Ruotsinsuomalaisten päivä – ajatuksia ruotsinsuomalaisuudesta

woman-1759758_960_720.jpg

Tänään 24. helmikuuta vietetään virallisesti kuudetta ruotsinsuomalaisten päivää Ruotsissa. Ajattelinkin kirjoittaa ylös muutaman asian, miten ruotsinsuomalaisuus on näkynyt elämässäni ja mitä ajatuksia se herättää nyt. 

Ruotsinsuomalaisuus merkitsee mulle vähemmistöön kuulumista, vaikka en niin vahvasti koe olevani ruotsinsuomalainen kuin esimerkiksi suomalainen. Tunnen kuitenkin olevani ruotsinsuomalainen ja olen myös ylpeä siitä. Uskon, että se auttaa yhteiskuntaan integroitumisessa, silloin kun ei välttämättä koe olevansa suomalainen, muttei myöskään ruotsalainen. Silloin voi olla ruotsinsuomalainen. Välillä tuntuu, että identiteettini ruotsinsuomalaisena tulee varmasti vahvistumaan, koska koen osittain olevani identiteettini kanssa ”välimaastossa” ruotsin ja suomalaisen identiteetin välillä. 

Suomen kieli on tunnustettu vähemmistökieli ja ruotsinsuomalaiset ovat kansallinen vähemmistö Ruotsissa. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on oikeus suomenkielisiin kuntapalveluihin Tukholmassa, koska Tukholma on suomenkielinen hallintoalue. Tätä palvelua olen käyttänyt kerran, kun lääkärissä kanssani oli suomen kielen tulkki. Ensisijaisesti pyrin hoitamaan asiani ruotsiksi ja muuten olen käynyt lääkärissä ilman tulkkia. Se sopii mulle paremmin, koska tulkin apua olen tarvinnut muutamaan sanaan. Silti tulkin kanssa lääkärissä oleminen toi jotakin turvallisuuden tunnetta, koska apua sai myös omalla äidinkielellään. Arvostan tätä oikeutta todella paljon ja sille voi tulla vielä käyttöä tulevaisuudessa, jos lääkärissä asiat ovat todella vaikeita. Tärkeintä tässä oikeudessa minulle on, että koen silloin äidinkielini olevan hyväksytty. Se on tärkeä tunne, koska äidinkieleni on niin iso osa identiteettiäni. 

Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa ruotsinsuomalaisen koulun joulumyyjäisissä. Siellä oli ruotsinsuomalaisia vauvasta vaariin ja tunnelma oli lämmin. Mulle tuli siellä seesteinen olo yhdessä tekemisen fiiliksestä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Silloin tunsin oikeasti olevani ruotsinsuomalainen ja kuuluvani siihen porukkaan, vaikka en ketään henkilökohtaisesti tuntenut.

Ruotsinsuomalaisuus on myös mahdollistanut uusiin ihmisiin tutustumisen, koska ruotsinsuomalaisilla on erilaisia tapahtumia Ruotsissa. Ruotsinsuomalaisuus näkyy myös tavassani puhua ruotsia. Mun ei tarvitse kovin montaa sanaa sanoa ruotsiksi, kun vastapuoli ymmärtää mun olevan Ruotsissa asuva suomalainen. Annan sen kuulua ja näkyä, koska se on osa mua. Enkä häpeä sitä yhtään, koska suomalainenhan olen. 🙂

Toisille ruotsinsuomalaisuus merkitsee enemmän ja erilaisia asioita kuin toisille. Mulle se merkitsee sitä, että saan olla Ruotsissa suomalainen ja tulla hyväksytyksi sellaisena. Se ei ole mulle niin tärkeää, että ruotsinsuomalaisuus kulkisi mukanani joka päivä.  Uskon sen kuitenkin tuovan turvallisuutta mun elämään, koska voin tarttua vähemmistöaseman oikeuksiin, jos niin haluan.

Arvostan myös niitä ruotsinsuomalaisia, jotka ovat tehneet töitä vähemmistöasemaan eteen. Tiedän, että se on ollut monen vuosikymmenen tulos. 

Hyvää ruotsinsuomalaisten päivää <3 

<3:lla bansku

Lue myös nämä:

10 + 1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Kielellinen identiteettikriisi – kuka mä oon ruotsin kielellä?

*julkaistu blogissa 24.02.2017

Ps. Ruotsinsuomalaisia juttuja ja muita banskun juttuja löytyy myös instagramista @bakom banana.

Kuva Pixabay

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta

Yllätys vanhemmille: avioliiton uudelleen siunaaminen ja häävuosipäiväjuhlat

”Niin katsovat toisiaan silmiin. Kaksi onnellista, täynnä rakkautta. He tanssivat nousevat pilviin. Kaksi onnellista, luodut toisillensa. Nyt huoli on pois ja jos huomen sen tois, niin yhdessä helpommin kestää. Vain kahdella on sama tie kohtalon, kun yhteinen on määränpää.

Minä muistan tämän päivän, niin kauan kuin elän. Tätä tunnelmaa unohda en milloinkaan.

