Helmet musahaaste korkattu

Rohkeasti tartuin musahaastelistaan ja mietin, mistäpä aloittaisin. Tylsänkarhea keskiviikkopäivä ei herättänyt isompia intohimoja mihinkään suuntaan, kunnes päätin, etten ainakaan helpoimmasta päästä aloita ja valitsin kohdan 2. Ooppera-alkusoitto

Olen elämässäni käynyt oopperassa tasan yhden kerran – voitin radio 957:n kilpailussa kaksi lippua oopperaan, enkä enää edes muista mistä oopperasta oli kyse, mutta suhautimme ystävättären kanssa taidenautintoon Tampereelta uuden karhealla isolla Lexuksella ja sen auton muistan kyllä. WROOOOOM!

Eli tätä musiikkikokemusta lähdin proosallisesti hakemaan youtubesta hakusanoilla ”Opera overture” ja nappaamalla summamutikassa sieltä yhden, ihan nimen perusteella:

Orpheus in the Underworld Overture, säveltäjä Jacques Offenbach. Orfeus alamaailmasa kuullosti oikein houkuttavalta teemalta klassiselle musiikkitekeleelle.

Pidän klassisesta musiikista ja kuuntelen sitä tietyissä mielentiloissa paljonkin, mutta tämä Offenbach oli totaalisen tuntematon suuruus oopperoineen. Paitsi että kun googletin herrasta lisää, olikin Orfeuksen seikkailut määritetty nimellä ”Operetta”, eli lähinnä operetti, eikä ooppera.

Noh – en enää vaihtanut teosta vaan kuuntelin kiltisti eteenpäin sen aloitettuani.

Suuri oli yllätykseni, kun reilut seitsemän minuuttia lähemmä kymmenminuuttista alkusoittoa kuunneltuani korviini kantautui tuttuakin tutumpi sävelkulku!! Taaa-tat-tat-tat-tat-taa-taa-tat-tat-tat-tat-taa-taa…

CAN-CAN!! Tai siis sillä nimellä olen oppinut sen sävelkulun tuntemaan, minkä tahtiin neitoset  (ja miekkoset kun olevinaan humoristisiksi heittäytyvät) röyhelöisiä hamosiaan heiluttelevat ja sääriään viskovat sinne tänne!

Summa summarum – täysin tuntematon suuruus paljastuikin mitä tutuimman sävellyksen tekijäksi!

Niin se musahaaste yllättää 😀

 

 

 

 

 

 

Kulttuuri Musiikki

Se on vain peltiä rakas

IMG_4743 (kopio).jpg

Eilen iltapäivällä kilahti puhelimeen pojalta viesti :”Ajoin kolarin”

Onneksi heti perään tuli toinen: ”olen kunnossa, kerron enemmän kun tulen kotiin”

Viestit olivat tyypillistä poikaa, nou hätä ja otetaan rennosti. Vaikka pää olisi kainalossa ja tukka tulessa, niin eipä tässä mitään sen isompaa huolta tai hätää. Lehmän hermot on hänellä. Toisin kuin äidillään.

Kun nuorimies kotiutui muutaman hetken päästä, ei hänestä ulospäin näkynyt mitään ja tyynesti hän kertoi mitä oli tapahtunut:

Keskustassa ylittäessään risteystä, oli oikealta ajanut toinen auto lujaa samaan aikaan, hänen autonsa oli osunut tämän auton kylkeen ja se oli pyörähtänyt vastaantulevan kaistalle osuen kolmanteen autoon.
Poliisit kutsuttiin paikalle ja tapahtumaa kelattiin suunnasta ja toisesta. Poika oli kertonut, ettei nähnyt autoa johon osui – tämän auton kuski myönsi ajaneensa ehkä vähän liian lujaa risteykseen eikä ollut myöskään nähnyt pojan autoa. Kolmas auto oli ollut pysähtyneenä risteysalueelle kun joutui kolariin osalliseksi.
Kukaan ei loukkaantunut, mutta peltiä ruttaantui. Jokainen kolmesta autosta kärsi peltivaurioita, mutta jokainen niistä omin voimin kolaripaikalta pois oli ajanut.
Poliisi oli todennut tilannetta tutkittuaan, ettei yksiselitteistä syyllistä kolariin siltä istumalta pysty osoittamaan, eikä asia ole kiireellisyydessään käsittelylistan kärjessä ja kehoittanut kutakin hoitamaan asiaa oman vakuutusyhtiönsä kanssa.

Kelattiin tapahtumaa suunnasta ja toisesta täällä kotonakin, ilman syyttelyjä, haukkumista saatikka kiukkua, mitä poika ehkä oli hieman odotellut niskaansa saavansa.
Todettiin, että hyvä että kenellekään ei käynyt pahemmin, onnettomuuksia voi sattua, vaikka miten olisi tarkkana ja ajaisi varovasti.
Ollaan onnellisia, että poika on siinä kokonaisena, ehjänä, ihanana ja rakastettuna itsenään. Ja että muutkin kolarin osalliset ovat omissa kodeissaan, omien rakkaittensa luona, ehjinä.

Autot voi korjata helpommin kuin ihmiset.

Peltiä se vain on rakas. Peltiä vain.

Sinä olet lihaa ja verta, meille äärettömän rakas.

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus