Upea luonnonkosmetiikan arvonta

Alunperin oli tarkotus arpoa tämä setti jo joulukuussa mutta mulla oli teknisiä ongelmia blogissa joten päätin säästellä suosiolla tammikuulle! 

Kilpailun mahdollistaa Nhs, sain tuotteet heiltä testiin ja heiltä saapuu paketti myös voittajalle. 

Palkintoon kuuluu Cattierin Soothing Micellar Gel miselligeeli, Cattierin Nourishing Body Lotion Sheabutter vartalovoide sekä Laveran vegaaninen ripsiseerumi Lash Care Serum

arvonta6.jpg

Miselligeeli on todella jännä tuttavuus, herkälle iholle tarkoitettu tuote pohjautuu ideana miselliveteen mutta on geelimäistä. Itsehän en ole ikinä varsinaisesti päässyt mukaan misellivesihypeen, vaikkakaan en huonoa misellivettäkään tavannut. Tämä geeli on itselle koostumuksena miellyttävämpi ja olen vienyt tämän käsin kasvoille (lukijani varmaan arvaavat että sanon TAAS vihaavani vanulappuja). Misellivesi vaatii aina vanulapun mutta tämän kosteuttavan geelin voi tosiaan hieroa iholle, itsehän pidän siitä että saan oikein hieromalla hieroa kasvoja sekä pesuvaiheessa että seerumien sekä voiteiden kanssa. Iho jää puhtaaksi mutta todella ravitun ja kosteutetun tuntuiseksi jopa näillä pakkasilla. Minä muuten olen tänä vuonna suorastaan rakastanut pakkasta, ehkä se on varmin merkki siitä että on kasvanut aikuiseksi. Mutta pakkanen ja muutenkin talvi-kelit näkyy helposti kuivuutena, hilseilynä sekä kiristävänä tunteena iholla ja tähän vuoden aikaan kannattaa hankkia hellävaraiset sekä kosteuttavat hoitotuotteet. Käytän usein termiä lempeä kun puhun ihanista ihonhoitotuotteista ja tässä vaaleanpunaisessa miselligeelissä lempeys oikeen tiivistyy. 

arvonta5.jpg

Syksyllä 2018 lanseerattu Laveran ripsiseerumi on mainio tuote. Luomulaatuista kofeiinia sekä risiiniöljyä sisältävä seerumi kosteuttaa, ravitsee sekä pidentää että tuuhentaa ripsiä. Puhtaille ripsille yöksi levitettävä seerumi on jämäkämpää tavaraa kuin moni vastaava ja tämä hieman ”kuivahtaa” ripsille. Talviaikaan myös ripset joutuvat koville joten niitäkin on hyvä helliä. Itse huomaan että seerumi on kosteuttanut ja vahvistanut ripsiä sekä ripset ovat joustavammat taivuttaessa niitä, sekä ripsiväri levittyy kauniimmin. 

arvonta3.jpg

Cattierin upea vartalovoide on talvi-ihon pelastaja! Jättikokoinen 500ml voide käy koko kropalle. Loistava kosteusteho, imeytyy nopeasti, on riittoisaa ja kätevässä pumppupullossa, kaiken lisäksi vielä luonnonkosmetiikkaa! Sheavoita, auringonkukka-sekä jojobaöljyä sisältävä voide on kosteusteholtaan mainio kuitenkin ollakseen tarpeeksi kevyt imeytymään iholle. Olen käyttänyt tätä mm. superkuiviin jalkoihini, koppurakäsiini ja hieman jopa pikkuneidin kuivaa ihoa tällä hoitanut. Todella mieto neutraali tuoksu tekee tästä koko perheen voiteen. 

arvonta1.jpg

Osallistumisohjeet:

Kommentoi postaukseen 30.1.2019 klo 16.00 mennessä ja olet mukana arvonnassa. Jätä sähköpostiosoite sille tarkoitettuun kenttään, tietoa käytän ainoastaan yhteydenottoon. 

Kauneus Iho Meikki Testit

Tuuheat hiukset vaiko vieläkin tuuheammat hiukset?

 

Oon oottanut sitä milloin Living Proof lyö ittensä kunnolla läpi Suomessa, merkki on kyllä tunnettu muttei selkeästikään vielä siinä asemassa missä sen kuuluisi olla. Brändillä on mielettömiä tuotteita, (mm.kuivashampoo on ihan paras!) jotka käy hyvin ikään tai sukupuoleen katsomatta. Tuoksut hentoja ja neutraaleja sekä pakkaukset vähäeleisiä ja tyylikkäitä. 

Sain Living Proofia maahantuovalta Framedalta testiin tosi mielenkiintoisen tuotteen, Body Builderin joka on kuivaan hiukseen laitettava tuuhentava muotoilusuihke. Erikoisuus piilee suuttimessa, jolla kustomoit tuotteen määrää, sumutusvoimaa sekä hiukkaskokoa. Eli eri asetuksilla tuote tulee hieman eri lailla ulos purkista. Tämä on mm.hyvä keino saada tyvelle napakampaa tukea ja latvalle taas hieman kevyempää pitoa. Käytännössä tässä on tyvisuihke, volyymilakka ja viimeistelytuote samassa. 

lp1.jpg

Tämä on siis joko aika napakka tai tosi napakka suihke tarpeen mukaan. Tuoksu on neutraali tässäkin sekä pito mitä mainoin. Tällä suihkeella saa todella isoa ilmavaa tukkaa joka kestää kuosissa hyvin. Sen verran napakka pito on että on aivan loistava esim kiharakampauksiin jotka kammataan auki. Moni tuote ei harjausta kestä, joka näkyy mm.niin että muotoilutuote hajoaa hiuksen pintaan näyttäen ”hilseeltä”, sähköisyytenä tai niin että kihara siitä kärsii. Volyymilakat on poikkeuksetta hyvin mattaisia ja vievät kiillon hiuksesta mitä tämä ei tee ja se on tämän tuotteen isoin plussa. Hius jää terveen ja luonnollisen kiiltävän näköiseksi ja siksi tämä on mitä parhain esim.juhlakampauksiin. En äkkiseltään muista toista volyymilakkaa missä yhdistyisi kiilto, hyvä tuki sekä aukiharjauksen mahdollisuus. 

Body Builder toimii hyvin kiharassa sekä suorassa hiuksessa mittaan katsomatta. Suihke on nopeasti kuivuvaa sekä hyvin pienijakoista ja sopii monelle hiuslaadulle myös. 

lp5.jpg

Tottakai innostun tälläsistä tuotteista ja aina uusista keksinnöistä älyttömästi. Tukkakenttä muuttuu koko ajan ja monesti pyörä yritetään keksiä yhä uudelleen mutta kiva huomata että ihan oikeitakin uusia innovaatioita syntyy.

lp4.jpg

 

Kauneus Hiukset Testit