 

Nuo sanat Janne Raappanan laulussa kaksi onnellista olivat kuin omat fiilikseni äidin ja iskän hääpäiväjuhlien jälkeen (lisää fiiliksiä kuinka kiitollinen olen heidän 25-vuotisesta avioliitosta ja suhteestaan voit lukea täältä). Nyt olisikin aika kirjoittaa kuinka yllätimme ensin vanhempamme viemällä heidät kirkkoon avioliiton uudelleen siunaamiseen (virallinen nimi taitaa olla avioliiton rukoushetki) ja sitten vielä yllätysjuhlilla.

 

Kaikesta teki vielä jännittävämpää ja koskettavan aitoa se, että pystyimme pitämään vanhemmiltamme salassa kaiken loppuun asti. Ihmettelen miten salassapito onnistui, koska kaikki olimme niin innoissamme tulevista juhlista ja mölätyksillekin oli liian monta tilaisuutta. Kirkon varausta tehdessä meiltä kysyttiin, olemmeko oikeasti varmoja, että vanhemmillamme menee hyvin. En ollut epäröinyt, mutta jonkun kyseenalaistaessa kuitenkin mietin, voisimmeko olla aivan sata varmoja. Hetken epäilyjen jälkeen ymmärsin, että me oikeasti haluaisimme muistaa äitiä ja iskää ikimuistoisella päivällä ja kiittää heitä. Viimeistään kaikki epäilykset katosivat silloin, kun vieraat vastaanottivat kutsut hääjuhliin ja vastaanotto oli mitä lämpimin!

 

Miten me sitten huijasimme vanhempiamme ja onnistuimme pitämään kaiken salassa? Kirjoitimme vanhemmillemme kiitoskirjeen, jossa kerroimme haluavamme muistaa heidän hopeahäävuottaan perhe- ja ”päivitetyllä” hääkuvauksella, hyvällä ruualla, yhteisellä ajalla ja kulttuurilla. Siten saimme heidät pukemaan juhlavaatteet päälle eikä äidille tilattu meikkaus ja kampaus herättänyt epäilyksiä. Kirjeen antamisen hetki oli jo kaunis ja kukaan meistä ei tainnut kirjettä ääneen pystyä lukemaan. Silloin omassa päässäni ajattelin, että apua mitä kaikkea vielä on oikeasti tulossa ja miten kaikki pystymme itsemme pitämään kasassa tunnevyöryjen keskellä!

Päivällä kuvauksen jälkeen tuli hetki ”mitäs sitten tehtäisiin” ja silloin kerroimme seuraavaksi marssivamme kirkkoon avioliiton rukoushetkeen 15 minuutin kuluttua. Eihän vanhempani tätä meinanneet uskoa tai että seremonia on suunniteltu valmiiksi ja pappiakin on käyty tapaamassa. Äiti tirautti muutamat kyyneleet ja iskä kun sai jotain sanotuksi, niin hän heitti vitsillä tuleeko sinne samat vieraatkin kuin häissä oli 25 vuotta sitten..

1Z5A7907.jpg

1Z5A7662.jpg

1Z5A7913.jpg

Kirkkoon emme ihan samaa porukkaa olleet kutsuneet, vaan vanhempiemme sisarukset ja meidän serkkumme. Ja niin, nopealla muutaman minuutin opastuksella vanhempani astelivat alttarille niin itsevarmoina, päättäväisinä ja kuin rakastunut tuore aviopari Leif Wagerin romanssin tahtiin. Siinä katselin heidän askeleitaan niin ylpeänä, kiitollisena ja onnellisina pyyhkien kyyneleitä silmistäni. Ihmiset, heidän läsnäolonsa ja papin kauniit puheet, mitä olimme äidistämme ja isästämme kertoneet tekivät tilaisuudesta henkeäsalpaavan kauniin.

Kirkolta jatkettiin kilistelemään meille kotiin ja hengähdimme ennen viimeistä yllätystä – juhlapaikalle menoa ja hääpäiväjuhlien alkamista! Olimme spekuloineet etukäteen, etteivät äiti ja iskä enää uskoisi sanaakaan päivän ohjelmasta kirkon jälkeen. Moni taisi olla niin sekaisin ja tunteet pinnassa, ettei liika ajattelulle jäänyt tilaa ja syömään sekä teatteriin lähteminen meni ihan täydestä. Ajoimmekin juhlapaikalle, paljastimme illan ohjelmamme olleen valetta ja kerroimme hääjuhlien alkavan nyt!

Saimme taas aika hämmennyksen aikaan ja uteliaina vanhempani lähtivät kurkistamaan mitä juhlapaikan sisällä olisi. Juhlasaliin saapuessa ilmeet olivat todella yllättyneet, katseet vain siirtyivät ihmisestä toiseen ja väillä ilahtuneesti totesivat ääneen kuinka hänkin on päässyt paikalle. Hääjuhla oli todella onnistunut ja oli ihanaa kuinka moni oli tullut paikalle niin innoissaan. <3

<3:lla Bansku

 

Ps, Kuvien takana on ihana Roosa. 🙂

suhteet rakkaus ystavat-ja-perhe