Pidän Eva Frantzin Anna Glad-dekkareista ( Sininen huvila, Kahdeksas neito,  Tästä pelistä pois ) ja kun huomasin Bookbeatista ”uuden” Franzin ilahduin suuresti.

Suvisaari ei ole kuitenkaan Glad-dekkari ja tavallaan itse kirja ei ole edes uusi – Sommarön on julkaistu jo 2016 , mutta se on käännetty suomeksi vasta nyt.
Tämä selittikin sen, että lukiessani vakuutusyhtiö Axelssonin Porkkalan edustalla ”Suvisaaressa” sijaitsevasta ”mökkikylästä” ihmettelin hiukkasen kirjoitustyylin erilaisuutta verrattuna Glad-dekkareihin, teksti tuntui jollain lailla nuorelle ja neitseelliselle? Ajattelin Frantzin kokeilevan hieman erilaista tyyliä ja sanankäyttöä, mutta Suvisaari onkin hänen esikoisensa!

Suvisaaren kesälomaviikon ideana jo muinaiselta 1970-luvulta lähtien on ollut että yrityksen henkilökunta johtoportaasta rivimiehiin ja -naisiin saa nimellistä korvausta vastaan viettää idyllistä kesälomaa toisiinsa tutustuen ja kesästä nauttien.
Saareen puksutellaan perinteisesti veneellä ja perheet purkautuvat rannalle, jossa heidät jaetaan omiin mökkeihinsä, pääravintolassa tarjoillaan kotiruokaa ja kurkunkostuketta ajatuksena että perheenäiditkin pääsisivät valmiiseen pöytään ja saisivat oikeasti lomailla.
Saaressa ei nettikään toimi kuin silloin tällöin, joten huvituksetkin pitää hakea muualta kuin verkosta.

Suvisaaren kesän, loman, perheiden välisten ja sisäisten suhteiden kuvaus on rauhallista, vaikka takautumien kautta ilmitulevat tapahtumat kertovat vähemmän idyllisistäkin tapahtumista saaarella. En niinkään kokenut kirjaa dekkariksi, vaikka kuolemakin saarella vierailee, mutta silti lomaviikon tapahtumat imaisivat mukaansa ja kirja oli minusta viihdyttävä erityisen selittävästä loppuluvustaan huolimatta.

Frantzin esikoinen on oiva pläjäys, mutta ilo on huomata miten hänen kirjoitustyylinsä kehittyy kirja kirjalta vain paremmaksi.

Eva Frantz: Suvisaari (Sommarön)
Suomentaja Ulla Lempinen
Kustantantamo S&S