Aurinko!

Sadekausi on ainakin toistaiseksi ohi ja aurinko paistaa! Kyllä tuota aurinkoa on jo vähän ehditty kaivata kun on pitänyt liikkua pitkissä housuissa ja pitkähihaisissa paidoissa kylmyyden takia. Aurinkolasit päähän ja ulos! 

Tuli sen verran taas kesäfiilis, että tämän kynsien kautta eläjän piti laittaa kynnetkin vähän värikkäämpään kuntoon. Tummanpunainen sai lähteä ja tilalle tuli oranssia ja valkoista. Otin niistä kuvankin, että pääsette samoihin fiiliksiin! Olisivat voineet olla siistimmät, mutta menköön. Harrastajapohjaltahan tätä tehdään. 😀

p6250001_2.jpg

Löysin äsken kaapista viime kesän suosikkihousut, eräät tietyt kaprit. Kokeilin niitä ja jouduinpa vähän naurahtamaan, koska eiväthän ne päälle mahtuneet! Uusi motivaationlähde painonpudotukseen: minähän tulen vielä mahtumaan
niihin housuihin! 

Muoti Oma elämä Meikki Päivän tyyli

Iho-ongelmat

Pääsin yläasteen ja lukion ajan vähällä ihonhoidon suhteen. Pesu aamuin illoin ja finnejä ilmaantui yksi tai kaksi sinne tänne – lähinnä stressaavimpaan aikaan, eli esim. koeviikkona. Olin tästä kovin helpottunut kun vertasin omaa ihoani monen muun pahaan akneen. Ylioppilaaksi päästyäni huokaisin helpotuksesta: kohta ei tarvitse niitä vähäisiäkään finnejä pelätä, kun ihon rasvaisuus vähenee aikuisikää lähestyttäessä.

Kun täytin 21, huomasin finnien määrän kasvavan. Erityisesti ne keskittyivät suun ympärille. Jonkin aikaa ihmeteltyäni googlettelin asiaa aikani ja päätin kokeilla Bactosan-pillereitä, joiden kerrottiin puhdistavan ihoa tuomalla ihonalaiset finnit pintaan. Tämän jälkeen niitä ei pitäisi tulla. Kolmen tai neljän viikon päästä kuurin aloittamisesta finnien määrä tuplaantui. Odottelin niiden katoamista ja ehdin aloittaa toisenkin Bactosan-paketin. Uudesta kuurista puolet syötyäni totesin, ettei tämä vaan toimi. Uusia finnejä tuli pari kolme joka yö, ja ne alkoivat olla jo kipeitä. Lopetin kuurin ja päätin kokeilla jotain muuta.

Suuntasin Emotion-kosmetiikkaliikkeeseen kysymään neuvoa puhdistusaineista. Sain mukaani näytteitä, joita kokeilin noin viikon ajan. Apua ei tullut. Soitin kosmetologillekin varatakseni aikaa puhdistukseen, mutta vapaata on vasta elokuussa! Aloin todella turhautua kasvoihini, sillä sitä finnimäärää ei enää meikilläkään meinannut saada peitettyä. Niitä alkoi tulla lisää niin, että leuka, suun ympärys ja leukaperät olivat finnirykelmien peittämät. Jopa kaulalle asti tuli pari, ja ne eritoten olivat todella kipeitä. Myös ohimoille, kulmakarvojen sekaan ja otsaan ilmestyi muutamia. Otsalle – alueelle, jossa edes ne muutamat yläasteaikaiset finnit eivät koskaan olleet viihtyneet. Kuten aiemmassa tekstissäni mainitsin, en ole oikein ikinä ollut tyytyväinen kroppaani. Kasvot olen aina saanut edustuskuntoon meikillä. Nyt sitäkään mahdollisuutta ei ollut, joten olin ajoittain todella masentunut, eikä huvittanut lähteä mihinkään.

Googlettelin asiaa lisää, nyt keskityin ruokavalioasioihin. Löysin keskustelua siitä, että maitotuotteet ja viljatuotteet voivat aiheuttaa aknemaisen reaktion. Monella sivustolla kehotettiin myös juomaan paljon vettä ja syömään sinkkitabletteja suurella annostuksella, maitohappobakteeritabletteja ja kalaöljykapseleita. B-vitamiinin syöntiä kehotettiin välttämään. Siispä lisäsin kaikki edellä mainitut aamupalan yhteyteen ja jätin monivitamiinin ottamatta. Vähensin juustojen, maidon ja kerman määriä huomattavasti. Kahvimaitonakin käytän homogenoimatonta yömaitoa, joka kuulemma sopii ainakin pienempinä määrinä nautittuna paremmin kuin ”normimaito”. Viljatuotteita en ennestäänkään syö karppauksen ansiosta, joten oli edes yksi muutettava asia vähemmän. Ulkoisena hoitona olen ottanut aurinkoa kasvoille vähintään 15 minuuttia päivässä. Meillä on myös keinovalolamppu, joka toimii hyvin auringon korvikkeena. Sen edessä olen istunut noin neljästi viikossa viitisen minuuttia kerrallaan.

Iho alkoi rauhoittua. Uusia finnejä tuli enää ehkä yksi per yö ja olemassaolevat alkoivat vähitellen kuivua pois. Tekemistä kuitenkin vielä on. Palasin Emotion-kauppaan etsimään sopivampaa tuotetta, pakkohan sellainen oli olla. Sain kokeiltavaksi Sensai-tuoteryhmään kuuluvaa puhdistusainetta. Olen nyt pessyt kyseisillä tuotteilla kasvojani parin viikon ajan ja selvä muutos on huomattavissa! Iho alkaa olla suht tasainen, vaikkakin finnien punaiset kohdat näkyvät vielä selvästi. Meikin alta niitä ei kuitenkaan bongaa.

Nyt kun pahimmat finnit on saatu kuriin, olen kokeillut monella blogilla hehkutettua Freemanin ananasnaamiota yhdistettynä aspiriiniin – itse asiassa testasin sitä juurikin tänään! Kylläpä oli sileän tuntuinen iho, etenkin niistä kohdin mistä uskalsin sitä hieroa enemmänkin ihoon, eli finnittömiltä alueilta. Täytyy muutaman päivän välein tehdä homma uusiksi, jos vaikka saataisiin nämä loputkin näpyt kasvoista sen avulla!

Vielä on matkaa siihen ihanaan persikkaihoon, mutta tuntuu, että pahin on nyt takana. 🙂 Tsemppiä kaikille finneistä kärsiville, kyllä te ne vielä päihitätte!

Kauneus Liikunta Terveys Iho