Kahden viikon matkavaatteet

Kahden viikon matkavaatteet

Se ikiaikainen riesa/riemu reissuunlähtiessä on ainakin itselleni pakkaaminen. Järki sanoo joka kerta, että turha pakata kymmeniä vaatteita, koska loppujen lopuksi päädyn kuitenkin pitämään vain 4-5  niistä, mutta… 2 viikon kesälomareissulle meillä oli Citroenin takaboxiin varattu omat muovilaatikot molempien vaatteille ja tarpeellisille tavaroille ja vaikka aloitinkin pakkaamisen maltillisesti, niin kuinkas sitten kävikään… Reissusta palatessa purin laatikosta […]

Puunhalaajan paratiisi

Puunhalaajan paratiisi

Puunhalaaja sisälläni oli hurmiossa koko Ruotsin roadtrippimme ajan. En osannut unelmoidakaan siitä vanhojen, ikivanhojen ja sitä vanhempien puiden määrästä minkä sekaan pääsisin kuljeskelemaan kun reissuun läksimme. Itärannikolla pikkutiet veivät usein mutkitellen mitä ihmeellisimpien satumetsien läpi ja kaupungeissakin seisoi uljaita puuvanhuksia vähän joka paikassa. Olin aivan täpinöissäni ja T:lla oli piteleminen kun sinkouduin milloin mihinkin suuntaan […]

Cinderellan ylellinen äyriäisvati

Cinderellan ylellinen äyriäisvati

Vuosipäivänämme 9.7. mietimme, että tänään voisi syödä vähän fiinimmin ja suuntasimme Cinderellan Seaview Dining à la carte-ravintolaan. Ravintola on rauhallinen ja ikkuinoista avautuva merimaisema ei voisi olla kauniinpi. Minähän aloin puhua ruotsia heti kun laivalle astuin, mutta T. pysytteli englannissa kommunikoidessaan henkilökunnan kanssa, joten neuvottelu tarjoilijan kanssa oli varsin hupaisaa. Päädyimme lopulta valitsemaan ravintolan bravuurin, […]

30 vuotta yhdessä – juhlittiin Roadtrippaillen Ruotsin rannikoseudulla

30 vuotta yhdessä – juhlittiin Roadtrippaillen Ruotsin rannikoseudulla

               Meidän piti vietää vuosipäivää (30 vuotta yhdessä!!) risteillen sviittimajoituksella, mutta koska heinäkuu on hektinen reissukuukausi monelle muullekin, ei vuosipäivälle saanut sviittiä Viking Glorylta . Tästäpä sitten valaistuimme, että mitä sitä vain risteilemään, lähdetään Ruotsiin ja käydään viimeinkin tallaamassa Kurt Wallanderin askelin pitkin Ystadia ja ympäristöä. Ilman muita isompia aikataulutuksia kuin autopaikka Helsinki – […]

Aatelin linna Vuokatissa – because I´m worth it!

Aatelin linna Vuokatissa – because I´m worth it!

Midnight Balloon Meetingin kuumailmapalloreissuun oli varattu muutama päivä, että jäisi pelivaraa mikäli heti keskiviikkona ei lentoon päästäisikään. Varasin ensin varman päälle majoituksen Vuokatin Sokos-hotellista 2 x 2hh, mutta surffailin muitakin vaihtoehtoja ja onnekseni näytölle napsahti Aateli Castlen/Aateli Linnan mainos… ”Linna” näytti komealle ja sijaintikin oli sopiva, hinta oli hulppeista puitteista huolimatta reilusti edullisempi kuin Sokoshotellin […]

Kuumailmapallolento – toteutunut unelma

Kuumailmapallolento – toteutunut unelma

Koko edeltävä viikko oltiin tyttären kanssa kyylätty sääarvauksia Sotkamon seudulla ja pidetty käsiä kyynärvarsia myöten ristissä että säiden haltijat meitä suosisivat keskiviikkoiltana ja -yönä, kun kuumailmapallolentomme oli tarkoitus nousta tuulten kuljetettavaksi. Keskiviikkona sain puhelun Moments-Ollilta ja hänenkin mukaansa hyvältä näytti, päivällä saattoi jokunen kuuro käväistä Sotkamon yllä, mutta illaksi olisi luvassa loistavaa lentosäätä. Töiden jälkeen […]

Paholaisen kakku – voiko tämä olla näin helppoa?

Paholaisen kakku – voiko tämä olla näin helppoa?

Olen tainnut itseäni jo useampaan otteeseen kehuakin aikamoiseksi taikuriksi keittiössä, mutta on minullakin Akilleen kantapää: kuivakakut. Jotenkin kakuista tulee liian kuivia tai sitten ne takertuvat vuokaan ja repailesina ryökäleinä niitä ei kakuiksi edes tunnista. Taidottomuudestani vinkuessani olen useammalta ihmiseltä saanut suosituksen paistaa Paholaisen kakun, sitä kun ”ei tarvii vatkatavispatarumputtaa, senkus sotket aineet sekaisin ja kaadat […]

Kesällä voi jäädä varjoonkin!

Kesällä voi jäädä varjoonkin!

Sen jälkeen kun 14-vuotiaana sairastuin psoriasikseen kaikki kesäni menivät auringonsäteiden jahtaamiseen, koska kaikista kokeilluista tököteistä ja voiteista huolimatta se Ainoa Oikea Apu iholla kukkivaan psoriasikseen tuli aurigosta. Paineita itsensä paahtamiseen lisäsi myös se, että pienoisen yliherkkyyden takia saatoin tosissani aurinkoa ottaa vasta juhannuksen tienoilta, etten kuorruttaisi ihoni täplättömiä kohtia söheröisellä ja kutiavalla aurinkoihottumalla. Eli aktiivisen […]

Kuusenkerkkiä ja kuumailmapalloilua

Kuusenkerkkiä ja kuumailmapalloilua

Paikallisradion kesäharjoittelija teki jutun kuusenkerkkien keräämisestä viime viikolla ja kuulin sen aurinkoisena aamuna etätöissä täällä Olotilalla ollessani. Kuusenkerkkiä testasin joku vuosi sitten, kun joulukuusemme alkoi puskea vaaleanvihreitä kasvustoja suorastaan apinan raivolla. Poimin kerkät, pakastin ne ja käytin pitkin kevättä smoothieissa ja lihapadoissa. Ei mitään järisyttävää, mutta ei pahaakaan, Suomalaista superfoodia kuulema parhaimmillaan. Mutta nyt sitten […]