Kiltit voittavat miljardipelin

lily_supercell.jpg

Hyvä sika.

Pehmeät tunteet muuttuvat rahaksi: 1,1 miljardiksi euroksi. Suomalaispelifirma Supercellin suuri kauppa on pohjimmiltaan kiltteyden voitto. Blogissaan ilonörtit pelaavat mölkkyä metsässä ja kehuvat, kuinka yhdessä päättäminen on mahtavaa. He hankkivat sankarin maineen vain kertomalla maksavansa mielellään veroja.

He ovat kivoja, ja kivat saavatkin rikastua, ajattelevat rikkaita yleensä vihaavat kanssakansalaiset.

Miljardi tuli kuitenkin syvemmältä kuin Ruoholahden hymyilevistä toimistotyöläisistä. Miljardi tuli tunteista ja aineettomasta hyvyydestä.

***

Suomessa on vihdoin opittu pelaamaan muillakin tunteilla kuin löllyvällä melankolialla. Menestys alkoi yksinkertaisella tunneleikillä. Angry Birds perustuu kostonvimmaan, kun pelaaja tuhoaa nautinnollisesti rikkaat siat. Viha on tunteista kaikkein nopein, eikä lintuja jaksa heitellä kuin hetkittäin.

Supercellin kehittyneemmät, miedommat pelit taas tunkevat osaksi jokaista päivää, kun farminhoidosta tulee huoneenlämpöistä rutiinia. Farmipeli Hay Dayssa pelaaja tavoittelee rahaa vain sen takia, että saa rakentaa uusia latoja, katsella puskien kasvavan ja vuohien mussuttavan karsinoissaan. Virtuaalifarmari pärjää yksin, mutta puutarha kukoistaa naapuriviljelijöiden avulla.

Taistelupeli Clash of Clansissa murskataan kilpailijakyliä, mutta taistelukierre hidastaa oman kaupungin rakentamista. Rahaa tulee ja menee, mutta oma maa pysyy.

Pelaamattomat ihmiset – kuten Kauko Röyhkä – eivät ymmärrä, kuinka kilpailun ohittaa yhteistyö, hidas puuhastelu ja uuden luonti. Ei se paljon eroa harrastusrockbändin perustamisesta.

Joku voisi sanoa, että pelimaailmassa ystävistä tulee vain välineitä omalle menestykselle. Supercellin maailmat antavat kuitenkin mahdollisuuden monenlaiseen käytökseen. Se on itsestä kiinni, kuinka mulkku haluaa olla.

***

Pakkomielteisimmät pelaajat kuluttavat tuhansia euroja digikultakolikoihin, mutta muut saavat olla halutessaan rauhassa maksuilta ja mainoksilta. Supercell on onnistunut luomaan siis vähemmistöriippuvuuden joka hyödyttää enemmistöä. Eikä siinä mitään pahaa ole, sillä elämä ilman tunnepakkomielteitä on lähes arvotonta.

Hyvä peli ei pääty koskaan, mutta kiltti voittaa aina.

 

 

Lue Tero Kartastenpään edelliset Punakynät:

Haloo! Ei taas uutta puhelinta 

Koska kiekkoleijonat tulevat kaapista 

Synnytys ei saa olla naisten armeija

Kävelijä, älä ole vauva

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Roosalle nauhalle kateelliset

Jos olisin sepelvaltimotauti, olisin todella kateellinen rintasyövälle.

Sepelvaltimotauti on edelleen suomalaisten yleisin vakava sairaus ja kuolinsyy, mutta sillä ei ole omaa kuukautta, söpöä rusettia, teemaväriä eikä teemaväreissä myytäviä suoristusrautoja ja suklaapatukoita, joita ostamalla voi osoittaa vastustavansa sepelvaltimotautia.

Myös Suomen yleisimmän syövän, eturauhassyövän, on syytä olla kateellinen rintasyövälle. Movember on tunnettuudessa vain ohut amishaituva ylähuulessa verrattuna Roosa nauha -kampanjaan, vaikka viiksien kasvattaminen liittyy syövän vastaiseen työhön yhtä paljon kuin Geishan mussuttaminen.

***

Ei sillä, etteikö tietysti olisi erittäin tärkeää tutkia sairauksia ja lisätä tietoisuutta niistä.

Mutta rintasyövän, kuten muidenkaan sairauksien lääketieteellinen tutkimus, ei voi painottua sen pohjalle, kuka kykenee pystyttämään makeimman markkinointitempauksen, jossa rahat kerätään viime kädessä yksityisiltä ihmisiltä.

Ja yksityisen ihmisten tietoisuus- ja empatiakapasiteetti on tunnetusti valikoiva ja rajallinen.

Sitä kiinnostavat lähellä olevat asiat, jotka näkyvät usein telkkarissa ja Ärrän tiskillä. Siis karrikoidusti: oman maan köyhät enemmän kuin Romanian köyhät, rintasyöpä enemmän kuin malaria, söpöys enemmän kuin rumuus.

Kolikon kilauttamisesta on myös kiva saada jokin pikku muisto, jota voi näytellä.

***
Roosa nauha -kampanja on ennen kaikkea virkistävä buustaus kaupallis-synkeän syksyn keskellä niille, jotka on tarkkaan valikoitu mukaan yhteistyökumppaneiksi. Se on win-win-win-piirileikki, jossa tuotetta myydään, syöpäjärjestö saa pikkusiivun rahaa ja leikkiin houkuteltu kansalainen on ostanut hetkeksi hyvän mielen.

Ja entäs sitten, sanoo markkinatalous.

Roosassa nauhassa on vähän sama eettinen ongelma kuin lastensairaalakampanjassa: tarkoitus on hyvä, mutta siinä väkisinkin asettuvat eriarvoiseen asemaan sellaiset ihmisryhmät, vieläpä sairaat, joista toiset ovat herttaisia, mediaseksikkäitä ja vaaleanpunaisia, ja saavat tynnyrikaupalla sympatiarahaa, kun taas toiset ovat vain sairaita ja epätunnettuja. Hyvinvointivaltion perusidea on estää tällaiset jaottelut.

Jos joku perustaisi säätiön, jolla kerättäisiin rahaa lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon epätasapainon ehkäisemiseen ja tutkimusrahojen oikeudenmukaiseen jakoon, antaisin heti kolme euroa. Saisinpa siitä sitten sateenkaarirusetin rinnukseen tai en.

Ruskealla nauhalla on monta merkitystä, kertoo aikamme tietäjä Wikipedia: Esimerkiksi koomikko George Carlin on käyttänyt sitä merkityksessä ”Eat Shit Motherfucker” kommentoimaan kaikkia muun värisiä kantaaottavia nauhoja.

 

brown-ribbon.gif

 

Hyvinvointi Terveys Uutiset ja yhteiskunta