Olen jo pisemmän aikaa katsellut hyvinkin tympiintyneenä sohviamme, valkoisia recliner-mammutteja ja ehdotellut että eiköhän olisi jo luopumisen aika. Mutta ei. Perheen miesväen mielestä kun ne ovat aivan loistavia ja mukavia ja superrentouttavia, niissähän pääsee lähes makuuasentoon!

Joulun jälkeen sain kuitenkin Turjakkeen lämpenemään ajatukselle uudesta sohvasta kun esittelin Sotkassa näkemääni hurmaavaa oranssia sohvaryhmää ja lähdimme peräti koeistumaan sitä yhdessä.

Sohva oli mahtava T:nkin mielestä, mutta nojatuoleista hän ei oikein innostunut, niinpä kiersimme samaan syssyyn muutkin kaupungin huonekaluliikkeet ja Maskussa törmäsimme sitten todelliseen hurmoksenherättäjään, Belluksen Infinity-sohvaan. Ei ollu Infinity kevyt ja sorea pikkusohva, jota olimme vähän niinkuin ostamassa, vaan vielä nahkasohviammekin massiivisempi möhkäle, mutta se oli silti rakkautta ensisilmäyksellä.
Hinta oli vaan sen verran suolainen, että päätimme ostaa ”välikausisohvaksi” Sotkan oranssin söpöliinin ja jahka jossain vaiheessa saisimme aikaiseksi olohuoneen ja takkahuoneen rymsteerauksen, ostaisimme Infinityn ”lopulliseksi” sohvaksemme, sohvaksi jolla istuisimme vielä eläkkeelläkin – sen verran tyyristylleröinen tuo ihanuus oli.

Sitten piti vain päästä eroon vanhoista sohvista. Päätimme että tällä kertaa uusi sohva ei tulisi vanhojen niskaan, vaan olohuoneen olisi oltava tyhjä ennen uuden hankintaa. Täysin toimivia ja semi-siistejä yksilöitä ei minun mielestäni kaatopaikalle voinut viedä, mutta kierrätykseenkään ei nykyään sohvia oikein huolita, koska niistä ei pääse  eroon.
Päädyin siis laittamaan ilmoituksen FB:n kirpparille, mutta eipä kelvanneet sohvamme kenellekään sielläkään.
Seuraavaksi siirsin ilmoituksen tori.fi sivustolle ja kas, johan löytyi ottaja. Pietarilainen Pawel otti ilolla vastaan sohvamme ja yritti vielä ostatella recliner-nojatuoliammekin, mutta sitä emme (vielä) suostuneet myymään.

Samana päivänä unelmiemme Infinity-sohva olikin päätynyt aikamoiseen alennusmyyntiin – lähtöhinta  sohvalla oli +5000 euroa ja nyt siitä luvattiin 70 % alennus. Mietimme että onko järkeä osta ”välikausisohvaa” ja maksaa siitä tuoleineen lähes tonni kun suhteessa pienellä lisäsijoituksella saisimme unelman heti kotiin – päädyimme varsin nopeasti siihen, että Infinityn käymme ostamassa.

Niinpä kun Pawel vaimoineen oli vanhat sohvat paloiksi pistänyt ja palaset autoonsa saanut survottua (tilaihme!), läksimme me Turjakkeen kanssa Maskuun.
Siellä arvoimme tovin sohvan kangasta ja väriä – olin alunperin ajatellut ehdottomasti haluavani oranssin sohvan, mutta oikean sävyistä oranssia oli saatavina vain sellaisessa kangaslaadussa, minkä tunnusta iholla  en pitänyt, vaikka se olisikin kulutuskestävyydeltään ollut huippua.
Mallikappale liikkeessä oli Juke-kangasta, samettisen oloista ja hehkuvan väristä, värikartan mukaan sävy oli kulta, mutta minusta se näytti lähinnä sinapinkeltaiselle ja mitä enemmän sitä katselin, sitä kauniimmalta se näytti. Niinpä hetken tahkoamisen jälkeen, Turjakkeen nostettua kätensä ilmaan ja huokaistua ”sinä saat päättää”, teimme kaupat juurikin kultaisesta sohvamammutista.

Kun olin alkuun päässyt, niin ostin siinä vielä parit vihreät rahitkin kaveriksi, ei tule kuulkaas väriä puuttuman meidän olohuoneestamme!

Nyt vietämme sitten kahdeksisen viikkoa eläen lattiatasossa tyynyjen varassa, koska niin kauan kestää Infinityn toimitus.
Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa ja sitäpaitsi meillä on aikamoinen rymsteeraus kun joudumme pistämään uusiksi sekä olohuoneen että takkahuoneen järjestyksen ja ratkaisut, että sohva ajatellulle paikalleen asettuu ja toiminnot kotona ovat sujuvia. 
Kahdeksassa viikossa pitäisi ehtiä homma hoitaa. Mutta ehtiikö?