Näitä stressin aiheita tosiaan riittää. Nyt on vähän pinnallisemman puoleni vuoro. Kroppani on asia, johon en ikinä ole ollut tyytyväinen. Lukuun ottamatta ehkä lapsuusvuosia, jolloin stressaavin asia oli etsiä kaveripiiristä se, jolta ehkä löytyisi Ditto Pokémon-korttipakasta.  Nyt kovasti kaipailen tuota loppuvuoden aikaa, jolloin paino oli jotain ihan muuta kuin viime aikoina, enkä siltikään ollut tyytyväinen! Sama asia siis toistui tämän kanssa, kuin edellisen blogikirjoituksen raha-asiassa. Sitä kaipaa minkä on jo menettänyt. Mikä klisee!

Olen siis 170-senttinen ja tuolloin loppuvuodesta 2010 painoin suunnilleen 70kg, joka on ihan mukavasti painoindeksillä laskien siinä normaalilla akselilla. Mittojani katsoessa olen malliltani tiimalasi, mutta peilistä katsoo mielestäni päärynä. Toisaalta äitini aina jaksaa jauhaa kuinka vääristynyt kehonkuvani on, ehkä se sitä sitten onkin. Mainitsin viime tekstissä kuinka rahaa paloi mm. baareissa hyörimiseen. No, rahaa meni ja kiloja tuli. Kovasti ihmettelin miten puntari viikko viikolta näytti suurempaa lukemaa, mutta en huolestunut, sillä olin jo puolisen vuotta noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota, eli karppausta. Uskottelin itselleni, että kyllä ne kilot siitä karisisivat,  dieetillä on vain menossa sellainen tasaisempi vaihe? Loppujen lopuksi huhtikuussa lukema oli jo 80kg, joka oli kova isku. Korkeimmillaan paino kävi 81 kilossa.

En koskaan ole pitänyt itseäni lihavana, edes tuolloin 81-kiloisena. Hyvä ystävänikään ei uskonut, kun sanoin että olisin painoindeksiltäni normaalipainon rajoissa, vaikka pudottaisin 15-20 kiloa. En kuitenkaan tuntenut oloani hyväksi, joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. En pitänyt esim. siitä, miten lempivaatteeni eivät enää mahtuneet päälle ja sisäreidet hinkkasivat toisiaan vasten tehden sortsien pitämisen mahdottomaksi.

Ensitöikseni jätin alkoholin pois kuudeksi viikoksi, jona aikana huomasin painonkin lähtevän laskuun. Kiristin samalla myös vhh-ruokavaliotani. Paino lähti tasaiseen laskuun pudoten noin 0,5-1kg viikkovauhtia. Alkoholi on ollut mukana kuvioissa enää ehkä kerran pari kuussa, kun kavereilla on ollut synttäreitä, tai esim. vappuna. Pari päivää alkoholin jälkeen paino on jumittunut tai noussut maksimissaan 500g, mutta pian se on taas jatkanut putoamistaan. Tuplasyy olla juomatta: säästyy rahaa ja paino putoaa! Siinä on motiivia kerrakseen. Eikä kyllä yhtään harmita, ettei voi ottaa kuppia. 🙂

Tänään puntari näytti 75 kiloa, joten kiloja on karissut kuusi noin 2,5 kuukaudessa.  Mittanauhakin on ollut mukana näiden kuukausien myötä ja olen aamun mittausten mukaan päässyt yhteensä 15 sentistä eroon. Aivan mahtavaa. 🙂 Vielä on samanmoinen matka edessä, että päästään vanhoihin lukemiin. Aion kuitenkin jatkaa vielä 70 kilon rajapyykistä eteenpäin. En tahdo määritellä tiettyä kilomäärää – lopetan kun olen kehoni kanssa sujut. Alustavasti tähtäimessä voisi kuitenkin olla noin 60 kiloa, se on mielestäni ihan sopiva 170-senttiselle.  Mittanauhan lisäksi olen kuukausittain ottanut itsestäni kokovartalokuvia – niksi, jonka opin amerikkalaisilta laihdutussivustoilta. Toivon, että kehonkuvani paranee kun näen muutoksen omin silmin.  

Tänä aamuna otin taas uudet kuvat ja vertasin niitä kolme viikkoa vanhoihin. Vartalon mallistani johtuen vyötärö on se, mihin kilot kertyvät viimeisenä, mutta josta ne lähtevät ensimmäisenä. Sen kyllä huomasi. Neljän sentin muutos edelliseen on selvä. Herkimmin kilot kertyvät alavartaloon: reisiin ja lantioon. Muutama sentti on sieltäkin lähtenyt, mutta muutosta en vielä kuvissa huomannut. Ehkä kuukauden tai parin päästä!

Painoni on kyllä aina ollut sellainen vaikea aihe. Ystäväpiirini on hyvin hoikka, enkä tunne oloani mukavaksi heidän keskellään. Toivon, ettei tämä nyt mene yli. Syömishäiriö on viimeinen asia mitä tähän sekamelskaan nyt tarvitaan. Onneksi etenkin äitini tukee vahvasti ja pistää kyllä kapuloita rattaisiin, jos jokin on menossa väärään suuntaan. Luin äsken täällä kirjoittelevan Saaran blogitekstin samaisesta aiheesta. Todella hyvä teksti – olen ihan samaa mieltä siitä, että peilikuvaansa pitäisi oppia rakastamaan. Itse teen tämän kanssa vielä töitä, mutta olen mielestäni menossa oikeaan suuntaan.

Ruokavaliostani vielä sen verran, että karppausta tulen kyllä jatkamaan sen sopivan kilomäärän löydyttyäkin. Hiilarimäärää vain voi kenties vähän nostaa, jotta paino pysyy samana, eikä putoa enempää.

Onko muita karppaajia ja/tai painonsa kanssa kamppailevia?

http://www.youtube.com/watch?v=KQ6zr6kCPj8
Lopuksi biisi, jonka tahdissa on kiva karistaa kiloja tanssilattialla. Selvin päin tietenkin, ettei juomista tule niitä korvaavia hiilareita. 😉