Miltäpä näyttää levottoman ja laiskan puutarhurin piha heinäkuussa?

Ei pihani mihinkään puutarhalehteen pääsisi, mutta eipähän sen tarkoitus ole lehtien sivuille päätyäkään, vaan toimia minun mieleni, sieluni ja kroppani virkistys- ja lepolähteenä.

Sanoo hän ja tekee blogipostauksen puutarhastaan 😀

Mutta koska mediassa esitellyt puutarhat ja pihat ovat usein ylimaallisen upeita, täydellisiä ja uskomattoman tarkkaan mietittyjä, voi herkän & aloittelevan puutarhurin mieli masentua ja herätä ajatuksia, että ”en minä tuollaiseen pysty”…ja sitten ihanasta asiasta tuleekin stressi ja pahamielen työleiri.

Joten katsokaa ja unohtakaa kaikki vaatimukset täydellisyydestä, tämä on minun henkireikäni, Not-so-secret-Garden:

Keväällä rakentamamme porttikaari alkaa jo peittyä villiviiniin, jonka toisen lonkeron ohjasin kasvamaan aidan päälle. Ei ehkä ihan julkisivulautakunnan mieleen, mutta onneksi eivät kovin usein kierrä näillä mailla 🙂

Saniaiset löysivät ihan itse tiensä tuohon kohtaan, mutta ritarinkannuksen olen itse istuttanut (kukka-altaana toimii mutten lasten pieneksi jäänyt kahluuallas. Tavarat kiertoon!)

Pari kesää takaperin keräsin ystävän pihasta harjaneilikan siemenkotia ja roiskin ne etupihan kukkapenkkiin. Koska en ole ahkera kitkijä, saivat ne rauhassa kasvaa ja tänä vuonna kukkivatkin runsain, erivärisin kukinnoin. Näitä pitää levitellä muuallekin!

Tarha-alpi on pirteän keltainen, mutta tajuton leviämään, jostain kumman syystä omani tahtoo kasvaa aika lamonneena versiona, olisikohan salaa risteyttänyt itsensä suikeroisen sisarensa kera??
Myös Ukonkello leviää todella railakkaasti. Itse revin sen joka vuosi kukinnan jälkeen penkistä, mutta sieltä se taas seuraavana kesänä ponnistaa.

Tänä vuonna Päivänkakkarat kokivat armon. Aikaisemmin olen kiskonut ne maasta ennenkuin raukat ehtivät edes kukkia, mutta jostain syystä ne viehättivätkin nyt.  Eli jokapaikassa kukkii…
Kurjenpolvi on ottanut tavakseen siirtyä puolisen metriä edellisvuotiselta kasvupaikaltaan, mutta mitäs sillä väliä, kukkikoon missä kukkii, kaunis on jokapaikassa.

Joskus (harvoin) voi kaipailla varjoisempaakin nurkkaa ja silloin asettelen itseni villiviinin peittämään pergoilaan.Tässä oli ennen pieni lammikko, mutta en sitten jaksanutkaan kuunnella pihalla pumpunääntä koko ajan. Täytin altaan mullalla ja annoin villiintyä.
Nyt siinä taitaa  kasvaa keijunkukkaa ja paria erilaista maksaruohoa.

Näkymä ”hedelmätarhaan”
Kaksi omenapuuta, herukkapensaita ja taaempana vadelmaa.

Tämä metsänpuoleinen nurkkaus on pyhitetty siileille, mutta joskus siellä näkyy käärmeitäkin. Ja kärmeksiä siedän, koska ne syö MYYRIÄ!

Petterin tulevaa satoa lähikuvassa.Vähän villimpi mansikkamaa.

Vuohenputkea, viherherukkaa ja krasseja.

Se ainoa trimmaus, mitä säännöllisesti pihassamme teen, on orapihlaja-aidan leikkaus (tein sen eilen). Jos saisin itse valita, aidannekin olisi vapaastikasvavaa lajiketta, mutta…

Tällainen siis minun hermoparantolani tänä aamuna. Pahoittelen, jos joku säännönmukainen puutarhuri sattui postauksen pariin ja sai väristyksiä iholleen 🙂

Isäni sanoja lainaten: ”Ihan omituinen piha, mutta aivan omistajansa näköinen”