Bluestocking

Tiukkapipoinen feministi tilittää

“Rento feministiryhmä linjasi, ettei ryhmässä käydä toistaiseksi islam-aiheisia keskusteluja”, kertoo Nyt-liite. Jutussa ryhmän modet perustelevat päätöstä rajata islam-keskustelut groupista näin: ”Riippumatta siitä, kuka ne on aloittanut, keskustelu on aina mennyt siihen, että ei-muslimit valkoiset puhuvat siellä muslimien päälle.” Ja näin: “Muslimijäsenet ovat tulleet sanomaan, että hei, meidän päälle vain puhutaan, me ei olla sanottu tähän […]

5+1 vinkkiä (akateemiseen) kirjoittamiseen

5+1 vinkkiä (akateemiseen) kirjoittamiseen

Teen tällä hetkellä kahta ansioduunia. Päivisin opetan musiikkia yläkoulussa ja lukiossa ja iltaisin teen väitöskirjaan liittyvää työtä eli pääasiassa luen ja kirjoitan. Vaikka tekstin kanssa operoiminen onkin mielestäni pääasiassa kivaa, olen kuitenkin joutunut kehittämään tekniikoita, joiden avulla saan opetus- ja kirjoitushommat sovitettua yhteen edes suhteellisen jouhevasti. Koska seuraavat niksit ovat olleet kirjotustyön suunnittelussa avuksi, ajattelin […]

Bluestocking

Kuinka nainen pokataan?

Oletko joskus ollut baarissa tyttökavereidesi kanssa ja saanut yllättäen ja pyytämättä seurueeseenne sinnikkään miehen, joka ei pyynnöistä huolimatta poistu paikalta? Minä olen. On sanomattakin selvää, että kaikki miehet eivät käyttäydy näin, mutta ilmiö on joka tapauksessa tunnistettava. Tällä tavoin toimiva jantteri on saattanut katsoa Yle Areenalta dokumentin nimeltä Kuinka nainen pokataan? Dokumentissa maailmankuulut POKAUSGURUT antavat […]

Halpaketjujen feministipaidat – kyseenalaista vai voimauttavaa?

Halpaketjujen feministipaidat – kyseenalaista vai voimauttavaa?

  Ostin kuvan paidan viime keväänä. Sanoman allekirjoitan edelleen, mutta paitaa en ehkä enää ostaisi. Jos shoppailet Gina Tricotin tai H&M:n kaltaisissa ketjuliikkeissä, sinulta tuskin on jäänyt huomaamatta, mikä on syksyn kovin statement-hitti: tekstipaidat, jotka julistavat girl poweria ja feminismiä. Tekstipaitailmiö alkoi jo keväällä, jolloin itsekin hommasin kuvan T-paidan ja Girls Unite -hupparin. Lisäksi kuljin […]

Bluestocking

Tiedemaailma ei ole objektiivinen

Luin taannoin artikkelin siitä, miten (mies)tutkijat eivät usko tieteellistä dataa, jonka mukaan naisia kohdellaan akateemisessa maailmassa epätasa-arvoisesti. Artikkeli linkkaa suoraan lukuisiin sosiologian tutkimuksiin, jotka osoittavat naistieteentekijöiden tienaavan vähemmän ja etenevän hitaammin kuin mieskollegat. Erään tutkimuksen mukaan naistutkijaa pidetään myös vähemmän pätevänä kuin miestutkijaa, vaikka heidän meriittinsä ja koulutuksensa olisivat tismalleen samat. Miksi näitä tuloksia ei […]

Bluestocking

Miksi en valita veroista

Säännöllisin väliajoin joku avaa keskustelun siitä, että Suomessa ei voi rikastua töitä tekemällä, koska hyvätuloisten pitää maksaa niin hirveästi veroja. Viime viikolla tämän avauksen teki korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Hän ilmaisi Twitterissä huolensa siitä, että jos 4000 euroa tienaava ihminen saa 1000 euron palkankorotuksen, joutuu kyseinen henkilö maksamaan palkankorotuksesta veroa 506 euroa. Se […]

Bluestocking

Finlaysonista ja palkkatasa-arvosta

“Kumma, ettei tällaisia asioita saada ratkottua 2010-luvulla”, tuumi viime viikon Helsingin Sanomissa Jukka Kurttila, teksiiliyritys Finlaysonin toimitusjohtaja viitaten sukupuolten palkkaepätasa-arvoon. Kurttila päätti perustaa Finlaysonin nimissä kampanjan palkkatasa-arvon puolesta: Syyskuussa naiset maksavat ostoksistaan 83 senttiä euroa kohden. Avaus on tärkeä, muttei täysin ongelmaton, onhan kyseessä mainoskampanja. Ensinnäkin, ajatus siitä, että kaikilla naisilla – tai kaikilla ihmisillä […]

Bluestocking

Synnyttäminen ei ole kansalaisvelvollisuus

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmaisi eilen huolensa suomalaisten syntyvyyden vähenemisestä linjaamalla, että Suomeen pitäisi lanseerata synnytystalkoot. Samaan hengenvetoon Rinne totesi, että suurten ikäluokkien syntymän tietämillä suomalaisia kannustettiin lastentekoon sloganilla “neljäs isänmaalle”. Oli kuulemma käyttis mainoslause. En edes.   Ensinnäkin, minun kohtuni ei ole talkooharava. Jos joskus synnytän, niin teen sen visusti synnytystalkoiden ulkopuolella ja ainoastaan […]

Bluestocking

Suomalaisuus ei ole yhtä kuin valkoisuus

Kotikaupungissani Turussa oli eilen kamala päivä. Puukon kanssa keskustassa riehunut mies tappoi kaksi ihmistä ja puukotti lisäksi kahdeksaa. On järkyttävää seurata, kun oma arkiympäristö muuttuu panajaismaiseksi. Myös tapauksen käsittely herättää ihmetystä.   Sisäministeri Paula Risikko kertoi eilisiltana tiedotustilaisuudessa, että epäilty on ‘ulkomaalaisen näköinen’. Sama ilmaus toistui useissa medioissa Helsingin Sanomia myöten. Siis ‘ulkomaalaisen näköinen’. Anteeksi […]