”Ei kai me siellä totuutta kerrota” oli miehen siskon neuvo, jonka viisaus alkoi valjeta minulle vasta sen neuvolakäynnin jälkeen. 

– Niin isä saa tästä auditista nyt viisi pistettä, että ihan turvallisella alueella ollaan

– heh, ei sun silti tarvitse enempää juoda (minä yrityksenä keventää tunnelmaa)

– Niin onko teillä siis ollut ristiriitoja juomisen suhteen?

– *facepalm* Ei, ei ole ollut ristiriitoja.

Onneksi olin taitavasti muotoillut omat pisteeni vain kolmeksi. Mutta oikeasti, jos kysymykseen ”niinä kertoina kuin joit alkoholia, kuinka usein joit yli 6 annosta” vaihtoehdot on a) en koskaan tai b) kerran kuussa, niin mitä siihen pitäisi vastata? Kyllä, olen joskus juonut yli kuusi annosta kerralla (shock, horror!) mutta viime kerta taisi olla reilu vuosi sitten yllätys 30-v juhlissani. 

Noh, onwards and upwards. Sitten arvottiin hetki laskettua aikaa. Näin itse kuvittelin, että se olis suhteellisen helppo määrittää, ottaen huomioon että ihan täsmälleen tiedetään punktiopäivä ja siirtopäivänä siirretyn alkion ikä, mutta ehei. Neuvolantäti arpoi raskauskiekon kanssa hetken ja päätyi siihen, että tää sun laskettu aika olis sitten 18. huhtikuuta. Hetken aikaa siinä hiljakseen sulattelin tietoa, että onpa suhteellisen pitkä raskaus, mutta onneksi sitten myös terkkari päätyi siihen että kyllä se on kuitenkin jo helmikuussa. No hyvä. 

Selektiivisiä totuuksia joutui toki kertomaan myös heti alkuvaiheessa,  että no millä mielelellä olet ollut, onko positiivisia ajatuksia raskaudesta? Vaikea siinä on rehellisestikään sanoa, että kuule mulla ei ole ollut viimeiseen kuukauteen positiivisia ajatuksia oikein yhtään mistään vaan paha olo koko ajan, mutta rehellisesti ottaen en näe mitä hyötyä siitä olisi kenellekään. Ei ole mitään, mitä se terkkari voisi sanoa tai tehdä auttaakseen tätä asiaa, ainoastaan aika voi. Ja itsekin tajuan sen verran, ettei minun vitutukseni ole sen kohdussa olevan solurykelmän syytä, vaan osittain hormonaalinen reaktio nopeasti muuttuneeseen elämään.

Varsinainen huumoripommi oli toki neuvolasta saadut esitteet. Jos jonkun elämä niillä paranee niin lähtötilanne ei ole ehkä ollut kovin korkea 😀 On tärkeää kuunnella toista parisuhteessa. Parisuhteeseen ei kuulu kolmansia osapuolia. 

Vielä viihdyttävämpi oli se paksu Liberon sponssaama raskaukirjanen, joka oli a) kömpelösti käännetty ja b) osin jopa virheellistä tietoa sisältävä. Näin terveydenhuollon ihmisenä itsekin pisti silmään kohdassa lääkkeet ja raskaus alaviite mielialalääkkeet, jossa ensin puhutaan pitkälti trisyklisistä mielialalääkkeeistä (joita nykyään aika harvoin käytetään masennuksen hoitoon ja enemmänkin kipuongelmiin) ja sitten mainitaan myös toinen masennuslääkeryhmä, ”onnellisuuspillerit”. WTF?! En ole ikinä kuullut, että kukaan viittaisi SSRI-ryhmän lääkkeisiin nimellä ”onnellisuuspillerit” (lainausmerkkeineen), muuta kuin ehkä 1980-luvun amerikkalaisessa populaarikulttuurissa.

Epiduraaliosio oli myös huvittavaa luettavaa, niitä on kuulemma kahdenlaisia, sellaisia jotka puuduttavat jalat kokonaan niin ettei voi liikkua ja sellaisia jotka sallivat kävelyn. WTF ja VMP, jälleen. Kaikki epiduraalit voivat puuduttaa jalat ja joka puolella tähdätään siihen että niiden kanssa voisi kävellä. Walking epidural on sekin joku amerikkalainen termi, jota ei suomalaisessa kirjallisuudessa oikein esiinny ollenkaan, ainakaan 2000-luvulla. 

Sokerina pohjalla oli myös ylipainoisen äidin kuva ja kuvateksti ”jotkut naiset voivat lihoa liikaa raskausaikanaan”. Hei miten ois jos me laitettais tähän valtion jakamaan opetusmateriaalin vaikka sun kuva esimerkkinä lihavasta äidistä, sopiiko?”

