Bluestocking

Kun jäbät duunaa leffoja, on naisen tehtävä olla seksikäs

Kävin katsomassa Patty Jenkinsin ohjaaman Wonder Womanin yksin kesällä. Leffateatterissa oloni oli edellisillan juhlintaa vastaava: tukkani oli likainen, farkut kiristivät ja hiippailin saliin seiniä pitkin, etten olisi törmännyt sattumalta tuttuihin. Mutta sitten tapahtui jotain. Wonder Woman oli yhtä samastuttavaa adrenaliinipiikkiä, ja elokuvan loputtua olin tyystin unohanut likaiset hiukset ja kiristävät housut. En sillä hetkellä epäillyt […]

Bluestocking

Bluestocking vastaa Jari Sinkkoselle

Kun mediassa halutaan kommentti liittyen lapsiin ja sukupuoleen, soitetaan lastenpsykiatri Jari Sinkkoselle. Ei siksi, että Sinkkonen olisi sukupuolen moninaisuuden asiantuntija, vaan koska silloin saadaan takuulla räväkkää matskua. Viimeksi Sinkkonen avasi sanaisen arkkunsa viime viikolla. Vastaan nyt muutamiin hänen tuolloin esittämiinsä (tyhjiin) väitteisiin: Sinkkonen: “Minä en tällaista moninaisuuspuhetta ymmärrä alkuunkaan. Pojalla on munat ja tytöllä pimppi […]

Bluestocking

Eriarvoisuus kasvaa ja siksi yhteiskuntaluokista pitää puhua

Muotikuvaston klisee: ylivalottuneessa kuvassa malli syö snägärisafkaa betonilähiössä. Jalassaan hänellä on korkkarit, joiden OVH:lla voisi ostaa koko kioskin. Mutta kun tämä on fantasiaa! Tämä on mielikuvia ja leikkiä! Ihanaa eskapismia! Paskan marjat. Minä olen lähiölapsi. Olen kasvanut juuri sellaisessa betonikylässä, jossa käyminen on nykyään kaupunkilaishipstereiden eksoottinen harrastus. Matkustetaan johonkin upeaan kaupunkiin ja ollaan että ohhoh, […]

Bluestocking

Mitä yhteistä on Pirkko Arstilan kolumnilla ja #MeToo-kampanjalla?

Ex-uutisankkuri ja toimittaja Pirkko Arstila kirjoitti ET-lehteen keskustelua herättäneen kolumnin otsikolla Vihjailevat helmat. Tekstin pihvi oli siinä, että Arstilaa korpesi marketissa hänen edellään jonottanut nuori nainen, joka oli Arstilan mukaan pukeutunut väärin ruokakauppaan: ”Katselin tyttöä ihmetellen, miksi nuori nainen elämänsä heilimöinti-iässä haluaa pukeutua noin rumasti.” Arstila ei tosin tyytynyt arvioimaan ainoastaan tytön pukeutumista, vaan päätti […]

Bluestocking

Kyllä, missikisat voivat ottaa kantaa!

Viime viikon sunnuntaina Perussa järjestettiin missikilpailut. Missikisat eivät ole koskaan olleet järin poliittisia tapahtumia, mutta Perussa päätettiin toimia epäpoliittista perinnettä vastaan. Missit nimittäin ilmoittivat vartalonmittojensa sijaan tilastoja naisten kohtaamasta väkivallasta Perussa. Tähän tyyliin: ”Mittani ovat: 82 naisten murhaa ja 156 naisten murhan yritystä tämän vuoden aikana.” Suomessa missikisat ovat päässeet otsikoihin poliittisen vaikuttamisen sijaan lähinnä […]

Bluestocking

Huippukokkinaisia on vähän, koska keittiö on seksistinen työpaikka

CW: Sovinismi, misogynia Viime viikolla Kari Aihinen kohautti lataamalla täyslaidallisen syitä sille, miksi naisia on keittiöalan keskeisillä paikoilla vain kourallinen. Jemina tarttui aiheeseen välittömästi ja kirjoitti tuttuun tapaansa mainion vastineen. Itse lähestyn aihetta toisesta näkökulmasta. Väitän nimittäin, että naisia on ammattikeittiössä töissä vähäinen määrä, koska mieskokkien hallitsema keittiökulttuuri on umpiseksistinen. Aihisen mukaan syyt naiskokkien vähyydelle […]