Sunnuntaipostaus: blogin vaihtoehtoiset nimiehdokkaat
Rakkautta & Mamarkiaa -blogin MARI L heitti hauskan blogihaasteen: mitkä olivat Bluestockingin vaihtoehtoiset nimiehdokkaat ennen blogin perustamista? Tartun haasteeseen, täältä pesee:
PUNAKYNÄ
Olisi ollut hiton hyvä! Vähän liiankin hyvä, nimi oltiin nimittäin Lilyssä jo tajuttu: täällä on oikeasti Punakynä-blogi! Myös Punakone kutkutti. Jos ikinä perustan urheilublogin, otan jälkimmäisen käyttöön.
F-WORD tai F-SANA
”Friday. My second favorite F-word.” Ensimmäinen on tietenkin feminismi. Nämä nimiehdokkaat olivat mukana ihan viime metreille.
MINJA KOSKELA
Mietin myös blogin nimeämistä omalla nimelläni. Hylkäsin ajatuksen, koska halusin blogista paikan, joka on minun mutta joka ei ole yhtä kuin minä. Todettakoon, että tämän nimipohdinnan yhteydessä mietin myös, haluanko ylipäänsä kirjoittaa omalla nimelläni ja omilla kasvoillani. Päätös, jota en ole katunut, mutta jonka pitkällisestä pohdinnasta olen hyvilläni: julkisesti yhteiskunnallisista asioista ja feminismistä kirjoittamiseen liittyvät lieveilmiöt eivät aina ole olleet kivoimmasta päästä. On yleisesti tiedossa, että yhteiskunnallisesti aktiivisia naisia pyritään usein hiljentämään – mutta juuri se on minulle yksi syy pitää meteliä.
SINISUKKA
Tässä vaiheessa nimipohdintaa oltiin jo tosi lähellä nykyistä nimeä. Sinisukka oli kuitenkin sanana makuuni vähän turhan söpö. Koitin samaa englanniksi – ja se oli siinä!
Bluestockingia on kutsuttu myös tulikiviblogiksi ja feministiblogiksi. Tykkään erityisesti ensimmäisestä, joka oli kaverini leikkimielinen sutkautus eräissä juhlissa parin skumppasatsin jälkeen.
Miten te päädyitte oman bloginne nimeen?
Bluestocking Facebookissa, Minja Instagramissa. Kommentointi sallittu vain Lilyn rekisteröityneille käyttäjille.