Lookfantastic beauty box Christmas edition

*boksi saatu blogin kautta

Pulahdukseni kuukausittaisten kauneusboksien maailmaan sai tällä viikolla jouluisen twistin, kun Lookfantasticilta lähetettiin heidän kauneusboksinsa Christmas edition- boksi. Lookfantasticin kauneusboksi on siitä positiivinen yllätys, että se sisältää sellaisia tuotemerkkejä, joita ei välttämättä ole päässyt kokeilemaan. Hintakaan ei ole kalleimmasta päästä, sillä 12 kuukauden tilauksessa yhdelle boksille jää hintaa 15,50€. Boksin pääset tilaamaan täältä. Tuotteet saapuvat ylellisessä laatikossa, jonka voi hyvin uusiokäyttää esimerkiksi meikkien säilytykseen tai näin joulunalla joululahjojen paketoimista varten!

Joulukuun kauneusboksi saapui hyvin teemaan sopivassa laatikossa. Sisältönä löytyi paljon itselle uusia tuttavuuksia. Paketista löytyi myös minikokoinen Elle, sekä boksin sisällöstä enemmän kertova vihkonen.

Eylure Fluttery light lashes

Boksista löytyi Eyluren tekoripset. En käytä usein tekoripsiä meikissäni, mutta nämä näyttivät sen verran kevyiltä ja kivoilta, että saatan ottaa nämä joihinkin meikkilookkeihin mukaan ihan kokeilumielessä! Ripset ovat varmasti  monen meikkirutiinissa mukana pikkujouluja ja joulua ajatellen, joten nämä ovat hyvä lisä osana boksia.

Real chemistry Luminous 3- minute peel

Kuorintavoide itselleni tuntemattomalta merkiltä oli mukava yllätys. Tämä on ilmeisesti sellainen murustuva kuorinta, joka muuttaa koostumustaan sitä hierottaessa kasvoille. Otan tämän mielenkiinnolla testaukseen. Tuote on sopiva 20ml tutustumiskoko.

PRAI Platinum firm & lift creme

Tässä kolmenkympinkriisin lähestyessä tämä ”ryppyvoide” eli kiinteyttävä kasvovoide ikääntyvälle iholle kuulostaa todella hyvältä. Tämäkin merkki on itselleni uusi tuttavuus.

Bumble and bumble Invisible oil heat/UV protective primer

Kevyt, tahmaamaton öljyprimeri hiuksille lämpökäsittelyn alle kuulostaa todella hyvältä! Tuote lupaa vähentää hiuksessa lämpökäsittelyn aiheuttamia vauroita, siloittaa ja suojata hiusta.

 

 

Eyeko Black magic liner

Mielestäni boksissa on hyvin ajateltu tuotteita kokonaisuutena ja osana juhlalookkia valmisteltaessa. Eyekon rajaustussi on todella musta sävyltään ja tussilla saa tarkkaa, selkeää jälkeä. Tämä tulee varmasti testiin, vaikken henkilökohtaisesti ole mustien tussirajausten ylin ystävä omassa meikkirutiinissani.

Sleek i-Divine Mineral based eyeshadow palette Au naturel

Sleekin luomiväripaletti on ensimmäinen merkiltä omistamani paletti, joten tätä testailen erityisellä innolla. Hieman tuossa jo sormilla swatchailtuani totesin sävyjen olevan pigmenttisiä ja ihanan pehmeästi levittyviä, joten tässä on odotuksen korkealla. Sävyt ovat hieman kylmähköjä makuuni, mutta onneksi joukosta löytyy muutama oikein passeli sävy arkimeikkejä ajatellen.

 

Fiilikset ensimmäisestä Lookfantasticin boksista ovat todella positiiviset ja voisin kuvitella tilaavani tätä ihan omakustanteisestikin. Boksin jouluteema välittyy mielestäni siihen valituista tuotteista oikein mukavasti ja uskon että paketin tuotteet tulevat monella sen tilaajalla käyttöön asti.

Mitä pidit boksin sisällöstä?

