Yksin kotona – eikun mökillä.

Jos koronasta jotain positiivista haluaa repiä, niin yksi asia on ehdottomasti se, että olen löytänyt Yksin Mökillä -moden. Alkuun ehkä vähän
pakkotilanteessa, kun 24/7 oleskelu rakkaan puolison kanssa alkoi liikaa kiristämään hermoja, mutta nyt mökille halajaa vaikka kotosalla
menisi herttaisestikin Turjakkeen kanssa.

Viime sunnuntaina pakkasin taas duuniläppärin tarvittavine lisäosineen autoon ja suuntasin kohti Olotilaa.
Alkuviikon sää oli keväistäkin keväisempi, etukuistilla tuulettommassa paikassa lämpötila kohosi +25 vaikka lunta kankaalla oli vielä puoleen väliin pohkeita.
Työpäivien jälkeen kulutin aikaani auringossa lapioiden lumikinoksia paikasta A paikkaan B ja kun lopulta sain kaivettua kuistin keinun
penkasta esille nautiskelin päiväkahvit auringonpaisteessa kuunnelleen heräävän metsän huminoita, piipitystä ja titityytä.

Mökillä jopa minä osaan asettua paikoilleni (no ainakin tässä vaiheessa kevättä, kun maassa on vielä rutkasti lunta!) eikä metsään pääse jahtaamaan marjoja
ja sieniä. Niinpä vietin varsin rauhallisen viikon ja downshiftasin oikein urakalla.

Aamuisin avasin verhot tarkistaakseni ensimmäisenä, vieläkö jäät ovat järven päällä, keitin kahvit ja nautiskelin ne tuijotellen jäiselle järvenselälle.
Bongailin lintuja ja nautin hiljaisuudesta.
Viikon saalis on runsas: lokkeja, 2 joutsenta, 1 töyhtöhyyppä, 1 kuovi, 1 kurki, 1 koppelo ja 2 varpushaukkaa + lukematon määrä tirppiäisiä, titityitä ja tsirppaajia.

Seiskasta kolmeen tein töitä, nousten kerran tunnissa AppleWatchin hälyttäessä pyörittämään hulavannetta tai muuten vaan tanssahtelemaan, etten ihan puutuisi paikoilleni, ergonomia ei ihan ykkösluokkaa ole mökillä, mutta eipähän tätä toimistotyötä varten olekaan rakennettu.

Yksinolossa on ihanaa myös se, että ruokapuolen suhteen saa toimia niinkuin itse haluaa. Pyörähdin kirkonkylän kaupassa sunnuntaina tänne tullessani ja
niillä eväillä olen sitten pärjännyt oivallisesti.
Ruokalistani on ollut lähes joka päivä sama:
Aamupala: Viiden kuidun palat, avokado, kananmuna + kahvia
Lounas: leipäjuustoa, tomaatteja, kurkkua, kahvia
Päivällinen: savulohta, salaattia (yhtenä iltana grillasin makkaraa)

Yhtenä iltana avasin jääkaapista löytyvän viinipönikän ja paketin valkohomejuustoa, katselin Netflixiä ja taisi muutama salmiakkilakritsakin upota…

Talven jäljiltä olisi pientä korjausremppaa ja tekemistä monessa kohtaa, mutta niihin en tällä viikolla ottaantunut. Isompia talvenjälkeen siivouksiakaan en alkanut tekemään, ne saavat odottaa kunnes järvenselkä aukeaa ja saadaan juokseva vesi tänne.

Eli rentoa, rentoa ja vielä kerran rentoa. Työtkään ei veetuttaneet yhtään niin paljon kuin kotona.Ihme juttu.

Tänään palaan  kuitenkin kotiin, ei makeaa mahan täydeltä sanoo vanha sananlaskukin (ihan älytön sinällään, miksi ei saisi makeaa mahan täydeltä? Tai suolaista sen puoleen?). Tämä etäviikko mökillä onkin sitten varmaan viimeinen laatuaan, koska toiveissa on saada Korona-rokote ehkä jo ensi viikolla ja näin ollen palata lähityöhön kampukselle. Toki mökiltä käsin voi kampuksellakin käydä töissä, mutta onhan se ihan eri asia ajella edestakaisin nelisenkymmentä km suuntaansa kuin tulla, olla, pysähtyä ja nauttia vain.

Vapuksi palataan tänne koko perheen ja yhden karvakorvan voimin. Jokohan silloin on viimeisetkin lumet sulaneet?

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Mieli

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Ehdinkin jo Instan puolella puuskahtaa kuinka upea tämä Rottien pyhimys on, mutta halusin vielä hehkuttaa sitä täällä blogissakin.

Anneli Kanto on kirjoittanut huimaavan kertomuksen Hattulan keskiaikaisen kirkon maalaamisesta ja 1500-luvun elämästä sitä ympäröivässä maailmassa.
Tarinassa on totta ja tarua, legendaa ja lumoa, lukija pääsee tutustumaan kirkkomaalareihin,kirkonmiehiin, ylimyksiin ja kyläläisiin sekä saa  sisäpiirin kurkkauksen Hattulan kirkon maalausten taustoihin.

En muista onko mikään toinen kirja sitten Anneli Kanton Pyövelin, ihastuttanut minua näin paljon jo pelkästään kielen takia.
Kirjan kieli on riemastuttavan vanhahtavaa, rikasta  ja suorastaan lumoavaa kaikkine sävyineen ja tunnelmineen.  Henkilöiden puhe ja  maailman ymmärryskin liikkuu totaalisesti eri universumissa mitä itse elää tässä ja nyt.

En ole uskonnollinen ihminen, mutta maalarimestarin kertomukset avuksi palkatulle Pelliinalle avasivat uskon maailmaa minulle epäuskoisellekin kauniisti ja oivaltaen. Voi jos osaisikin uskoa noin ehdoitta, voisi olla elo helpompaa henkisesti!

Kirjaa lukiessa maalaukset alkoivat kiinnostaa minua yhtä paljon kuin itse tarinakin ja löysin netistä artikkelin ja videon, jossa Kanto itse esittelee Hattulan kirkkoa! Eiväthän tuon ajan maalaukset meillä ole mitään Michelangeloa tai Da Vinciä, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan niiden kauneus aukeaa kyllä tällaiselle puusilmällekin.
Ja luulenpa, että ensi kesän automatkakohteeksi alan kuin ohimennen ehdotella Turjakkeelle Hattulan seutuja…

Alkuvuoden upein luku- ja kuuntelukokemus. Kiitos Gummerukselle kirjasta!

 

 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen