Tänään luin sanomalehdestä tällaisen kappaleen:

Michelle Obamasta voisi tulla Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti, koska Barack Obama ei ole oikeasti musta. Näin kirjoittaa valkoinen miestoimittaja, jonka mielestä Barack Obama ei ole oikeasti musta, vaan häntä ainoastaan pidetään mustana. Valkoisen miehen värianalyysin tuloksena Obama positioidaan uudelleen vaaleanruskeaksi. Vaaleanruskealla Obamalla ei voi olla omistajuutta mustaan kulttuuriin. Valkoinen mies valistaa, että Obamalla ”ei ole kosketusta Yhdysvaltain mustien historiaan” eikä ”isovanhempia, jotka olisivat kertoneet sukutarinoita orjuuden ajoista, eikä vanhempia, jotka olisivat taistelleet kansalaisoikeuksien puolesta”. Tästä syystä, kertoo valkoinen miestoimittaja, Obama ei ole musta. Jostain syystä mieleeni tuli tämä teksti.

Kun valkoinen ihminen kirjoittaa mustien kokemuksista ja ei-valkoisten ihmisten yhteiskunnallisista positioista, on syytä olla valppaana. Muuten voi käydä, kuten Obamaa käsittelevän tekstin kohdalla: se kalskahtaa ikävästi kokemusten ja syrjinnän vähättelyltä (ja ihan vähän myös mansplainaamiselta, I might add). Tekstissä valkoinen kirjoittaja kertoo, millainen on oikea musta. Mustuus historiallisena ja yhteiskunnallisena positiona tulee näin määritellyksi valkoisesta lähtökohdasta, ei mustien ihmisten kokemuksista käsin.

Minä en voi enkä aio valkoisena ihmisenä kirjoittaa enkä kertoa ruskeiden ihmisten kokemuksista, olisi arroganttia ja jokseenkin elitististä edes yrittää. Mutta toivon, että valkoinen miestoimittaja klikkaa Ruskeiden tyttöjen blogiin. Sillä rakkaat valkoiset ihmiset: joskus meidän on tarpeellista olla ihan vaan turpa kiinni ja kerrankin kuunnella.