Kauneus Hiukset Meikki

Empty bottles: Laadukasta hiuskosmetiikkaa marketeista

Ihan varmasti osa siellä otsikon luettuaan toteaa, että nyt on kampaaja seonnut. Monesti ajatellaan, että marketti ja laadukas hiuskosmetiikka eivät vain voi mahtua samaan lauseeseen. Laadukkuudesta voidaan aina kiistellä mutta mielestäni marketeista voi löytää itselleen sopivia, hyviä ja ennen kaikkea toimivia tuotteita kohtuuhinnalla, kun tietää mistä etsiä.

Kun selasin tyhjentyneiden kosmetiikkapurkkien varastoani, huomasin sieltä löytyvän useammankin tuotteen samalta merkiltä. Biozell on kantanut jo vuosia suosikkimarkettibrändin titteliä omalla mittapuullani hiustuotteista puhuttaessa, joten ei ihmekään, että merkin tuotteita löytyy edelleen tyhjien purkkien lisäksi myös aivan käytössä olevinakin kaapeistani. Biozell on kotimainen alati kehittynyt tuotesarja, joka tarjoaa tuotteita niin hiustenmuotoiluun, sävyttämiseen kuin hiuspohjan ongelmien ratkaisemiseen. Erityisesti pidän sarjan syväpuhdistavasta shampoosta, kevyestä hiuskiinteestä, tuuheuttavasta tekstuurisuihkeesta sekä merkin color maskeista. Volyymi ja rakennetuotteista kirjoittelinkin blogissani reilu vuosi sitten, voit lukea postauksen täältä. 

Biozell Volumizing seawater spray

Suolasuihke on lättätukkien sekä kiharahiuksisten hyvä ystävä. Suolasuihkeella saa hiuksiin tekstuuria, pitoa ja volyymia. Tämä tuote ei jätä kylmäksi, sillä suihke antaa todella tujakan rakenteen ja sopii ihanasti lettikampausten alle tai kiharruksen jälkeen rantalookin viimeistelemiseksi. Suihkeessa on mieto tuoksu, mikä ei kuitenkaan ärsytä nenää. Voisin ostaa tätä uudestaankin. Hinta n. 6€

Biozell Volumizing dry shampoo

Ehkä yksi parhaista markettien kuivashampoista. Raikastaa ja antaa volyymia, muttei jätä hiuksia tahmeiksi. Merkin tekstuurisuihke on tahmeampi ja vahvemmin rakennetta jättävä, tämä sopii ihanasti hieman jo likaisen hiuksen raikastamiseen. Ostan ehdottomasti uudestaan. Hinta n. 6€ (250ml) ja reilu 3€ (100ml)

Biozell Super strong hairspray

Hiuslakkojen kunkku jos etsit todella tymäkkää pitoa tuovaa hiuskiinnettä. Erityisen hyvä lyhyiden hiusten kiinnittämiseen tai sliipattuihin kampauksiin. Itse käytin tätä myös pienten, itsepäisten hiusten siloittamiseen jakauksen kohdalta. Toimii! Hinta n. 6€ (250ml).

Biozell Aina Hiuskiinne

Keskivahvan pidon hiuskiinne sopii kihartamisen alle, kiharoiden kiinnittämiseen, kampausten väsäämiseen ja lookkien viimeistelyyn. Monitoiminen hiuslakka, jossa on kevyt pito. Ei jätä hiuksia tahmeiksi. Tuotteessa on Biozellille ominainen, miellyttävän kevyt tuoksu. Ei sovi tuoksuherkille. Yksi suosikkilakoistani markettituotteista, hyllystä löytyy jo täysi kappale. Hinta n. 5€.

Biozell Color mask

Loppuun päässyt sävynaamio on helmiäissävyinen Soft ice, joka sopii vaaleiden hiusten sävyn ylläpitoon. Otin kuvaan mukaan myös tämänhetkisen hiusvärini ylläpitäjän, jota sekoitan pienen turauksen hoitoaineen sekaan noin kerran viikossa (tai kun muistan). Värinaamiot ovat hyvä tapa raikastaa hiusväriä tai ylläpitää olemassa olevaa väriä mutta suosittelen kampaajana pysymään varovaisena sävytteiden kanssa, sillä myös nämä ovat hiusvärejä, vaikka sisältävätkin hoitavia ainesosia. Näiden hinta on n. 7,5€ ja maskeja pystyy sekoittelemaan keskenään.

Onko sulla Biozell- lemppareita? Onko merkki sulle entuudestaan tuttu?

Kauneus Hiukset Suosittelen