Etukäteen en tiennyt mitä toivoa, sittä että tosissaan nopealla aikataululla edettäisiin ivf:iin vai että joku sanoisi että pöh, turhaan tässä hötkyillään, kyllä te siitä ihan luomukonstein pystytte raskaaksi tulemaan. Ennen kaikkea pelkäsin sitä, että jos endometrioosi vaatii leikkaustoimia ennen hoitoja.

Noh, vastaukset olivat kutakuinkin samanlaisia kuin aiemminkin. Tavallaan voisi katsoa vielä hetken aikaa, koska en ole vielä niin vanha etteikö voisi odottaa, mutta toisaalta koko ajan on pelko endometrioosin pahenemisesta. Inseminaatiota voitaisiin kokeilla, mutta sen onnistumisprosentti on muutenkin aika matala ja endometrioosipotilaalla vielä matalampi. Kolmantena vaihtoehtona on ivf, joka tietysti on hoitomuotona kaikkein raskain mutta myös tehokkain. 

Lisämausteen hommaan tuo se, että kerran ultraäänessä minulla on nähty sactosalpinx, eli toinen munanjohdin on mahdollisesti tukossa. Miksi, en tiedä. Ehkä endometrioosista, koska en ole koskaan sairastanut mitään sukupuolitauteja tai muitakaan tulehduksia, jotka voisivat munanjohtimen tukkia. Toisaalta tämä on nähty ultrassa vain kerran, mutta voi kuulemma vaihdella kuukautiskierron mukaan. Joten seuraava etappi on aukiolotutkimus, johon siihenkin liittyy tosin pieni lisäriski tulehduksesta endometrioosipotilaalla, mutta saisin ennaltaehkäisevät antibiootit tätä ajatellen. Päädyttiin sitten tekemään se ensin ja sitten sen perusteella jatkot, luultavasti ivf. 

MUTTA. Jos se torvi on tukossa, se pitää poistaa ennen ivf:ää, koska muuten sieltä valuu koko ajan vatsaontelon nestettä kohtuun ja se estää alkiota kiinnittymästä. Voi paska. 

Ymmärrän kyllä että nämä ovat rutiinitoimenpiteitä ja riskit ovat päiväkirurgiassa pienet. Mutta kun en halua… Kaikessa leikkaustoiminnassa on aina riskinsä, ja se tulee suhteuttaa siihen miksi leikkausta tehdään. Ongelma on nyt se, että eihän se tukkeutunut munanjohdin siellä varsinaisesti minua haittaa. Eli minä tämänhetkisessä olotilassani en siitä kärsi enkä leikkauksesta hyödy, muuta kuin mahdollisesti parantuneena ivf-onnistumisprosenttina. 

Aika monet ihmiset ovat ihan ohimennen todenneet, että jos niitä lapsia ei olisi luontaisesti tullut, niin eivät olisi niitä hoidon alkaneet hankkia. Ja pakko on kyllä sanoa, että tuossa leikkausjutussa menee minullakin joku raja. Neuloilla saa pistää ja hormoneja syöttää, mutta jotenkin siihen leikkaukseen en vain haluaisi. 

Kysymys kuuluukin, mitä olisit valmis tekemään saadaksesi lapsen? Minä en tiedä. Ja hiukan ärsyttää, että mies on sitä mieltä että tämä on no big deal, sitten vaan tehdään se leikkaus. Vaikka huomautinkin, että kun mies joutui polvivamman vuoksi leikkaukseen, suri sitä niin paljon että osti kalliin takin itselleen lohdutuslahjana suoraan ortopedilta tultuaan… 😀

Ja lisävuodatus vielä, kavereille avauduin whatsappissa asiasta, yksi ehdotti ensin koirien hankintaa ratkaisuna lapsettomuuteen (joo, like I’ve never heard that before, ihan kuin sanoisin sinulle että minun mielestäni te lapsettomat jotka otatte koiran lapsen jättämän aukon tilalle olette säälittäviä), sitten kysyi etteikö me yritetä luomuna ollenkaan (joo, jos olisit kuunnellut olen kaks vuotta jo tiennyt ettei se luultavasti tule luomuna onnistumaan ja mieti ite kuinka kauan haluat odottaa ihmettä ja odotella suolistosi liimautuvan yhdeksi paketiksi sillä aikaa) ja sen jälkeen totesi leikkauksesta/hoitoprosessista että mahtaako se nyt olla sen vaivan arvoista… kiitos vaan tuesta. Sitähän tässä arvotaan, että onko tämä kaiken tämän arvoista, prkl.