Legot varmasti kehittää motoriikkaa ja avaruudellista hahmotuskykyä ynnä muuta, mutta ennen kaikkea leegot pelastaa vanhempien hermot! Ainakin meillä.

Tänä kesänä Koolla oli vaihe, että se ei halunnut olla hetkeäkään yksin. Mä luulen, että se osittain johtui iästä (koska koko ajan on vaan meneillään joku erilainen vaihe), ja osittain siitä, että se on tottunut siihen, että sen kanssa ollaan paljon. Vielä tähän syksyyn asti Jii teki nelipäiväistä työviikkoa ja vietti aina perjantait Koon kanssa, jotta se näkisi Koota myös niinä viikkoina kun Koo ei ollut Jiillä viikonloppua. (Asumisjärjestelyistä myöhemmin lisää, mutta nykyisin Koo on meillä vähän pidempiä pätkiä kerrallaan.) Ja luulen, että koska Jii kokee, että se näkee Koota suht harvoin, niin se on tosi läsnä aina sillon kun se on Koon kanssa ja leikkii ja puuhaa sen kanssa paljon. Että Koo jotenkin oppi siihen, että joku viihdyttää sitä kaiken aikaa. No mullehan se oli aika raskasta. Tarviin aika paljon omaa aikaa ja semmostahan nyt lapsen kanssa ei ole. Ja kolmevuotiaalla on ihan sairaasti energiaa! Saatto käydä esim sillee, että oltiin oltu ensin kaksi tuntia pelaamassa jalkopalloa ja touhuttu sikana, sitten tullaan kotiin ja ite tekee vaan mieli rojahtaa sohvalle ja ottaa hetki iisisti, niin Koo on että ”leikitään kissaleikkiä / autoleikkiä / jotain leikkiä”. Ja jos sille sanoi, että eikun minä / isi tehdään nyt ruokaa tai mitä vaan, että leikkisitkö hetken yksin, niin Koo alko itkemään että ”eeeeeeen haluuuuu leikkiiiiii yksiiiiiiiiin”. Että eikö mikään riitä!

No, legot ratkaisi tän ongelman. Legoilla Koo jaksaa rakennella tosi pitkään ihan yksin ja rauhassa. Aina välillä minä tai Jii käydään vähän auttamassa sitä (koska meillä tosiaan on legot, ei duplot, ja Koon motoriikka ei vielä ihan täysin handlaa niitä) mutta se jaksaa keskittyä tosi pitkään, ja me saadaan keskittyä esim. ruuanlaittoon tai pyykinpesuun.

Haluun siis vielä korostaa, että me puuhataan ja leikitään Koon kanssa tosi paljon.

Mihin juttuihin teidän muksut jaksaa keskittyä?