Mun isä on maailman paras, koska se tuntee mut niin hyvin, että se tietää mihin mä pystyn ja rohkaisee mua aina uusiin seikkailuihin. Isältäni mä olen perinyt maailmalle uteliaan luonteenlaadun sekä päänsisäisen kompassin, joka on pitänyt mut eksymästä niin fyysisissä kuin henkisissäkin sokkeloissa. Huikein seikkailu, jonka olen tähän mennessä ehtinyt tehdä, yksin junalla Kiinaan matkustaminen, oli alunperin isäni ajatus. En ehkä olisi selvinnyt tähän asti hankalimmasta elämänvaiheesta ilman tuota täydellistä irtiottoa. Se toisaalta vei minut niin kauaksi, että pystyin hahmottamaan asioiden todelliset mittasuhteet, ja toisaalta antoi taas uskon omien siipien kantamiseen. Itselleni nostan hattua, että uskalsin luottaa isäni ehdotukseen ja nousta junaan, mutta isälleni olen ikuisesti kiitollinen ajatuksesta ja kaikesta käytännön avusta matkajärjestelyissä: kolmen maan viisumit kolmessa viikossa ei olisi onnistunut ilman henkilökohtaista kuriiripalvelua. Isänpäivän terveisiä lähetin Suomeen Venetsiasta, jossa seikkailin viimeeksi melko tarkkaan vuosi sitten isän ja äidin kanssa. Puhelimessa kerroin isälle olevani matkalla Venetsiasta kotiin. Ja toden totta, kotona minä täällä olen – minun koti on nyt täällä. Siltä se on kyllä tuntunutkin, mutta en ehkä ollut sanonut sitä suomeksi vielä koskaan ääneen, ja oikein itsekin siihen säpsähdin. Vaikka puhun sujuvasti muitakin kieliä, on äidinkieli kuitenkin se kieli, jolla tunnen. Ja vaikka kuinka casa tai home, mutta kyllä tämä koti on – paikkana ja henkisenä tilana.