Pitkä lento vauvan kanssa

Pitkä lento vauvan kanssa voi kuulostaa painajaismaiselta. Itse sain ainakin jo pelkästä ajatuksesta pari hiki karpaloa otsalle. Ensimmäinen lento on nyt kuitenkin takana ja vaatimattomasti aloitimme n. 11 h lennolla. Aiemmassa vauvan kanssa thaimaahan postauksessa kirjoittelinkin jo ennakko valmisteluista.

20181114_095259.jpg

Lentomme lähti klo. 18 ja olimme kentällä klo. 15.00. Olimme vieneet auton lentoparkkiin. Asumme n. 15 km päästä lentokentältä, mutta koimme parhaaksi vaihtoehdoksi tulla omalla autolla. Tavaraa nimittäin on hiukan enemmän kun kaksin reissatessa.

Lentokentällä Check in meni helposti ja samoin turvatarkastus. Vauva viihtyi hyvin kantorepussa ja kentällä pääsi liikkumaan mukavasti. Kentällä ostimme vielä eväitä itsellemme ja kävimme tax freessä. Ennen koneeseen astumista syötimme soseen, imetin ja vaihdoimme vaipan.

Päästyämme koneeseen, saimme lisäosan turvavyöhön. Vauvalla oli sylipaikka ja oli aina jommankumman sylissä. Nousun koittaessa poika oli minun sylissä ikkunapaikalla. Olin antanut tutin suuhun, jottei korvat mene niin helposti lukkoon (voi korvata smoothie pussin imemisellä/jotkut myös imettävät, mutta se saattaa turvavöissä olla hieman hankalaa)

Pääsimme ilmaan ja mietin, että miten hienosti reissu oli alkanut. Poika ei tuntunut olevan moksiskaan tapahtumista. Nautti vain, kun oli kaikenlaista katseltavaa. Kanssa matkustajat antoivat myös paljon hymyjä.

Olin ostanut pari uuttaa lelua lennolle. Tutkimme niitä, annoimme naksuja ja smoothieta. Olin laittanut lennolle imetyspaidan, joten imetyskin sujui mukavasti.  Kävimme vaihtamassa vielä wc:ssä yövaipan. Olin ottanut kertakäyttöisiä vaipanvaihto alustoja mukaan.  Vinkkinä vielä, että ohut kypäräpipo oli myös lennolla hyvä. Ilmastointi on kovalla, niin suojasi korvia ja päätä.

”Iltatoimien” jälkeen poika nukahti klo. 20 pintaan.

Kotoa olin pakannut jämäkän tyynyn mukaan, joka helpotti valtavasti. Tyyny reisien päälle ja vauva siihen. Suurimmaksi osaksi kädet olivat siis vapanaa, eivätkä puuduksissa vauvan alla. Pienen tyynyn ja viltin saimme koneesta.

Minulla oli hyvä asento ja itsekkin sain torkahdettua hetkittäin.

Poika nukkui 7 tuntia ja heräsi, kun aamupalaa aloitettiin tarjoilemaan. Herättyään alkoi innoissaan katselemaan ympärilleen ja emme yrittäneet enää häntä nukuttaa. Pari tuntia viihdytystä ja laskeuduimme Thaimaahan. Kello oli Thaimaan aikaa 9.30 (+5 tuntia suomeen)

Passin tarkastus Thaimaassa on pidempi prosessi, joten siinä vierähti melkein tunti. Kantoreppu oli tässäkin valtava helpostus. Vihdoin pääsimme tarkastuksen ohi ja hakemaa  laukkuja hihnalta. Tämän jälkeen bussiin ja matka Khao Lakia kohti saattoi alkaa. Poika nukahti melkein heti, kun lähdimme liikkeelle. Aika olikin erittäin passeli, nimittäin klo. 11 paikallista aikaa, puolentoista tunnen unet menivät hyvin päiväunista.

Onko siellä tulossa ensimmäistä lentoa vai kenties jo takana? Oletteko miten valmistuneet?

 

Suhteet Oma elämä Lapset Matkat

Mitä tehdä Thaimaassa

Tämä on meidän viides reissu tännepäin maailmaa, joten jos siellä joku miettii mitä tehdä Thaimaassa, niin tässä vinkkejä.

20181115_161959.jpg

Kannattaa käydä tutustumassa eri saariin ja rantoihin. Pitkähäntä veneellä matkustaminen on jo kokemus itsessään. Tällä kertaa jätämme sen kuitenkin väliin, koska meillä ei ole vauvalle mukana omaa pelastusliiviä. 

Täällä on edullista käydä mani ja pedikyyrissa. Paikasta riippuen hinta on 150-200 Bht/ per hoito. Käyn aina loman alussa laittamassa kynnet ”loma kuntoon”.

Pitkä aikaisempaa ratkaisua halutessa, kannattaa harkita geelilakkausta. Hinta on n. 500 Bht. 

Hieronnassa käynti. Mikäs sen ihanampaa, kun mennä parin päivän sisällä saapumisesta tunnin hierontaan. Nimittäin 11 h lentokoneessa istumista, saa lihakset ja niskat jumiin. Suosittelen perinteistä hierontaa, sillä siinä käydään aikalailla kokovartalo läpi. Tämä laittaa kyllä nesteet kiertämään kropassa. Perinteinen hieronta n. 300 Bht. 

Keittojen maistaminen! Vaikka ei olisi normaalisti keittojen ystävä, niin nämä ovat sellaisia maku nautintoja, että oksat pois. Varsinkin ihanat curry kookos keitot! Tulisuus asteen saa yleensä valita. Itse otan usein mediumin. Pientä poltetta tuntuu, mutta ei liikaa. 

 

20181114_211029.jpg

Suosimme muutenkin täällä ollessamme paikallista ruokaa. Erilaiset riisi ja nuudeliruoat tulevat parissa viikossa tutuiksi. 

 

20181115_162601.jpg

Markkinoilla käynti. Sieltä kannattaa ostaa tuliaiset, vaatteet, sandaalit, bikinit jne. Katukeittiöstä saa myös purtavaa, jos nälkä yllättää. Hinnat ovat edullisempia, kuin kaupoissa ja ravintoloissa.

Markkinat järjestetään yleensä suosittujen lomakohteiden lähettyviltä pari kertaa viikossa. Taxilla tai yhteiskuljetuksella pääsee edullisesti sinne ja takaisin. 

Kookosveden maistaminen itse kookoksesta. On edullista ja todella maukasta. Nesteyttää myös hyvin. 

20181114_210424.jpg

Tuoreiden hedelmien maistaminen. Ananas, papaja ja vesimeloni ovat melkein pala taivasta. 

Katukeittiöistä banana pancakesin maistaminen. Otamme yleensä kookos-nutella täytteisen. Maksaa 50-80 Bht

Mies tykkää myös oluesta, joten paikallinen Chang on oluen ystäville. 

Siinä hieman asioita, mitä kannattaa kokeilla. Onko siellä Thaimaassa käyneitä? Löytyykö samoja asioita, mitä odotatte reissulta? 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Suosittelen