Anja Snellman – Sonja O kävi täällä

Anja Kauranen (nykyään Snellman, en tiedä kumpaa pitäisi käyttää ensin apua) on minulle ollut aiemmin vähän tuntemattomampi suomalainen kirjailija, enkä nyt juuri ymmärrä yhtään, miksi. Tää Sonja O löi mut kyllä ihan ällikällä koko teos!

Sonja O.

on nuori nainen, joka Helsingin Kalliossa yrittää löytää paikkansa maailmassa. Siinä kasvetaan nuoresta aikuiseksi tabujen, eritteiden, huumeiden ja moraalisten kysymysten myllerryksessä. Se on tarina, jonka minäkertoja kertoo erotiikkaa säästelemättä omia kokemuksiaan, muistelee lapsuuttaan ja koittaa saada selkoa siitä, mitä oikeasti haluaakaan elämältään. Näiden lisäksi teoksessa on pinnalla ajatus Venäjästä, evakkous ja hiljaisuus perheen sisällä, vaikenemisen kulttuuri sekä se, miten tämä vaikuttaa Sonja O:n kehitykseen pienestä lapsesta aikuisuuteen.

Anja Kauranen (Snellman) – Sonja O. kävi täällä

WSOY 1981, 295s.

Täytyy myöntää, että olin todella vaikuttunut Snellmannin kirjoitustaidoista. Rakastin tässä kirjan tyyliä kertoa tarinaa. Pitkätkin pätkät tapahtumien kuvailua ja sisäkkäistarinat punoutuivat yhteen ja saivat aikaan johdonmukaisia lukuja. Niissä oli rakennetta ja selkeyttä, joten kirjan juonen seuraaminen pysyi mahdollisena. Sisäkkäiset tarinat siis tässä mielestäni toivat tähän kirjaan jotain mielekästä. Joskus niissä on riskinsä tuoda teoksiin lähinnä sekavuutta, mutta nyt olin lähinnä koukussa. Imaisin tämän ihan muutamassa päivässä.

Kirjan julkaisun ajankohtana 80-luvun alussa teos oli kohu jo ennen julkaisuaan. Oli poikkeuksellista, miten nuori esikoiskirjailija ja vielä nainen, kirjoitti näin eroottisen, ruman ja häikäilemättömän teoksen. Kirjassa on tosiaan paljon ihmisten kurjaa kohtelua puolin ja toisin, rumaa nimittelyä, rujoja seksikuvauksia sekä mielenterveysongelmien puintia – päähenkilö esimerkiksi kirjautuu suljetulle osastolle puoleksitoista vuodeksi mielen järkkymisen takia. On lapsena koettua väärinkohtelua, laiminlyöntejä, syrjäytymistä, hyväksikäyttöä sekä kaikkea muuta sellaista, mitä ei ole niin mieltä kohentavaa lukea.

Mutta mä nautin kirjan lukemisesta.

Kuten Pirkko Saision Elämänmeno, jonka olen myös lukenut samalle kurssille kuin tämänkin, se kertoo meidän yhteiskuntamme huono-osaisimman elämänkohtaloista. Raaka rehellisyys ja suorasukaisuus on miltei realismin kaltaista kirjallisuutta, joka on nähtävästi ollut pinnalla 70-80-luvuilla Suomessa (mulla ei itseasiassa ole ollut aiheesta vielä luentoa enkä ole siis asiasta varma, toivon tosin oppivani tästä jotain lisää, kun sen aika koittaa). Olen kyllä nauttinut näiden vuosikymmenien proosasta ja ne ovat iskeneet aika hyvin kultasuoneen omalla kohdallani. En itse rehellisesti tykkää hirveästi ns. ”pilvilinnakirjallisuudesta”, jossa tarinat saavat onnellisia loppuja ja päähenkilö on etuoikeutettu ja eheä kokonaisuus, jolle tapahtuu elämässä jälleen ihania asioita. Tällä hetkellä imen itseeni kuin magneetti todellisia tarinoita, vähän raakojakin. Epäaitous ja onnelliset loput eivät myy tällä hetkellä, surkeus sen puoleen näköjään kyllä: mikä lienee aikakausi minulla lienee.

Mitä yritän sanoa: Suomessakin on ollut luokkayhteiskunta ja on tietyllä tapaa edelleen, mitä kotimainen kirjallisuus on kovasti tuonut esille. Sitä kuvaa hyvin Sonja O. kävi täällä, sillä tarinan päähenkilö käsittelee suhdettaan parempiin perheisiin, itse ollessaan ”Pitkänsillan väärältä puolelta”. Se kuvaa sitä, miten tietyistä lähtökohdista on haastavaa ponnistaa. Sitä, miten yhteiskunta häneen automatiolla suhtautuu, kuullessaan tämän nimen ja asuinpaikan. Käsinkosketeltava ongelma, jota on myös nykyajan Helsingissä, mutta Kallion Sörnäisten sijasta puhutaan esimerkiksi Malmista ja Itäkeskuksesta. Ongelma ei ole kadonnut, mutta on vain muuttanut muotoaan. Ottaen huomioon kirjalla olevan ikää 40 vuotta, ei se ole mielestäni vanhentunut oikeastaan yhtään.