Aika uudistua mutta tyyli pahasti hukassa

Oon koko elämäni pukeutunut hieman rock-henkeen. Nuorena punkkarityyli oli omin, kasvoin rockabilly/pin up-tyylin parissa ja aikuisiällä pukeutuminen on ollut simppeliä, rentoa sekä aavistuksen rouheaa.

Nyt kun keho muuttui raskauden myötä, en enää tiedä mikä minua pukee ja millaisen viestin tahdon antaa eteenpäin. Myös naama ja hiukset tuntuvat kulahtaneilta mutta rehellisesti en tiedä mitä haluan. Toisaalta graafista, minimalistista ja ajatonta tyyliin perusfarkut, valkoinen t-paita ja bikerrotsi ja napakka polkkatukka ja sitten toinen puoli huutaa surffitukkaa ja boheemia rimpsumekkoa.

Haluaisin koota toimivan vaatekaapin, ekologisesti sekä kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen mutta en tiedä mistä eteenpäin. Juurikaan aikaa kaupoissa pyörimiseen ei ole ja en tosiaan edes tiedä mistä aloittaa. En pääse selvyyteen mitä haluan edes ajatuksen tasolla.

Haluaisin pistää tukan uusiksi koska en ole ikinä viihtynyt tässä vaaleassa mutta nyt rehellisesti en alan ammattilaisena osaa nähdä itselle sopivaa tyyliä ja väriä. Haluaisin että joku ottaisi ohjat käsiinsä ja tekisi kunnon jenkkityylin makeoverin ja tylsä tyyli jäisi unholaan. Haluaisin kaiken kerralla ja samalla tiiän että jospa vaan pikkuhiljaa rakentaisi uutta toimivaa vaatekaappia, kokeilisi erilaisia kampauksia ja vaikka fiilistelisi vaatekaupoilla (siis lue kirpputoreilla).

Oon jumissa, jämähtänyt ja hukassa ja haluaisin päästä tämän ongelman yli ja ympäri. Jos vinkkejä löytyy kuinka kasata ajaton ja toimiva vaatekaappi niin pistäs kertoen!

 

Muoti Hiukset Meikki

Hehkutettu Physicians Formula ja kulttibronzer

Vastikään Suomeen rantautunut Physicians Formula ja erityisesti kulttimaineen omaava Butter Bronzer ihastuttaa sosiaalisessa mediassa. Itselle puuteri on tuttu,olen tilannut tätä iherbiltä ja tätä jo tovin käyttänyt. Sain kuvan puuterin ja muita merkin tuotteita testiin blogin kautta ja esittelen merkin mielettömät kulmatuotteet myöhemmin.

Butter Bronzerin koostumus on jotain puuterin ja voidemaisen väliltä mutta levittäessä levittyy yhtä helposti kuin puuterimainen tuote ja näin ollen helppo saada kauniisti kasvoille. Bronzerin saa on hento hohde joka tuo tervettä hehkua kasvoille. Levittyvyyden, luonnollisen sävyn sekä hehkun lisäksi tässä erityistä on pysyvyys. Tämä kestää kauniina kasvoilla koko päivän.

Butter Bronzerissa on voimakas kookoksinen tuoksu, mikä onneksi haihtuu kasvoille laittaessa. Pidän kyllä tuoksusta mutta en tiedä pitäisinkö jos se kasvoille jymähtäisi. Kookoksen tuoksu on mielipiteitä jakava mutta itse rakastan kookosta kaikessa muodossa. Meinasin ihan unohtaa mainita lempiominaisuuden tästä, siis superkuivana muijana yksi isoimmista ongelmista meikin suhteen on kuivattavat puuterit mutta tämä ei kuivata ihoa eikä korosta ihossa olevia kuivia kohtia. Itsellä on vahva hormoonimyrsky menossa ja iho näyttää sen kuivuutena sekä vahvana hilseilynä ja moni tuote korostaa tätä vaivaa mutta Butter Bronzer ei.

Pakkaus on kätevä peileineen ja ihanan värikäs ulkokuori ihastuttaa. Vuosia tykkäsin eleettömän tyylikkäistä purkeista mutta nyt sydän sykkii kaikelle värikkäälle. Merkin pakkauksista löytyy värien lisäksi hauskoja muotoja. Ripsivärit on hauskasti hieman lehden muotoisia.

Mukana tulee vippa mutta itse olen Bronzerin levittänyt Ecotoolsin isolla bronzing brushilla. Kuvan Bronzer on vaalein sävy ja alla näkyy miltä se kasvoilla näyttää.

Aurinkopuutereita välillä mollataan epämuodikkaiksi tuotteiksi mutta luonnollinen ja ihoa kaunistava Butter Bronzer todistaa tämän ajatuksen vääräksi! Täydellinen kevättuote!

Kauneus Iho Meikki