Rosa Liksom – Kreisland

Kirja, joka huvitti sekä koukutti samaan aikaan kuin ärsytti,

on ehdottomasti Liksomin esikoisteos. Kreisland aiheutti itselleni kuluvan vuoden pahimman lukujumin, sillä en oikeastaan voinut sietää sen ensimmäisiä viittäkymmentä sivua. Siis tästäkö on joku oikeasti tykännyt? Voi olla, että meänkieli ja pohjoinen Suomi aiheutti itselleni tosi paljon eksyneisyyden tunnetta näin varsinaissuomalaisena (köh köh). Vauhtiin päästyäni sain ehkä vähän ideasta kiinni, varsinkin kun annoin murteen olla (murrekirjallisuus alkaa tulla nyt vähän jo korvista ulos, mutta vielä kestettiin).

Kreisland kertoo kahden henkilön elämäntarinat: Impi Agafiinan sekä Juho Gabrielin. Alun luomiskertomuksesta päästyä liikkeelle, syntyvät tarinan sankarit (tästä sankari-osiosta voi olla tosin eri mieltä) ja seikkailu saa alkaa. Molemmat hahmot ovat erikoisia, omanlaisiaan sekä elämälleen omistautuneita ja ahkeria ihmisiä. Parodia ja musta huumori on läsnä, kun näiden hahmojen kehitystä seurataan. Impi Agafiina on lapsesta saakka poikkeuksellinen naishahmoksi ja sukupuolirooleilla leikitelläänkin tässä jollain tasolla: samalla, kun Impi sotii rintamalla, on Juho kotonaan pitämässä pirttiä pystyssä. Kun molemmat hahmot ovat tarpeeksi saaneet seikkailtua yksinään, kietoutuu lopussa heidän tarinansa yhteen. Romaanissa kuljetaan niin sotatantereella, kuin Neuvostoliitossa ja Amerikassa, mutta tarina kietoutuu hyvin paljon pohjoisen Suomen erämaan kaipuuseen ja kauneuteen. En tosin oikein osaa tulkita, onko tässä Suomi-rakkauskohdassakin parodiaa mukana, mutta jätetään sen tulkinta sikseen.

Tykkäsin kyllä tarinaan sisään päästyäni hahmoista, sillä ne olivat niin räävittömän epäaitoja, mutta samalla kuitenkaan ei. Tarinan tapahtumat ovat niin täysin päättömiä, ettei lukija melkein jaksa uskoa kaiken höpinän totta olevankaan. En oikein tiennyt, pitäisikö pudistaa päätään vaiko nauraa. Tulkinnastanikaan en ole oikein vielä varma: olenkohan varmasti ihan ymmärtänyt, mistä tässä oikein onkaan kyse. Romaanissa on tyypillistä parodiointi sekä tyyliin kuuluu selvä  ja päätön liioittelu, josta voi toki olla montaa mieltä. Ei ehkä itselleni mieluista, mutta joidenkin huumoriin se saattaa kolahtaa.

Kreisland

Rosa Liksom: Kreisland

WSOY 1996, 323s

Huomasin ajoittain nauttivani, toisaalta taas vihasin joka sekuntia. En olekaan hetkeen saanut tällaista lukukokemusta aikaiseksi, joten tunne oli kiehtova. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miksi tämä on jäänyt kotimaisen kirjallisuuden historiaan kiinni (tämä on sotien jälkeisen kirjallisuuden kurssilukemistoa), sillä monella tapaa uniikki aikansa teos. Villi, räävitön sekä täysin päätön. Likainen, aggressiivinen ja epäuskottava. Vähän jopa hullu – nimi ainakin tuli selväksi. Mutta juuri siksi ehkä tietyllä tapaa aika hyvää lukemista: eihän tässä romaaneja todentuntuisuuden vuoksi lueta. Teos oli ainakin itselleni todella uniikki, eikä samanlaista kirjallisuutta ole aiemmin tullut luettua, ehkä tosin syystä.

Kyllä tämän parissa aikansa viihtyi (niukin naukin), mutta en kyllä hetkeen kykene varmaan muihin Liksomin teoksiin tarttumaan – ainakaan ihan heti. Toipumisaikaa tarvitaan, kiitos.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *