Osalla jo ennen syntymää. Nyt on nimittäin viimeinen ukaasi vauvalle annettu, jos peliliikkeitä ei ala tapahtua niin 9 kk kylpyläloma loppuu tylysti maanantaina. 

Kävin siis kontrollissa lasketun ajan tiimoilla ja edistystä tai merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei ollut sitten niin yhtään. Nada. Kahdessa viikossa kohdunsuu ei ollut kypsynyt yhtään, tarjoutuva osa vielä niin korkealla että voitiin jälleen vahvistaa sukupuoli 🙂 Täysin epäkypsä tilanne oli tuomio. Painoarvio oli jo 3.7 kg ja pitäisi olla alle 4 kg jos aikoo alateitse syntyä eli määrättömästi ei voi jäädä odottelemaan ja tässä epäkypsässä tilanteessa käynnistäminen ei ole vaihtoehto. 

Joten sain sitten valita vauvan potentiaalisen syntymäpäivän 🙂 22.2. oli jotenkin iskevämmän kuuloinen kuin 19.2. joten otin sen. Plus aloin vähän jänistää, perjantai tulee niin pian! Sillä vaikka alkuun olin taipuvaisempi sektiota kohtaan niin kummasti sitä on kypsynyt alatiesynnytyksen kannalle ja nyt vähän harmittaa jos sitten sinne sektioon kuitenkin päätyy. En sinällään sektiota pelkää, en neuloja enkä puudutuksia, mutta mieluusti voisin jättää sen toipumisen väliin. Etenkin kun tuntuu että viimeiset 9 kk vointi on ollut vain tasaisesti huononeva ja maalisuoran häämöttäessä sitä niin odottaa että joskus tulisi se hetki kun vointi on parempi kuin viime viikolla. Tietty se piste sektionkin kanssa tulee, mutta ensin siinä voi tulla vielä tästä nykyisestäkin voinnista pudotusta aika lailla… en ihan uskalla ajatella mitä se sängystä ylösnousu haavan kanssa on kun se nykyäänkin on melkoista tuskaa liitoskipujen vuoksi. 

Mutta tällä mennään nyt sitten. Tietysti vähän huvittaa että tuli niin kauheasti stressattua ja pohdittua sitä sektio vs. alatiesynnytys-päätöstä, kun tosiasia on se että näitä voi päättää ja sitten siinä käy miten käy 🙂 Edelleenkin paras neuvo mitä olen saanut oli lääkärin ”synnytys on dynaaminen tapahtuma jonka kulkua on mahdoton täysin ennustaa” – toimikoon se siis mantrana tästä eteenpäinkin!

Kuvituksena viime viikkoisen kuvauksen tuotoksia! 

No shit, Sherlock. Yhtä hyödyllinen neuvo kuin raskaus ei ole sairaus ja ei kannata miettiä sitä synnytyksen kulkua. Ja nämä kaikki synnyttäneiltä naisilta, jotka selvästi kärsivät jonkinlaisesta muistinmenetyksestä tai muuten kieroutuneesta huumorintajusta. 

Viimeisillään raskaana olevan nukkuminen on helppoa kuin heinänteko! Seuraat vain allaolevia ohjeita niin nukkumatti saapuu luoksesi tuota pikaa. 

• Asettele itsesti sänkyyn. Normaalin neljän (oikea, vasen kylki, selkä, vatsa) asennon sijaan sinulla on kaksi vaihtoehtoa, kyljellään. Toki ensin asettelet 1-3 tyynyä tukemaan helvetillisen kipeää lantiota, joka ei muuten saa olla milliäkään vinossa tai tulee tuska. Myös jalat olisi hyvä pitää päällekkäin koska muuten lantioon tulee kiertoa ja sehän tiedetään mihin se johtaa. Lisäksi kyljessä on joku hermopinne, joka vaatii vielä yläselän taivuttamista taaksepäin. Kukapa ei nukahtaisi rennosti asennossa josta ei voi liikkua yhtään!
• Käytit asennon asetteluun sen verran aikaa, että tulee taas pissahätä. Nouset ylös, vingahdat pari kertaa liitoskipuja, istuskelet sängyn laidalla hetken kun supistaa ja linkutat vessaan kuin polviproteesileikkauksesta tullut. Toista ylläoleva.
• Tähän meni kuitenkin sen verran aikaa että vauva ehtii herätä ja aloittaa öisen 40 min jumppasarjan.
• … jonka jälkeen voikin käydä taas vessassa.
• Tässä kohti otsaasi kasvanut elin on jo niin iso että vieressä nukkuvan miehen tyyni yöuni ottaa niin silmittömästi päähän että nukkumiselle voi sanoa hyvästi tältä erää. 

Huoh. Ainut hyödyllinen asia mitä tästä loppuraskaudesta on sanottu on se, että sen tarkoituksena on tehdä äidin olo niin epämukavaksi että alkaa olla ihan sama miten se lapsi tulee sieltä ulos. 

***

Uneen liittyen kylläkin mutta hiukan positiivisemmissa fiiliksissä (ja enemmällä unella) askartelin viikonloppuna äitiyspakkauksen makuupussiin uudet kankaat! Vihreä oli ihan ok, ei mitenkään suosikkikuosia mutta eihän se nyt mitenkään sopinut meidän vaunujen väriin 😉 Tosimummon ohjeilla ei kun ratkomaan. Hiukan siinä pohdin että jos en saakaan tätä kokoon niin sitten ei oo makuupussia, mutta jostain syystä mitä käsitöihin tulee, itsetuntoni on rikkumaton. En tajua miksi en voisi olla yhtä itsevarma esim. töissä. Koska ihan oikeasti olen lähtenyt yrittämään kaikenlaisia projekteja ja onnistunut niin iltapuvussa ilman kaavoja kuin nojatuolien verhoilussa. How hard can it be?

Noh, tämä ei varsinaisesti ollut vaikeaa. Toki tätä käsitöiden onnistumisprosenttia nostaa se, että en ole turhan vaativainen itselleni työn laadusta, eli tässäkin vetoketjut olisi saanut varmasti siistimmin paikalleen 😀 Lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikka sinällään olisi kannattanut valita ehkä joku vähän tummempi kangas, tuolta alta krokotiilit aavistuksen vielä häämöttää. Mutta tykästyin tuohon Marimekon Kompotti-kankaan väreihin niin että en saanut sitten enää muita harkittua. Alla vielä alkuperäinen lähtotuote. Näitä äitiyspakkauksen makuupusseja saa käytettynä muutamalla eurolla, jos haluaa koittaa eikä sitten kuitenkaan riskeerata sitä uutta kappaletta.