Elämänvaiheisiin tuppaa liittymään lauluja, tässä omani. Jonkinlaisessa aikajärjestyksessä alkuraskaudesta loppua kohti. 

Don Huonot ja Laura Närhi – Surunkerääjä

Olen Donkkareiden suhteen vähän myöhäisherännäinen, tutustuin vasta kun bändi oli jo hyvän aikaa sitten lopettanut. Noh, kesällä pääsin vihdoin keikalle ja kuulin myös tämän uuden biisin. Jotenkin kesällä se oli lohduttava ja lempeä, nyt en edelleenkään pysty kuuntelemaan sitä, koska raskauspahoinvointi tulee niin voimakkaasti mieleen.

Zen Cafe – Eipä tiennyt tyttö

Tämäkin liittyy alkuraskauteen, juoksulenkkeihin kesällä ja alkusyksystä. En ole koskaan erityisesti välittänyt biisistä, mutta tässä hormonimyrskyssä ”eipä tiennyt tyttö kuinka monta askelta on alttarilta äidiksi ja kuinka vaihtuu rytmit vuosien” sai aikaan nimenomaan juostessa jonkinlaisen hallittoman tunteenpurkauksen 😀 Myöskin ”nyt jos kestät tämän vuoden niin on seuraava, jos kestät sen niin kestät sitten varmaan vielä yhden” tuntui kuvaavan jotenkin sitä pahoinvoinnin loputtomuutta ja kuinka joka aamu vain piti nousta töihin ja jaksaa vaikka ei olisi enää jaksanut yhtään. 

R.E.M. – It’s the end of the world (as we know it)

Kertosäe soi usein päässä, melko itsensä selittävä 😀 Koska mitä tahansa vauvan syntymän jälkeen tapahtuukaan, ainut varma asia on ettei elämä ole enää koskaan sellaista kun se on nyt. Se, että pääsenkö kertosäkeessä siihen ”I feel fine”-kohtaan riippuu vähän päivästä…

Sam Smith – Writings on the wall

https://youtu.be/8jzDnsjYv9A 

Okei, menee enemmän yleiseen ajankuvaan kuin raskauteen sinällään. Kuuntelin tätä paljon syksyllä kun istuin kirjastossa lukemassa tenttiin valehtelematta kaikki syksyn viikonloput. Biisi ei sinällään ole mielestäni terävimpiä Bond-tunnareita, mutta jos tuosta jättää jotenkin sen X-factor-balladimaisen kertosäkeen kuuntelematta niin ihan ok ja jollain tavalla sopii elokuvaan kuitenkin. 

Weezer – Hash pipe

Olin unohtanut koko biisin täysin jonnekin nuoruuteen, kunnes törmäsin siihen syksyllä. Ei mitään syvällisempiä merkityksiä lyriikoilla, mutta niille päiville kun on vaan niin prkleen vaikeaa kaikki ja tekisi mieli haistattaa pitkät kaikille alkaen bussikuskista, päätyen työkavereihin ja asiakkaisiin 😀 

Tiukoissa hetkissä joutuu turvautumaan suuriin ajattelijoihin, kuten Jack Reacheriin. Joka on mm. opettanut, että paras hetki tehdä rynnäkkö jonkun kotiin on aamuneljältä, se on henkisesti heikoin hetki vuorokaudesta. Tai nothing ventured, nothing gained. Mutta päivän opetus liittyy lähinnä siihen, että tulevaisuuden tapahtumia on sinällään aika turha vatvoa, koska ne joko tapahtuu tai ei tapahdu. Like flipping a coin.

Esimerkiksi eilen olin vähän liian kiirellä liikkeellä, liukastuin ja hiukan horjahdin ja naps sanoi symfyysi. Sen jälkeen ei ole montaakaan askelta otettu. Olin tietysti illalla jonkin verran huonona siitä että en ehkä kävele ikinä enää, mutta either it will or it won’t happen. Turha pohtia nyt vaan kiristää tukivyötä kireämälle ja koittaa pärjätä. 

Sama juttu perätilan kanssa. Kaikenlainen asiaan perehtyminen ei oikeastaan ole muuttanut mitään, joko se syntyy alateitse tai sektiolla. Like flipping a coin. Ulos on tultava kuitenkin ja ilmeisesti useammassa tutkimuksessa on päästy tulokseen että kahden vuoden seurannassa ei ole ollut eroa äidin tai lasten lopputuloksessa. Sektioryhmä valitti enemmän kipua vatsalla ja alatieryhmä välilihassa, go figure. 

Muutenkin yritän tässä kehittää positiivista asennetta, koska ei sillä voi mitään hävitäkään. Positiivista on esim. kaikki ne uudet taidot joita tässä raskaudessa oppii kuten

• kaupungin bussireitit hahmottuvat ihan uudella tasolla kun suunnittelee liikkumisensa kävelyn minimoiden ja ah mikä ilo onkaan kaupungilla kun se lähimmäksi kotiovea suuntaava bussi tuleekin just sopivasti!
• taito nukkua mahdollisimman pitkään yhdellä kyljellä. Entinen levoton sängyssä pyörijä pystyy vetämään parikin tuntia putkeen yhdellä kyljellä koska kääntäminen ei oikein ole vaihtoehto.

 Joten, gangstarappia päivään vaan kaikille muillekin!