Kuka on Ida M?

Olen puuhaillut Beauty by Ida M- blogin parissa puolitoista vuotta, enkä muista että olisin koskaan raottanut verhoa oman tarinani taakse. Halusin pitää oman elämäni erillään blogi-minästäni ja tavallaan haluan pitää edelleen pienen hypyn näiden kahden välillä mutta koen kuitenkin blogistani puuttuvan pienen palasen. Palasen itsestäni, josta te ette ehkä vielä tiedä paljonkaan. Tämä postaus on siis pieni raapaisu ja tarina tämän blogin äärellä häärääjästä, bloggaajasta eli minusta. Miten kaikki alkoi? Miksi kauneusblogi? Kuka oikeastaan on Ida M blogin takana?

Kuva: Yksi suosikkilookeistani blogihistoriani aikana!

Olen Ida (koko etunimeni Ida-Maria, josta lyhenne Ida M), 27-vuotias tamperelainen ja kauneusbloggaaja. Ammatiltani olen parturi-kampaaja ja alan töissä olen kuluttanut tiiviin 4 vuotta. Bloggaamisen aloitin jo varmaankin 17- vuotiaana, jolloin blogiskene oli hieman erilaista. Blogini oli silloin sekoitus lifestyle, muoti ja kauneus- teemoja ja muistan painineeni paljon blogin yhtenäisen teeman kanssa. Mikään ei tuntunut silloin sopivalta ja omalta, identiteettikriisi blogin parissa oli samassa jamassa kuin oma elämänikin siihen aikaan. Blogi uudistui useaan otteeseen vuosien varrella ja hain sopivaa teemaa blogilleni siinä onnistumatta, kunnes jätin koko blogiajatuksen sivuun. Keskityin opiskeluun, opiskelujen jälkeen töihin ja aloitin bloggaamisen samoihin aikoihin uudestaan, kun aloitin edellisessä työpaikassani. Ajatus oli selkeä; kauneusblogi, jossa purkaisin vuosien intohimoani kosmetiikkaa, kaunetta ja meikkejä kohtaan. Vaikka ammattini puolesta hiukset olisivat olleet lähimpänä osaamisaluettani, huomasin hyöriväni enemmän meikkien ja ihonhoidon parissa. Näistä kahdesta on tullut itselleni intohimo ja harrastus, joista tiedän jo jonkin verran ihmiseksi jolla on ”vain” parturi-kampaajan tutkinto. Vapaapäivinä löysin aina aikaa bloggaamiselle ja pian perustinkin blogilleni myös instagram-tilin (@beautyidam), jonne pääsin lisäämään reaaliaikaisemmin ideoita, ajatuksia, kuvia ja vinkkejä.

Vaikka olen pitänyt parturi-kampaajan työtä intohimona ja toiveena jo pitkään, olen etsinyt elämästäni muita merkityksiä. Kulunut vuosi on mennyt etsiessä unelma-ammattia, suuntaa jonne haluaisin itseni löytävän ja mahdollisuuksia edetä. Kauneudenhoito on intohimoni, siitä en pääse mihinkään. Haluaisin ehkä yhdistää intohimoni kirjoittamiseen sekä kauneudenhoidon tietämykseen esimerkiksi markkinoinnin, viestinnän tai vaikkapa tuotannon puolella. Tällä hetkellä pidän välivuotta pakon sanelemana ja keskityn blogin lisäksi pääsykokeisiin ja tavoitteisiini opiskelun suhteen. Tästä vuodesta tulee jännittävä ja hieman pelottavakin, sillä en osaa sanoa yhtään minne tulen päätymään.Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että asiat tuppaavat järjestymään kunhan on selkeät unelmat ja ajatukset mutta kuitenkin avoin ja kirkas mieli. Olen alkuvuonna keskittynyt  viimevuoden takaiskuista palautumiseen ja tarkentamaan tulevaisuuteen.

Kuva: Viimekesänä rakastin vapaapäivinä istua rannalla ottamassa aurinkoa ja kutomassa villasukkia! Villasukat ja kutominen ovat olleet toinen intohimoni opittuani kutomaan sukkia noin puolitoista vuotta sitten.

Blogini on ollut täysin omakustanteinen aivan alkuaskeleista saakka. Tänä vuonna sain ensimmäisen yhteistyöehdotuksen ja blogini on pyrähtänyt nousuun puolen vuoden sisällä hurjaa vauhtia, josta olen ollut suunnattoman iloinen. Salainen haaveeni on ollut yhdistää bloggaaminen työhöni tai tehdä siitä työ. En kuitenkaan koskaan aloittanut blogia ilmaisten tuotteiden ja lahjusten vuoksi vaan halusin jakaa tietouttani, fiilistellä meikkijuttuja ja kokeilla uusia juttuja täysin omakustanteisesti, jotta lukijat saisivat aitoja arvioita, kokemuksia ja ajatuksia kauneudenhoidosta. Aitous, kodikkuus ja raikkaus ovat avainsanoja kirjoittaessani blogia ja kerätessäni tänne postausideoita. Jos kuitenkin saan yrityksiltä sponsoroituja tuotteita tai teen yhteistöitä, seison täysin niiden takana ja haluan sen tietysti teille täysin ilmaista. Vaikka blogini nousisi tulevien vuosien aikana aivan eri sfääreihin, missä se liikkuu nyt, haluan silti pystyä palaamaan tähän postaukseen ja seistä edelleen sanojeni takana 100%sesti. Haluan uskoa että lukijoita kiinnostaa vielä tuulahdus vanhoja blogiaikoja, kun kuvat otettiin digikameralla vasten pesuhuoneen kaakeleita ja meikkikuvat eivät olleet täysin käsiteltyjä.

