties mistä jolla yritetään saada minut vielä antamaan alennusta vaikka olen sanonut että en voi enää hintaa alentaa. No itsepähän olen tieni valinnut ja sen tuomat vastoinkäymiset on vaan jaksettava.

 

Työ ja raha Työ

Joulu apua

On aika tehdä listaa siitä miten auttaa eri järjestöjen kautta suomalaisia vähävaraisia talouksia. Olen oppinut aiemmista vuosista että mitä aiemmin on liikkeellä sen parempi. Joulustressi iskee kuitenkin joulukuun alussa ja siinä kohtaa haluaisi jo keskittyä ihan vaan omiin sukulaisiin ja ystäviin.

Ensiksi lahjoitamme paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle joka jakaa ne sitten vähävaraisille eläin talouksille. Tilaan nuo ruuat tänäkin vuonna Zooplussalta. Tämä on kannaltani kaikkein helpointa kun tavarat tuodaan kotiovelle, josta ne on helppo viedä yhdistykselle. Zooplus ei ole mielestäni aikoihin enää ollut merkittävästi halvempi kuin suomalaiset kaupat.

Vaatteet ja asusteet ostamme yleensä pojille vaatekauppaan lahjakortit. Teineillä on yleensä erittäin vahva oma maku ja tämän takia ostamme juurikin lahjakortteja. Villasukkia teetän kutomista rakastavalla kaverille jolle toki maksan langat ja pientä palkkaa. Sukat on mahdollisimman neutraalin värisiä että käyvät mahdollisimman monen makuun. Sama koskee tavallisia urheilusukkia. Ne ostamme isoissa tukku paketeissa vaikka persoonallisempia vaihtoehtojakin olisi olemassa mutta kaikki ei niitä persoonallisempia sukkia halua / kehtaa käyttää.

Tyttö teineille kerään tänäkin vuonna korit joihin pakkaat shampoota, hoitoainetta, hiustenhoito suihketta, suihkugeeliä, naamioita niin jaloille, käsille kuin kasvoillekin, ponnareita jne. Käsinaamioita ostin ja kaikki muu näihin koreihin on edelleen ostamatta. En oikein tiedä mikä olisi nyt nuorten suosiossa oleva merkki esim suihkugeeleissä. Silloin kun itse olin teini niin ehdottomasti piti saada joka vuosi Bosyshopin tuotteita ja jos niitä ei saanut niin piru pääsi irti. Omista teini ajoista on niin kauan että tuo body shop ei ole enää varma valinta tuollaisiin koreihin ja monen muunkin asian kohdalla emmin.

Pienemmille lapsille olemme jo ostaneet Prismasta tarjousleluja elokuussa. Leikkiastioita, Super Marion leluja, pikkuautoja jne kertyi useampikin pakkaus. Nämä lähtee jakoon paikallisen hopen kautta.

Lopuksi

Ennen kuin mitään voi lahjoittaa pitää tehdä ostoksia reilummalti. Jos nyt laitan vähän vauhtia koneeseen, niin olen ensi kuun puoleenväliin mennessä tehnyt kaikki lahjoitettavaksi menevät hankinnat ja sitten voikin ruveta jo keskittymään jouluruokiin. Lahjoitatko itse jouluna hyväntekeväisyyteen tavaraa?

Koti Vastuullisuus