Toukokuun äänikirjoja pihalla ja punkassa

Toukokuun äänikirjoja pihalla ja punkassa

Toukokuun alku on taas suonut iloa, stressinpoistoa ja autuutta paljastamalla pihamaan ja avaamalla puutarhaliikkeet, joten kirjaosastolla olen siirtynyt tiukasti äänikirjoihin. Napit korvissa on kivaa möyriä mullassa ja useammanlaista opusta on siinä puuhastellessa korviin ja aivoihin soljunut. Toukokuun kirja lukupiirissämme oli genreltään tietokirja ja valitsimme luettavaksi Anders Hansenin Aivobluesin. Varsin omahyväinen Hansen on kirjoittanut kirjan, joka […]

Jo vuodesta 2017, Best evör raparperipiirakka

Jo vuodesta 2017, Best evör raparperipiirakka

Se on taas aika keväästä, että raparperia alkaa kohta tunkea Huvikummun tontinperillä enemmän kuin tarpeeksi. Raparperipiirakkan tiimoilta alkoivat siis ajatukseni askarrella – onneksi muistin anno dazumal kirjanneeni blogiin piirakkaohjeen, joka omaan suuhuni istui satasella. Blogin kätköistä, vuodelta 2017 kaivoin esille tämän  hyperherkullisen reseptin. Meinaan kyllä testata Minniksenkin Taivaallisen raparperipiirakan, josko siitä tälle kilpailija nousisi! 8 […]

Kevätsukkahousuja ja stressinpoistoa kesämökillä

Kevätsukkahousuja ja stressinpoistoa kesämökillä

Lukupiirimme huhtikuun kirja on Sinikka Nopolan Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla – pakinakokoelma. Ihan nohevia, pirtsakoita ja ajatuslahjakkaita pätkäisyjä, mutta kirjaksi koottuna kokonaisuus jää valjuksi. Parempi olisi ollut lukea vaikka pakina päivässä ja makustella rauhassa, mutta putkeen luettuina ei oikein mikään noussut kutittelemaan aivonystyröitä. Kevät on edennyt kohisemalla täällä susirajallakin ja kun sain mahdollisuuden etätyöpäiviä säätämällä ja […]

Keittiön uudistaminen etenee

Keittiön uudistaminen etenee

Niinkuin aiemmin olen kirjoitellut, henkinen sietokykyni panelien suhteen lähetelee katkeamispistettään, mutta koska en ihan täysin tuulelläkävijä kuitenkaan ole, ei isompaan remonttiin lähdetä ilman perusteellista suunnittelua. Mutta muutosta tarvitaan ja vahvasti! Keittiön kaapinovet tulevat siis saamaan reippaasti  ja reipasta väriä pintaansa. Tekemiini kahteen hintakyselyyn vastasi vain toinen yrittäjistä ja hänetpä  tietenkin valitsimme – onneksi hintakin tuntui […]

Remonttikärpäsen pörinää

Remonttikärpäsen pörinää

Vaikka isompi kotiremppa pistettiinkin jäihin, ei remppakärpäleen pörinä suostunut hiljentymään. Miettiessäni vähätöisempää, mutta ison muutoksen aikaansaavaa operaatiota silmäni tarttuivat keittiön kaapistojen oviin. HAHAA! Näihin kaapistoihin kun roiskii vähän reippaampaa väriä, niin ei edes huomaa noita mäntyseiniä ja -kattoa! Toinen HAHAA!Ja eikun googlaamaan paikallisia yrityksiä, mitkä tekisivät ammattitaidolla ovien kunnostamista ja pinnoittamista/maalaamista. Löysinkin kaksi firmaa, joista […]

Vaahtokarkkia aivoissa vai Long Covid?

Vaahtokarkkia aivoissa vai Long Covid?

Tein positiivisen koronatestin viikon 10 lauantaina. Sairastin tautia koko viikon 11 kiltisti leväten, juoden runsaasti nesteitä ja tarpeen vaatiessa kuume-/kipulääkkeitä napsien. Viikoksi 12 pyysin esihenkilöltä luvan olla etätöissä, koska pohjaton uupumus painoi jäsenissä & päässä ja kuumemittarin lukematkin nousivat jatkuvasti yli normaalilämmön. En olisi jaksanut koko päivää pystyssä heilua, mutta kotona saatoin lounastauon vetää vaakatasoon […]

Hei beibi tehdään pashaa!

Hei beibi tehdään pashaa!

Taas on aika alkaa valmistella pääsiäisen parasta herkkua ainakin meidän perheen mielestä:pashaa. Pasha on kuulunut pääsiäispöytäämme siitä asti kun joskus yläasteella kotitalouden tunnilla sitä ensi kertaa valmistin. Vuosien mittaan olen testannut reseptin jos toisenkin etsiessäni sitä oikeaa ilokseni jokunen vuosi takaperin sen löysinkin. Viimeisimmät vuodet olen pysynyt uskollisesti tässä vähän työläässä, mutta ehdottomasti kaiken vaivan […]

Kun se päivä koittaa, pärjääkö eläkkeellä?

Kun se päivä koittaa, pärjääkö eläkkeellä?

Ettei elämä jämähtäisi tylsäksi, olemme Turjakkeen kanssa testailleet itseämme vuosien mittaan kaikenlaisilla teemakuukausilla. On ollut gluteenittomia, lihattomia, sokerittomia, kahvittomia, alkoholittomia ja kaikkien näiden yhdistelmäkuukausia. On teemoitettu kuukausia, milloin on käyty joka päivä lenkillä tai kyykätty tai soudettu tai puntattu. Mitäpä seuraavaksi? Päivänä eräänä napsahti sähköpostiin kehoitusta tarkistaa oman eläkkeen tila ja kuuliaisena kansalaisena hetihän sen […]