Sain viime viikolla raahattua itseni lenkille tämän jatkuvan, loppumattoman, vellovan pahoinvoinnin keskeltä. Kuuntelin pitkästä aikaa vanhoja Scandinavian Music Groupin biisejä ja mietin, että hemmetti kun tässä maailmassa on tehty paljon biisejä parikymppisen ihmisen tuskasta kasvaa aikuiseksi ja aikaansaada normaali parisuhde. Että ei voisi vähempää kiinnostaa nyt tässä vaiheessa, että juotko kahvisi kylmänä vai kuumana, maidolla vai ilman kun itse en pysty edes harkitsemaan ko. tuotetta. Missä on laulut siitä, miten jaksaa kun on koko ajan paha olo ja on vaan pakko jaksaa vaikka ei yhtään jaksaisi, miten paljon pelottaa että tämä vielä tästä muuttuu pahemmaksi ja laatta lentää loputtomasti ja miten tämä kesä meni sitten tässä, ei pussailtu poikia aidan takana.

Toisaalta mietin, että jos niitä biisejä vain sitten ajattelisi kertovan tästä elämän vaiheesta. Jos sen on oltava niin kuin se on, niin olkoon sitten niin! Että tämä raskaus olkoon matka ja näin minä vihellän matkallani, vaikka menisikin päin helvettiä. 

Kaikkihan ei nyt mene päin helvettiä oikeasti, mutta onneksi kaveri varoitti että ensimmäisen kolmanneksen lähinnä vituttaa ja näinhän se on ollut. Tämä tosin sattuu ajallisesti pari viikkoa sitten pahentuneeseen pahoinvointiin ja kuolemanväsymykseen. Sama kaveri yritti varmaankin lohduttaa, mutta onnistui lähinnä pelottelemaan vielä paljon hirveämmäksi muuttuvalla pahoinvoinnilla ja myötätunnottomilla neuvolantädeillä jotka eivät anna jäädä sairaslomalle silloin kun oksentaa pelkän vedenkin ja paino laskee viikossa useita kiloja. Hrhhh. 

Niin ja se neuvola. Tässä yleisessä ahdistuneisuudessa olen kehittänyt siitäkin jonkun kammon jo valmiiksi, että siellä on joku DDR-henkinen hirmutäti joka vaan sitten kuulustelee vihannesten syönnistä ja nalkuttaa painosta. Kun noin oikeasti mun elämäntavat on jos ei ihan täydelliset niin suhteellisen lähellä niitä, olen koko aikuisikäni ollut enemmän tai vähemmän samassa normaalipainossa, verenpaine matala ja kolesterolit ihanteellset, syön kasviksia ja harrastan liikuntaa. Mun täytyy jotenkin toistella näitä itselleni että oikeasti olen ihan hyvä ihminen, vaikka nyt liikunta ei tuotakaan juuri mitään iloa vaan lenkillä käyminen on sellaista hampaat irvessä suorittamista että saisin pidettyä tämän hyvän ihmisen statukseni. Huoh. 

Jotenkin tätä kaikkea ei auttanut edes viime viikon varhaisultra, jossa näkyi reipas yksisikiöinen kohdunsisäinen raskaus ja vahva syke viikkoja vastaten. Sekin oli lähinnä surrealistinen kokemus, ihan kuin ne olisi näyttänyt jotain videota joka ei varsinaisesti liity minuun mitenkään. Minusta kun tuntuu ennen kaikkea siltä, että olen sairaana, ei raskaaana. Enkä voi sanoa että nyt olisi ihan kauhean positiivisia fiiliksiä just tällä hetkellä tästä ja sekin tuntuu pahalta, että ei ole positiivisia ajatuksia raskaudesta, lähinnä haluaisi unohtaa koko asian (tänä iltana haluat unohtaa sen, ehkä olla niin kuin ennen) ja tosiaan olla oma itseni vielä hetken. Kun eikö tässä pitänyt olla tämä 9 kk aikaa opetella luopumista, mutta tämä tuli nyt kyllä kaikki ihan heti ja luopumisen tuska on kyllä vielä käynnissä. Ja sillä pienellä alkioraukalla on jo EEG-aaltoja, että toivottavasti se ei jotenkin aisti tätä kaikkea. 

Ja sitten vielä too much information-varoitus ja viikon tunnustus, homma meni niin pitkälle että kun jopa päästiin lähelle harrastaa seksiä (sekin on loppunut, ensin oli hoidot ja munasarjat turpeat ja kipeät, sitten ne oli kipeät kuukauden punktiosta ja nyt on kertakaikkiaan niin paha olo ettei ole ikinä tehnyt näin vähän mieli seksiä, huolestuttaa jo miehen puolesta) niin ainut mitä pystyin ajattelemaan on kuinka se ultraäänen pullea turvonnut kohtu ei näytä minun kohdultani yhtään ja mitähän se alkio EEG-aaltoineen nyt tykkää tästä. Sanomattakin selvää että ei onnistunut sitten se juttu sillä kertaa. 

Ainut mikä huvittaa on Feissarimokat, mihinkään syvällisempään ei nyt kykene. Paitsi avautumispostauksiin näimmä. Eihän elämä nyt tietysti ole ihan näin synkkää koko ajan, mutta viime aikojen ilot on lähinnä ollut viikonloput kun voi vihdoinkin nukkua sen 12-14h päivässä minkä haluaa 😀