Mistä sen tietää?

IMG_7055.JPG

IMG_6819.JPG

Viime päivinä on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Tässä mielivaltainen tiivistelmä viime viikosta.

Mistä tietää, ettei olekaan enää nuorekkaasti cool vaan salakavalasti vanheneva täti-ihminen? Seisot bussipysäkillä perjantai-iltana, kun kädet taskussa laahustava nuori jätkä lähestyy sinua kysyen ”Onks sul heittää kessuu?” Suustasi pääsee tahattoman virallinen ”Ei, en polta, valitettavasti” ja jätkä katoaa yön pimeyteen naureskellen taas yhdelle kohtaamalleen böndelle. Vaikka savuttomuus ei olekaan millään lailla ”valitettavaa”, päätät unohtaa opettajan roolisi hetkeksi ja opetella ensi kertaa varten huomattavasti katu-uskottavamman ”Sori mä en blaffaa”. Swag.

Mistä tietää, että sokerin syönti on lähtenyt taas aivan lapasesta? Tuparit on tulossa ja jääkaappi on ihan hätää kärsimässä, kun se on ahdettu täyteen tarjottavia. Eräs nimeltä mainitsematon sokerihiiri haluaa kuitenkin ehdottomasti pyöräyttää vielä pellillisen ällömakeita rocky road brownieseita, sillä ”makeaa ei todellakaan ole vielä tarpeeksi”. Noh, vielä viikko tupareiden jälkeen tämä samainen sokerihiiri vetelee iltapalaksi näitä ”ehdottoman tarpeellisia” diabetespommeja, joita jäi jostain kumman syystä ainakin 30 yli. Suunniteltu juttu? Ei kai…

Mistä tietää, että edellisenä yönä on tullut valvottua vähän liian myöhään? Huomaat nauravasi holtittomasti kaikelle mahdolliselle. Hihityksen aiheena saattaa olla niinkin yksinkertainen asia kuin jalkakylpy. Tai pariskunnat, joiden sukunimet ennen naimisiinmenoa olivat Helle ja Pakkanen sekä Kananen ja Kukkonen. Hilpeyttä herättävät myös sisarusten hauskat nimiparit, kuten Alli ja Anssi (=allianssi) sekä kaksoset Mona ja Lisa. True story 😀

Mistä tietää, että oma kroppa on vähintäänkin outo? Saavut kotiin noin viidentoista minuutin mittaisen kävelymatkan jälkeen, eikä ulkona edes ole ollut mitenkään erityisen kylmä. Tunnet jaloissasi kuitenkin erikoista kihelmöintiä. Alat vaihtaa vaatteita ja huomaat, että polvesi ovat jäätyneet. Kyllä – polvet. Ja siis ihan pelkät polvet, muuten jalat ovat täysin normaalit. ”Jokainen keho on erilainen” ja sitä rataa…

IMG_7324.JPG

IMG_7293.JPG

Niin, ja mistä tietää, että on valinnut asuinkaupunkinsa oikein? Ihan vaan jo siitä, että koko ajan tekee mieli kulkea pää pilvissä – sekä kuvaannollisesti onnesta soikeana että myös kirjaimellisesti näitä uskomattoman upeita rakennuksia ihaillen. Helsinki on siitä mahtava, että aina, kun löytää uuden tyylikkään talon, nurkan takana odottaa vieläkin vaikuttavampi. Leon Levinsteinia lainatakseni: I walk, I look, I see, I stop, I photograph.

 

Erinomaista uutta viikkoa!

 

Bisous,

Kati

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Lily Talks: inspiroiva ilta Kulosaaressa

img_7264.jpg

IMG_7262.JPG

IMG_7263.JPG

IMG_7259.JPG

IMG_7261.JPG

Kuten olette ehkä huomanneet, kirjoitustahtini on päässyt taas viime aikoina vähän hiipumaan, sillä opehommat ovat vieneet sekä aikani että huomioni lähes täysin. On myös taas kerran tuntunut siltä, ettei omassa tekemisessä ole mitään järkeä, ja sanottavaa on ollut vaikea keksiä. Mutta nyt on kuulkaas virtaa taas vaikka ja mihin!

Vietin eilisillan A-lehtitalossa Helsingin Kulosaaressa, jossa meille Lilyn bloggaajille pidettiin inspiroiva ja kattava koulutus. Illan aikana tapasimme Trendin ja Lilyn päätoimittajan Jenni Liedon, saimme Lilyn tuottajalta Anna Karhuselta vinkkejä timanttisen sisällön luomiseen sekä syvennyimme SEO-optimointiin A-lehtien web-analyytikon Mika Oksasen johdolla. Suureksi ilokseni tilaisuudessa oli puhumassa myös Start living your best life:n ihana Elisa, jonka blogin välityksellä olen itse vuosia sitten tutustunut ensimmäistä kertaa blogimaailmaan. Eihän siinä voi muuta kuin innostua, kun pääsee kuulemaan alan konkarilta omakohtaisia kokemuksia ja neuvoja!

Huikean ohjelman lisäksi meitä hemmoteltiin maittavalla välipalalla, uusimmalla Trendillä sekä runsaalla goodie bagilla. Kaikista parasta koko illassa oli kuitenkin muiden lilyläisten tapaaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Oli kiva huomata, että Lilyn kannustava ja positiivinen ilmapiiri ei rajoitu vain tänne verkkoon, vaan sama meininki onnistutaan aikaansaamaan ihan livenäkin. Nyt voi kirjoitella taas ihan uudella innolla, kun tietää olevansa osa näin mahtavaa porukkaa!

Kiitos upeasta illasta toimitukselle ja muille lilyläisille!

 

Bisous,

Kati

 

Ps. Alimmassa kuvassa uudet blogisiskot Eveliina (Life with us) ja Essi (Essi Helppi). Käykääs vilkaisemassa likkojen juttuja!

Suhteet Oma elämä Höpsöä