Vaaleanpunainen risotto kuoharilla ja parsalla

Pääsiäinen, fiilistä ja aikaa tehdä hieman juhlavampaa ruokaa. Eilen iski kova himo risottoon ja kaapistakin löytyi valmiiksi risottoriisiä, sahramia, sitruunaa ja kaikkien hypettämää kausituotetta parsaa. Mikäpä sen täydellisempi pääsiäisruoka kuin täyteläinen sahramirisotto paahdetulla parsalla.

Aloitin jo kokkailun kunnes huomasin, että meillä ei ole valkoviiniä ja Alkot olivat eilen kiinni (sääntö-Suomi). Kaapista löytyi onneksi kuohuviiniä ja se ajoi asiansa vähintäänkin yhtä hyvin kuin valkkari. Suosittelen testaamaan. Siskolta lahjaksi saatu sahrami värjäsi risoton vaaleanpunaiseksi odotetun keltaisen sijaan, mutta sepä ei haitannut mitään. Voiko olla mitään kauniimpaa ja söpömpää kuin vaaleanpunainen risotto?

Vaaleanpunainen risotto kuoharilla ja parsalla

Ainekset (4 annosta)

1 l
vettä
1 1/2
kasvisliemikuutiota
2-3
salottisipulia (pienehköjä)
2
valkosipulinkynttä
5-6 rkl
öljyä
3 dl
risottoriisiä
2-3 tl
murskattua sahramia
1 dl
kuohuviiniä
12
parsaa
1/2
sitruuna
2 rkl
margariinia
1 dl
vegaanista parmesania (esim. Prosociano Wedge)
1 dl
kaurakermaa
muutamia reiluja rouhaisuja
mustapippuria
suolaa

Tee näin:

  1. Kiehauta kattilassa litra vettä, jossa 1 1/2 kasvisliemikuutiota.
  2. Hienonna sipulit ja kuullota hetki öljyssä.
  3. Lisää sipuleiden joukkoon risottoriisi ja murskattu sahrami. Kuullota, kunnes riisi on läpikuultavaa.
  4. Lisää riisien joukkoon kuohuviini ja anna imeytyä.
  5. Lisää pienissä erissä kuumaa kasvislientä riisien joukkoon ja anna imeytyä ennen seuraavaa lisäystä.
  6. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Poista parsoista kovat kannat, pese ja kuori.
  7. Lisää parsat pieneen vuokaan öljyn, margariinin, sitruunan mehun (1/4), suolan ja mustapippurin kanssa. Pyörittele kaikki sekaisin ja laita uuniin paahtumaan 15 minuutiksi.
  8. Kun kaikki kasvisliemi on jokseenkin imeytynyt riiseihin ja se on al denteä, lisää sekaan kaurakerma ja vegaaninen parmesan-juusto.
  9. Purista risoton sekaan sitruunan mehu (1/4) ja lisää mustapippuria. Lisää sekaan vielä ruokalusikallinen margariinia. Tarkista maku.
  10. Annostele risotto ja lisää annoksien päälle paahtuneet parsat, vuoassa olevaa sitruunaöljyä, chilihiutaleita sekä parmesania.
Koti Ruoka ja juoma

Uunibataatti raikkaalla tofutäytteellä

Huomasin satokausikalenterista bataattien olevan nyt huhtikuussa sesongissa, joten siitä lähti ajatus valmistaa uunibataatteja jollain herkullisella täytteellä. Makean bataatin kavereita ovat suolaisuus ja hapokkuus. Näitä yhdistelemällä syntyi ihanan raikas, mutta täyteläinen täyte savutofusta, kaurafraichesta, avokadosta sekä kevätsipulista. Pieni tujaus limen mehua ja chiliä niin avot!

Pienet bataatit ovat mielestäni parhaimman makuisia ja täytteen ohje on tehty neljälle reilun nyrkin kokoiselle bataatille. Bataattien ollessa kookkaampia annosmäärä tuplaantuu helposti, jolloin myös täytettä kannattaa tehdä kaksinkertaisesti. Pienet bataatit kypsyivät uunissa noin tunnin verran ja suuremmat kannattaa halkaista, ettei uunia tarvitse pitää päällä tunti tolkulla.

Mikäli täytettä jää yli (mitä kyllä epäilen sen herkkullisuuden vuoksi), se sopii erinomaisesti vaikkapa ruisleivän päälle ja viikonlopun brunssipöytään. Hyvää viikonloppua!

Uunibataatti raikkaalla tofutäytteellä

Ainekset (4 annosta)

4
bataattia (pieniä, reilun nyrkin kokoisia)
1/2 paketti
Jalotofun kylmäsavutofua
2 rkl
öljyä
1
valkosipulinkynsi (pieni)
1-2
kevätsipulinvartta (koosta riippuen)
1 purkki
Oatlyn iMat Fraichea
1
avokado
2-3 rkl
limen mehua
1/2
chili
suolaa ja mustapippuria
tuoretta korianteria
tuoretta lehtipersiljaa

Tee näin:

  1. Pese bataatit ja laita uuni kuumenemaan 200-225 asteeseen. Pistele haarukalla reikiä bataatin pintaan, jotta kypsyminen nopeutuu. Uunin ollessa tarpeeksi kuuma laita bataatit uuniin kypsymään.
  2. Kuivaa tofu talouspaperin välissä ja pilko pieniksi kuutioiksi.
  3. Pilko kevätsipulinvarret, valkosipulinkynsi ja chili.
  4. Muussaa avokado haarukalla ja lisää sekaan kaurafraiche.
  5. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja lisää sekaan limen mehu.
  6. Paista tofu öljyssä kullanruskeaksi ja rapeaksi.
  7. Lisää jäähtynyt tofu avokado-fraiche -seokseen ja mausta suolalla, pippurilla, tuoreella korianterilla ja lehtipersiljalla. Laita täyte jääkaappiin tekeytymään.
  8. Bataattien kypsyessä (noin tunti) halkaise ne ja nautiskele tofutäytteen kanssa.
Koti Ruoka ja juoma