Vauvan kanssa Thaimaahan: kokemukset
Vielä yhteenveto meidän matkasta. Thaimaa, maa, joka todella on vienyt meidän sydämmen. Vielä enemmän nyt, kun olimme siellä vauvan kanssa. Olimme lukeneet, että paikalliset ovat todella lapsiystävällisiä. Ravintoloissa tarjoilija saattoi haluta ottaa vauvan syliinsä ja näyttää hieman paikkoja. Olimme kuitenkin kokoajan näköyhteydessä, emmekä kokeneet tilannetta epämukavaksi. Hotelliin saapuessamme, halusi vastaanotto virkailija pitää poikaa sylissään, kun kirjoitimme Check in laput. Kiitos siis yhdelle kommentoijalle, kuka meitä olikin tästä syli-innokkuudesta ”varoittanut”. Suomessa ei kuitenkaan usein tälläistä suurta lapsimyönteisyyttä näe.
Niinkuin olen aiemmissa matkapostauksissa kirjoittanut (linkit kirjoituksiin, tämän postauksen lopussa) en odottanut, että kaikki menisi matkalla niin nappiin. En tiedä, oliko syynä sitten se, että olimme varautuneet moneen asiaan.
Tiesimme, että Thaimaassa on kuuma ja aurinko polttavampi. Meillä oli muutama uv asu ja hattu mukana rannalle/altaalle, sekä apteekista ostettua vauvoille sopivaa aurinkorasvaa. Vauvan nukkuessa ulkona päiväunia katsoimme varjoisan paikan ja tarkistimme usein lämpötilaa. Emme pitäneet rattaiden ”suulla” mitään edessä. Rannan lähellä myös kävi usein pieni tuuli, joten käänsimme rattaiden suuaukon tuulta päin. Vauva nukkuikin yleensä tunnin mittaiset päiväunet 12 maissa ja toisen tunnin siinä 16 maissa.
Pidimme myös nestetasapainosta huolta. Imetin hiukan useammin, kuin Suomessa. Annoimme vettä pillipullosta tai nokkamukista. Minulla oli myös uudelleen täytettäviä smoothiepusseja ja kaupasta ostettuja ”imukorkkeja” mukana. Ne olivatkin hitti! Smoothie pussiin loraus esim. Bonnen/ Ellas’s kitchenin sosetta ja toinen loraus vettä. Sekoitus, imukorkki paikalleen ja ”vauvan mehu” oli valmis. Sitä tykkäsi juoda pitkin päivää.
Imetys tuntui myös luonnolliselta Thaimaassa. Oli kuitenkin tilanteita, jossa imetin hiukan julkisemmin. Paikalliset eivät kertaakaan sitä ns. ”ihmetelleet” tai ”mulkoilleet.” Olin usein varautunut imetyspaidalla ja harsolla, jos lähdimme esim. markkinoille. Usein kukaan ei edes tajunnut, että vauva on ”ruokailemassa”.
Imetin myös aurinkotuolissa rannalla ja uima-altaalla. Bikineissä se oli helppoa, hiukan harsoa päälle ja vauva rinnalle. Meidän hotellissa vauvamme taisi olla nuorin lapsi, suurin osa oli saksalaisia pariskuntia ja eläkeläisiä. Ensimmäisenä päivänä saatoin saada hiukan pidempiä katseita, mutta ne taisivat ollakkin vain ”uutuden viehätystä” uusista turisteista. Moni nimittäin tuli aamupalalla, altaalla ja rannalla kysymään, miten vanha vauvamme on ja mistäpäin tulemme. Olimmekin hieman ihmeissämme, koska niin moni otti vauvamme huomioon. Tuli vilkutuksia, hymyjä ja kukkuu-leikkejä tuntemattomilta.
Mitä tulee muuhun ruokailuun, niin Thaimaassa ei kaikissa ravintoloissa ole syöttötuolia. Onneksi olimme saaneet ystäviltämme lainaksi matkasyöttötuolin. Kaikkialle tätä ei tarvittu, mutta silloin pyyhin paikalliset syöttötuolit kosteuspyyhkeellä. Pidimme myös käsihygieniasta paremmin huolta. Käsidesi kulki mukana kaikkialle. Maitohappobakteereja annoimme vauvalle myös.
Paikallisista ruoista tarjosimme vesimelonia, banaania ja mangoa. Muut ruoat toimme mukanamme Suomesta.
Olin hiukan jännittänyt myös vauvan uimista. Suositus käsittääkseni on, että alle vuoden ikäistä ei uitettaisi muuten kuin vauva-uinnissa? Tuolla kuumudessa kuitenkin allasvesi oli lämmintä, joten uitimme poikaa siten, että pää oli reilusti veden yläpuolella. Pieniltä roiskeilta ei voinut välttyä, mutta pääsääntöisesti varoimme, ettei vettä menisi suuhun.
Nyt on tullut suurimmat asiat matkasta jaettua ja toivottavasti helpottaa matkaa miettiviä. Muistakaa myös rento asenne ja matkasta nauttiminen. Ihanaa oli, kun tuntui, että vauvakin nautti lomasta ja hieman erilaisista maisemista. Jos jokin jäi vielä askarruttamaan, vastailen mielelläni.
Aikaisemmat vauva-aiheiset matkapostaukset:
-AnneMari-