Lämpimät leivät jauhelihalla ja muita klassikoita

Mikko oli ostanut levitettävää metukkaa, jota laitettiin grillileipien täytteeksi. Siitä tulikin mieleeni leivät, joita meillä oli tapana tehdä kotona kun olin pikkutyttö. Kännykkä käteen ja äitille viestiä ”mitenkäs niitä hyviä leipiä oikein tehtiinkään?”. Ja niitähän tehtiin näin:

009.JPG

1. Tee lihapullataikina. Helppo ja hyvä tulee esim. sekoittamalla 500g sika-nautajauhelihaa, 2 munaa, 200g kermaviiliä, 1-½ pussia sipulikeittoainesta, merisuolaa ja mustapippuria rouhittuna, sekä mausteita maun mukaan, esim. paprikaa, grillimaustetta, chiliä, valkosipulijauhetta…

2. Levitä pellille paahtoleipiä (12 kpl)  ja jokaisen leivän päälle ketsuppia tai tomaattikastiketta. Jaa jauheliha leipien päälle. Ripottele leipien päälle sinihomejuustoa ja aseta jokaisen leivän päälle ananasrengas. 

3. Sekoita keskenään 200g juustoraastetta (esim. Emmental) ja 2 munaa. (Juustoraastetta voisi olla enemmänkin). Ja jaa leipien päälle.

4. Paista 200 asteessa keskitasolla kunnes juusto alkaa saada väriä. Ainakin puolituntia meni meillä.

5. Nauti! (Varo kuitenkin kuumaa ananasta)

 

Muitakin klassikoita on tullut väsäiltyä. En tiedä mistä sain mieleeni tehdä kananmunakastiketta, mutta hyvä että sain, sillä siinäpä vasta herkullinen arkiruoka!

268.JPG

Opeteltiin tekemään vaalea kastike ja ruskea kastike itse. (Tai no Mikko tekee, minä autan maidon kaatamisessa). Keitetyt perunat, joista en lapsena ole koskaan erityisemmin piitannut, olivatkin nyt mielestäni niin hyviä, että ollaan tehty niitä useamminkin. Myös ruskean jauhelihakastikkeen kanssa namnam! Lisäksi ollaan tehty pariin otteeseen maitopohjaista kinkkukastiketta, joka oli moninverroin parempaa kuin kermaiset viritelmät. Sitä toki nautittiin perunan sijasta nauhapastan kera. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *