”Niin katsovat toisiaan silmiin. Kaksi onnellista, täynnä rakkautta. He tanssivat nousevat pilviin. Kaksi onnellista, luodut toisillensa. Nyt huoli on pois ja jos huomen sen tois, niin yhdessä helpommin kestää. Vain kahdella on sama tie kohtalon, kun yhteinen on määränpää.

Minä muistan tämän päivän, niin kauan kuin elän. Tätä tunnelmaa unohda en milloinkaan.”

Nuo sanat Janne Raappanan laulussa kaksi onnellista olivat kuin omat fiilikseni äidin ja iskän hääpäiväjuhlien jälkeen (lisää fiiliksiä kuinka kiitollinen olen heidän 25-vuotisesta avioliitosta ja suhteestaan voit lukea täältä). Nyt olisikin aika kirjoittaa kuinka yllätimme ensin vanhempamme viemällä heidät kirkkoon avioliiton uudelleen siunaamiseen (virallinen nimi taitaa olla avioliiton rukoushetki) ja sitten vielä yllätysjuhlilla.

Kaikesta teki vielä jännittävämpää ja koskettavan aitoa se, että pystyimme pitämään vanhemmiltamme salassa kaiken loppuun asti. Ihmettelen miten salassapito onnistui, koska kaikki olimme niin innoissamme tulevista juhlista ja mölätyksillekin oli liian monta tilaisuutta. Kirkon varausta tehdessä meiltä kysyttiin, olemmeko oikeasti varmoja, että vanhemmillamme menee hyvin. En ollut epäröinyt, mutta jonkun kyseenalaistaessa kuitenkin mietin, voisimmeko olla aivan sata varmoja. Hetken epäilyjen jälkeen ymmärsin, että me oikeasti haluaisimme muistaa äitiä ja iskää ikimuistoisella päivällä ja kiittää heitä. Viimeistään kaikki epäilykset katosivat silloin, kun vieraat vastaanottivat kutsut hääjuhliin ja vastaanotto oli mitä lämpimin!

Miten me sitten huijasimme vanhempiamme ja onnistuimme pitämään kaiken salassa? Kirjoitimme vanhemmillemme kiitoskirjeen, jossa kerroimme haluavamme muistaa heidän hopeahäävuottaan perhe- ja ”päivitetyllä” hääkuvauksella, hyvällä ruualla, yhteisellä ajalla ja kulttuurilla. Siten saimme heidät pukemaan juhlavaatteet päälle eikä äidille tilattu meikkaus ja kampaus herättänyt epäilyksiä. Kirjeen antamisen hetki oli jo kaunis ja kukaan meistä ei tainnut kirjettä ääneen pystyä lukemaan. Silloin omassa päässäni ajattelin, että apua mitä kaikkea vielä on oikeasti tulossa ja miten kaikki pystymme itsemme pitämään kasassa tunnevyöryjen keskellä!

Päivällä kuvauksen jälkeen tuli hetki ”mitäs sitten tehtäisiin” ja silloin kerroimme seuraavaksi marssivamme kirkkoon avioliiton rukoushetkeen 15 minuutin kuluttua. Eihän vanhempani tätä meinanneet uskoa tai että seremonia on suunniteltu valmiiksi ja pappiakin on käyty tapaamassa. Äiti tirautti muutamat kyyneleet ja iskä kun sai jotain sanotuksi, niin hän heitti vitsillä tuleeko sinne samat vieraatkin kuin häissä oli 25 vuotta sitten..

Kirkkoon emme ihan samaa porukkaa olleet kutsuneet, vaan vanhempiemme sisarukset ja meidän serkkumme. Ja niin, nopealla muutaman minuutin opastuksella vanhempani astelivat alttarille niin itsevarmoina, päättäväisinä ja kuin rakastunut tuore aviopari Leif Wagerin romanssin tahtiin. Siinä katselin heidän askeleitaan niin ylpeänä, kiitollisena ja onnellisina pyyhkien kyyneleitä silmistäni. Ihmiset, heidän läsnäolonsa ja papin kauniit puheet, mitä olimme äidistämme ja isästämme kertoneet tekivät tilaisuudesta henkeäsalpaavan kauniin.

Kirkolta jatkettiin kilistelemään meille kotiin ja hengähdimme ennen viimeistä yllätystä – juhlapaikalle menoa ja hääpäiväjuhlien alkamista! Olimme spekuloineet etukäteen, etteivät äiti ja iskä enää uskoisi sanaakaan päivän ohjelmasta kirkon jälkeen. Moni taisi olla niin sekaisin ja tunteet pinnassa, ettei liika ajattelulle jäänyt tilaa ja syömään sekä teatteriin lähteminen meni ihan täydestä. Ajoimmekin juhlapaikalle, paljastimme illan ohjelmamme olleen valetta ja kerroimme hääjuhlien alkavan nyt!

Saimme taas aika hämmennyksen aikaan ja uteliaina vanhempani lähtivät kurkistamaan mitä juhlapaikan sisällä olisi. Juhlasaliin saapuessa ilmeet olivat todella yllättyneet, katseet vain siirtyivät ihmisestä toiseen ja väillä ilahtuneesti totesivat ääneen kuinka hänkin on päässyt paikalle. Hääjuhla oli todella onnistunut ja oli ihanaa kuinka moni oli tullut paikalle niin innoissaan. <3

<3:lla Bansku

Ps, Kuvien takana on ihana Roosa. 🙂