By the book, kopsattu Kotona Kirjassa-blogista
Ranjanin By the book-postaus oli niin hauska, että kopioin idean itsellenikin.
Kirjat yöpöydällä?
Yöpöydälläni on kasa sekalaisia keskenlukuisia tai ehkä pikemminkin jatkuvalukuisia opuksia, yksi askarteluopas, yksi kirja väreistä ja jalokivista ja yksi vanha runokokoelma, josta löytyy brainstopperi kaikkiin hetkiin.
Viimeisin loistava kirja?
Hyviä kirjojahan onneksi osuu kohdalle kiitettävän usein, mutta loistavista on ollut kapelo pidemmän aikaa. Taitaapi olla viime vuotinen Anneli Kanton uskomattoman upea Rottien Pyhimys, jonka voisin korottaa tähän Loistavaksi.
Kiinnostavin kirjasta opittu seikka viime aikoina?
Tähän varmaan löytyisi joku syvällinen ja tärkeä oppi tai oivallus jos miettisin pitemmälle, mutta viime aikoina olen lukenut ja kuunnellut enimmäkseen hömppää, niin nostampa sitten esille sen, että vaikeuksien kautta voittoon ja rakkaus voittaa aina? Kiinnostavan siitä tekee se, tämä ruusunpunainen ajatus edelleenkin niin suuresti opinkappaleena ihmisille on, vaikka lähes puolet avio-/avoliitoista eroon päättyykin.
Koskettavinta kirjoissa?
Se kun avatessa uuden kirjan hyppäät tuntemattomaan, ja hetken päästä oletkin osa sitä tuntematonta. Maagista. Myös lauseiden kauneus ja sanojen ajatuksia hivelevä sointi, uudet ideat ja oivallukset, mitä saa kirjoista poimia, tekevät niistä niin sydämeenkäyviä.
Mikä kirja on tehnyt sinusta sen, mikä olet tänään?
Tähän on helppo vastata. Olin 29 vuotias lukiessani Richard Bachin Silta yli ikuisuuden-kirjan ja sen myötä koin Ahaa-elämyksen, jonka ansiosta tein päätöksen, että niin ihania ja stimuloivia kuin uudet alut ovatkin ihmissuhteissa, seuraavan kerran en pistä lusikoita jakoon heti ekasta ristiriidasta ennenkuin asia on puhuttu läpi. Rakastaminen on myös päättämistä, ei vain tunnetta. Ja kuinkas sitten kävikään…ensi vuonna skoolataan 30 vuotta yhdessä.
Kirjahyllyn yllättävimmät teokset
Karsin kirjahyllyäni muutama vuosi takaperin raskaalla kädellä ja hyllyissäni ei taida olla muita kuin minun näköisiäni opuksia enää. Jos kuitenkin vieraampi visitor kirjakavalkadia tutkiskelisi, niin kenties silmätikuksi voisi päätyä vaikka Datsun/NIssan Cherryn huoltokirja?
Jos presidentin pitäisi lukea yksi kirja, mikä se olisi?
Rohkeudesta, välittämisestä, heikosta vahvaksi kasvamisesta. Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Kirja, josta et pitänyt vaikka muut pitivät?
Anni Kytömäen Kultarinta jäi kesken vaikka pariinkin otteeseen yritin väkisin sitä lukea. Oli vaikka miten FInlandia-ehdokas, niin minusta se vain oli tylsä ja takkuava.
Kenen haluaisit kirjoittavan elämäkertasi?
Jari Tervon, mies jolla on sana hallussa ja hurmaavan kierohko ajatuksenkierto. En ole lukenut hänen kirjojaan, mutta kynän käyttö toimittajana on itseäni viehättävää.
Seuraavaksi lukuun?
Carole Johnstonen Peilimaa. Psykologiseksi jännäriksi kirjaa tituleerataan ja jos lempparini Stephen King on siitä maininnut: ”Rakastin Peilimaata. Se on upeasti kirjoitettu ja sen juoni on punottu kellosepän tarkkuudella.”, niin uskoisin edessä olevan kutkuttavia lukuhetkiä.
******************
[…] selvästi haastekuukausi, ja minä olen haastetuulella. Luin Kotona kirjassa – ja Älä ota sitä niin vakavasti -blogeista By the book -haasteesta ja päätin oitis tarttua siihen itsekin. Otsikoin tämän jäyhästi […]
Olipa mukava juttu, mietin josko nappaisin idean!
saman kommentin saat kuin Minnis, mitä useampi sen mukavampaa!