Syksyni äänikirjoina

Kirjoitin viime alkusyksystä koosteen alkuvuoden aikana kuunnelluista äänikirjoista, joka on luettavista tästä linkistä. Nyt ajattelin tehdä koosteen vihdoin, mitä on tullut kuunneltua loppuvuoden aikana. Itselleni fyysiset kirjat ovat aina se ehdoton rakkaus, mutta äänikirjat tuovat ehdottomasti kivan lisän siihen ohelle: eipähän tarvitse lopettaa lukemista vaikka siivoamisen ja lenkkeilyn ajaksi! Tässä siis syksyn aikana luetut äänikirjat:

Lokakuu

Pajtim Statovci: Bolla

Fuksiporukassamme heräsi idea lukupiirille lokakuun kosteina iltoina (puhun valitettavasti säästä enkä  iltojen kuvauksesta, kiitos koronan) ja äänestimme porukalla Bollan ensimmäiseksi kirjakerhokirjaksemme! Minulla on ollut tarkoitus jo pidempään tarttua ihan mihin vain Statovcin teoksiin, joten en ollut valinnasta pettynyt. Bolla oli aivan huikea ja osoittautui yhdeksi lempparikseni vuoden kirjoista. Se on luettavana välillä varsin karskia ja inhottavaakin, mutten muista milloin olisin lukenut juonellisesti niin koukuttavaa ja eheää romaania. Rajut aiheet, paljon tunteita sekä (ainakin itselleni) odottamaton loppu. Tykkäsin valtavasti.

Stephenie Meyer: Keskiyön aurinko

En teininä ole ollut kovinkaan suuri Twilight-fani, mutta jokseenkin kirjat minulle yläasteella maistuivat. Jollain tavalla aistin sen ikäisenä niissä olevan jotain vähän väärää, mutten silloin osannut oikein sanoittaa, mistä tunne kumpuaa. Myöhemmin olen varsin tietoinen siitä, miten Edward on ihan karsea poikaystävä, mutta se ei silti ole vienyt multa pois näiden guilty pleasure -arvoa! Meyer on mielestäni taitava kirjoittaja ja lukisin häneltä kyllä mielelläni lisää kirjoja, tosin kaikkea muuta kuin romantiikkaa. Keskiyön aurinko on paikoitellen jopa tylsää luettavaa, mutta kuvaa mielestäni silti osuvasti ei-ihmisen (Edwardin) näkökulmaa tarinasta: jaarittelua, ylianalysointia sekä todella yksityiskohtaista huomiointia, joka on mahdollista lähinnä vain yliluonnolliselle olennolle, ei ihmiselle. Luki tämän kerran ihan vanhojen aikojen muistelemiseksi, muttei säväyttänyt enää. Voin kyllä uskoa, miten Meyer on tätä sanonut todella vaativaksi kirjoittaa.

Marraskuu

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

Tämä oli kyllä loistavaa kuunneltavaa! Itse inhoan kauhua ja trillereitä, mutta tämä ei nimestään huolimatta sitä kuitenkaan ole, vaan perehtyy ehkä enemmänkin psykologian ja filosofian kautta sarjamurhaaja -aiheeseen. Koukuttava ja välillä provosoivan ärsyttävä, mutta kuitenkin (onko väärin sanoa) ”mukavaa” ajanvietettä. Koen, että tämä on ehkä enemmän viihteeseen tähtäävää, kuin jännitykseen.

Jordan B. Peterson: 12 elämänohjetta – Käsikirja kaaosta vastaan

Tämä oli täysi floppi ja petyin kyllä aika pahasti. Peterson tuntui nojaavansa raamattuun näine elämänohjeineen, missä sinänsä ei ole aatepohjansa takia mitään pahaa. Otti vaan päähän aika paljon, että jaarittelemalla saa vanhat asiat uusien kansien sisään muka maagisesti ”uusina oivalluksina”, kun vain tarpeeksi jauhaa aiheen vierestä. Siinä vaiheessa, kun aiheinaan meni esimerkiksi victim blaming:n kanssa yli, jätin suosiolla kesken. Menee mielestäni samaan kategoriaan Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan -kirjan kanssa: jos haluat valkoiselta heteromieheltä itsestäänselvyyksiä vinkkien muodossa elämästä selviytymiseen ja koristeltuna etuoikeuksilla, saatat ehkä tykätäkin.

Antti Holma: Kaikki Elämästä(ni)

Holman teoksesta ollaan paljon kohistu koko syksyn ajan. Tartuin tähän oikeastaan vain rakkaudestani Auta Antti –podcastia kohtaan enkä juurikaan ottanut selvää etukäteen, millaisesta romaanista on kyse. On kyllä kirjoittajansa näköistä autofiktiota, muttei tällä kertaa osunut ihan suoraan sieluun. Hyvää ajanvietettä tämä tosin oli ja välillä ihan ääneenkin nauroin päähenkilön juttujen muistuttaessa itseäni muutamasta läheisestä kaverista. Lopun tarina, jonka päähenkilö on kirjoittanut rakastetulleen, kuitenkin vei sydämeni: kyllä siinä helposti liikuttui.

Tästä muuten kiinnostuneena: oletteko lukenut Holman teosta siten, että päähenkilö olisi suoraan Antti itse? Mielestäni yksi teoksen kiehtovuutta lisäävä kohta oli se, ettei se ole suoraan ilmaistu olevan omaelämäkerta, vaan autofiktiota. Monet kuitenkin lukevat teosta suoraan kuin tarinana Antin elämästä. Itse tykkäsin tästä enemmän, kun kyseenalaistin vähän päähenkilön henkilöllisyyttä.

Joulukuu

Kate Elisabeth Russell: My Dark Vanessa

Tämän romaanin jälkeen olin pitkään aika sanaton. Tykkäsin ihan hurjasti ja koukutuin niin pahasti, etten muista milloin viimeksi olisin ahminut kirjan niin kertarysäyksellä (mulla taisi tähän mennä alle 48h, hui!). Tässä oli paljon epäkohtia, mutta kokonaisuutena kiehtova, mutta jollain tosi pelottavalla tavalla. Suosittelen, mutta jos hyväksikäyttö on triggeri, suosittelisin etenemään varoen.

David Attenborough: Yksi Elämä, yksi planeetta – Näkemys ihmeellisen maailmamme tulevaisuudesta

Attenboroughin kohdalla tekisi mieli vain jakaa rivi sydämiä. Tässä kirjassa hän esittelee ne asiat, jotka ovat menneet kuluneella vuosisadalla pieleen ja mitä meidän pitäisi tehdä, jotta planeettamme ekosysteemi pelastuisi – ja sitä myötä myös me ja monet muut maailmamme eläimet. Ensimmäistä kertaa ikinä, suosittelen kuitenkin samalta pohjalta tehtyä elokuvaa/dokumenttia. Liikkuvalla kuvalla varustettuna tuli aihe mielestäni paremmin esille ja teki suuremman vaikutuksen. Tätä suosittelisin kuitenkin kaikille, oli ilmastonmuutos sitten sydämenasiasi tai ei. Meidän kaikkien se pitäisi nähdä.