Tällainen minä olen, kolmenkympin tienoilla pyörivä, elämän tarkoitusta etsivä nainen, joka hullaantuu kosmetiikkaosastolla, selailee päivittäin uusimpia juttuja kauneusrintamalla ja rakastaa pientä sanailua. Olit sitten uusi tai vanha lukija, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi ja rohkaisen jakamaan toiveitasi, ajatuksiasi ja palautetta kommenttiboksissa tai sähköpostiini viiruzka@hotmail.com, jotta saadaan vuorovaikutusta aikaiseksi!

Miten sinä olet päätynyt blogiini? Sana kommenttiboksissa on vapaa!

Kauneus Oma elämä

Raikas kimaltava silmämeikki viidessä minuutissa (tutoriaali)

Rakastan meikkaamista. Meikkaaminen on ollut pitkään kaunistautumisen ja parhaiden puoliensa korostamisen lisäksi tapa rentoutua, kokeilla uusia asioita ja purkaa luovuuden paineita. Uskon kuitenkin että jokaisella, myös itselläni, on niitä päiviä kun aikaa on vähän ja haluaisi ehostaa itsensä edustavaksi kuitenkaan lopputuloksesta tinkimättä. Tähän olen kehitellyt vuosien varrella erilaisia keinoja, jolla saan vaiheita skippaamalla kauniita lopputuloksia ilman kuitenkaan herätyksen aikaistamista.

Ehostuksen tyyli on vaihtunut kohdallani vuosien varrella, nykyään se tarkoittaa kuulasta ihoa, pehmeitä sävyjä luomella ja ehdottomasti kiiltoa. Kiiltoa niin silmämeikissä kuin huulillakin. Näin saa kasvoille valoa, väriä ja raikkautta ilman liiallista näpertämistä aamuisin. Tässä postauksessa kerron vaihe-vaiheelta, miten tämä silmämeikki on mahdollista luoda n. 5 minuutissa!

Meikkiinhän kokonaisuudessaan itseltäni uppoaa sellainen 15-20 minuuttia, joka sisältää meikkipohjan teon (kosteusvoide, meikkivoide, peitevoide, puuteri, varjostukset, korostukset ja poskipuna) sekä kulmien ehostus (kulmapomade sekä -geeli). Näihin menee yleensä eniten aikaa. Silmämeikki yleensä jää viimeiseksi ja silloin kun kuitenkin olisi tarkoitus jotakin väriä luomille saada, ei aikaa ole kuin se 5 minuuttia.

  1. Pohjusta luomet sinulle sopivalla pohjustustuotteella. Käytin luomivärin alla suosikkipohjustajaani Macin Painterly Paint potia.

2. Lisää valitsemaasi luomiväriä luomivakoon ja ylöspäin häivytellen, sekä silmän ulkonurkkaan (vaaleanruskea sävy, käytin Jeffree Starin Androgyny– paletin sävyä Safe word).

3. Lisää hieman tummempaa sävyä samalla siveltimellä vaaleanruskean sävyn päälle luomivakoon, häivytä vaaleanruskean sävyn kanssa liukuvaksi. Tämä sävy jää kuitenkin hieman alemmaksi, kuin mitä ensimmäinen vaaleampi sävy. Valitse sävy silmien väriisi sopivaksi, esimerkiksi hieman lämpimämpi suklaanruskea, tiilensävyinen punaruskea tai vaikkapa luumunruskea (Jeffree Starin Androgyny- paletin Androgyny- sävy). Lisää samaa sävyä myös kevyesti alaluomelle.

4. Kiiltoa liikkuvalle luomelle. Tähän sopii metallinsävyinen, kiiltävä luomiväri, nestemäinen glitterluomiväri tai tämä itse käyttämäni luomiväri eli Nyxin Foil play cream eyeshadow sävyssä Beauty buzz. Lisää kiiltoa sormella tai siveltimellä liikkuvalle luomelle (luomen keskelle) ja häivyttele kevyesti ulospäin.

5. Lisää ripsiväriä sekä hieman hohtoa luomen sisänurkkaan sekä kulmaluulle avartamaan katsetta (käytin tähän samaa tuotetta, jota käytin myös kasvojen korostusksessa eli Maybellinen Master chrome metallic highlighter sävyssä Molten rose gold).

Valmista! Meikki on superhelppo tehdä eikä tässä voi vaaleita luomivärisävyjä käyttämällä mennä helposti vikaan. Tutoriaalissa käyttämäni meikit sinun on helppo hankkia esimerkiksi Bangerhead.fi:stä*, josta löydät mm. tuon Nyxin Foil play- luomivärin useammassa eri sävyssä sekä lisäksi useita vaihtoehtoja kuultavan silmämeikin tekoon.

Kauneus Meikki Tutoriaalit